Koulun päätyttyä seuraavana päivänä Lind läksi Sandbon lasten kanssa
heidän kotiinsa viemään sanaa Judithilta Svenille. Tiepuolessa
silkkipuut olivat täydessä kukassa ja jalan tai puolentoista korkuiset
voikukat heiluttivat kukkakupujaan tuulessa. Tämä vuosi oli hillittömän
kasvun vuosi Oelandissa. Lapset olivat löytäneet useampaa lajia lintuja
ja perhosia kuin koskaan ennen. Puiden lehdet olivat hyönteisistä
vapaat. Lind tuumi, miten tämän vuoden rikkaus ilmeni myös hänen ja
Markin välisessä suhteessa. Hän olisi toivonut tämän sopusoinnun
ulottuvan garelaisiinkin ja hän ajatteli surulla Judithia.
Lind oli tavannut Mark Jordanin miltei joka päivä sen jälkeen kuin
Klovaczit olivat palanneet kotiin. Mark oli tullut ratsain iltapäivin
tapaamaan häntä koululle, tai he olivat yhdessä kävelleet metsässä ja
istuneet pienen lammen rannalla, jonka Lind oli aikoja sitten keksinyt.
He alkoivat tehdä suunnittelujaan syksyn varalta, kun he yhdessä
lähtisivät pois täältä. Talvet Oelandissa olivat liian kovat, jotta
lapset, jotka asuivat hajallaan toisistaan, olisivat voineet käydä
koulua.
»Minä olisin kernaasti täällä talvenkin yli», oli Mark kerran sanonut.
»Varsinkin asuisin minä kernaasti Garessa. Mikä erinomainen tilaisuus
tutkia ihmisluonteita!»
»Pelkäänpä, että minä en sen jälkeen kykenisi tutkimaan enää mitään
tässä elämässä», Lind oli vastannut. »Se on sydäntäsärkevää hyvälläkin
ilmalla.»
Sven oli juottamassa hevosia opettajattaren saapuessa lasten kanssa.
Hän astui kiihkeänä häntä vastaan.
»Lähettikö Judith mitään sanaa?» hän kysyi, kun lapset eivät olleet
enää kuuluvilla.
Lind laski kätensä Svenin käsivarrelle ja palasi hänen kanssaan
vesisammiolle.
»Hän alkaa vähitellen tointua, Sven, ja hän pyysi, ettette olisi
huolissanne. Caleb ei päästä häntä ulos vielä, mutta niin pian kuin
hän vain pääsee, tulee hän teitä tapaamaan. Parasta olisi, että
koettaisitte odottaa kärsivällisesti, kunnes heinä on saatu korjatuksi.
Caleb päästää hänet varmaan lyhteitä sitomaan, ja onhan hänen mahdoton
aina pitää tyttöä silmällä.»
Sven kirosi. »Paha periköön hänet! Mieleni tekisi vääntää tuon vanhan
pirun niskat nurin», hän sanoi. »Mutta hän pysyisi kyllä hengissä
voidakseen toimittaa minut linnaan.»
»Sepä se, Sven. Hän nostaisi hirveän metelin, jos te karkaisitte juuri
nyt. Ehkäpä sitten, kun heinänkorjuu on lopetettu, hän alistuisi
siihen. Mutta Judith kaipaa teitä yhtä kiihkeästi kuin tekin häntä.»
Mrs. Sandbo tuli ulos karkottaen kärpäset ovelta avatessaan sen. Sven
vei hevoset laitumelle.
»No, miten on Garein ja heinäsadon laita?» hän kysyi.
»Aivan erinomaisesti», Lind hymyili. Hän ei ollut puhunut mrs.
Sandbolle Calebin ja Judithin välisistä asioista.
Lind oli kertonut, että hän ja Mark aikoivat mennä naimisiin koulun
päätyttyä. Mrs. Sandbo ei osoittanut erikoista hämmästystä. Hän oli jo
kauan aavistanut sitä.
»Kaksi kertaa on tuumittava ja kerran hypättävä», hän varoitti Lindiä
viitaten tyttärensä, Doran naimiskauppaan. Mutta Lindin osoittama
luottamus kutkutti mrs. Sandbon turhamaisuutta ja hän kohteli nyt
Lindiä äidillisellä hellyydellä.
Mark saapui hiukkasta myöhemmin, ja mrs. Sandbo tahtoi välttämättä
tarjota heille kahvia. Heidän käytyään pöytään hän poistui suurella
melulla huoneesta jättäen nuoret kahden.
Kahvi oli hyvää ja virkisti suuresti Lindiä. Tämä keskusteli Gareista
Markin kanssa, joka arveli, että vieraan sekaantuminen asiaan ei
hyödyttäisi mitään.
»Tytön on karattava niin pian kuin mahdollista. Mutta tuo vanha roisto
voi saada vihiä asiasta, jos hän vain haluaa», Mark sanoi.
»Aivan niin», myönsi Lind. »Mutta vaikkeivät he lähtisikään sen
pitemmälle kuin Sidingiin, niin voisi siitäkin olla apua. Enpä luule,
että Caleb Gare uskaltaisi vedota viranomaisten apuun saadakseen
heidät kiinni — hänen vaimonsa varmaan pitäisi myös Judithin puolta ja
kertoisi, miten paljon tyttö rukka on saanut kärsiä. Ja sittenkin —»
Lindin mieleen muistuivat äkkiä kaikki ne huhut, jotka kertoivat Caleb
Garen rääkkäävän vaimoaan.
»Sääli todellakin. Jos tyttö pääsisi vain kaupunkiin pakoon, niin
koettaisin minä auttaa häntä parhaani mukaan», sanoi Mark. »Mutta jos
minä menen vanhan miehen puheille, niin hän ajaa minut ulos ovesta. Hän
kävi eilen meillä tarjoutuen ostamaan heinää, joka Antonin on määrä
myödä jo ennen niittämistä. Minä käskin Antonin vaatia korkeampaa
hintaa, ja vanha Gare suorastaan hyökkäsi minun kimppuuni. Hänen
aikomuksensa on kai varastaa kuolevalta. Olkoon miten hyvänsä, Anton
odottaa, kunnes Caleb tulee uudestaan käymään, sillä hänen pitää
saada heinä myödyksi voidakseen tehdä 'parannuksia', kuten hän sanoo,
ennenkuin valtion tarkastaja tulee taloon.»
»Miten Anton jaksaa, Mark? Luuletko, että hän —?»
»Talvi tekee hänestä lopun, pelkään pahoin. Vaikka eihän sitä koskaan
voi tietää. Mutta, Lind, tulehan tänne. Jutellaanpa hetken aikaa omista
asioistamme. Siitä on kaksi kokonaista päivää, kun viimeksi tavattiin.»
Lind vilkaisi ulos ikkunasta ja näki, että mrs. Sandbo oli kaukana
navetan luona.