»Jos tapaan hänet täällä toistamiseen, niin ajan hänet ulos ovesta»,
Caleb lisäsi nuhdeltuaan Ameliaa sen johdosta, että hän oli kestittänyt
mrs. Sandbota. »Meillä ei ole mitään tekemistä tuon joukon kanssa.
Opettajatar yrittää saada Mark Jordanin verkkoonsa, vai mitä? Kaikki
Sidingissä puhuvat siitä. Luuletko, että hän haluaa päästä tuon kauniin
nuoren miehen salaisuuden perille?» Caleb naureskeli partaansa ja
läksi karjapihalle. Amelia seisoi ääneti ajatuksiinsa vaipuneena.
Opettajatar oli niin hieno, niin hyvä — hän ei siitä välittäisi. Mutta
Mark Jordanille se merkitsisi paljonkin. Äkillinen tuuma iski Amelian
mieleen. Caleb oli jo niin kaukana, ettei hän voinut kuulla mitään, ja
Ellen oli lähtenyt hakemaan vettä.
Hän huusi opettajatarta. Lind tuli ullakolta ja katsoi Ameliaan.
»Minä paistan kaksi kananpoikaa — tahtoisitteko viedä toisen niistä
tuolle nuorelle miehelle Klovaczin taloon?» Amelia kysyi. »Mutta älkää
puhuko kellekään.»
Lind hymyili Amelialle salaten hämmästystään. »Mitä islantilaiset
sanovat, jos he näkevät minun menevän sinne?»
»Tehkää niinkuin haluatte. Joka tapauksessa he puhuvat teistä.»
Niinpä Lind läksi viemään herkullisesti paistettua kananpoikaa
Klovaczin farmille. Matkalla hän ihmetteli, miten Amelia äkkiä oli
tullut näin rohkean anteliaaksi, ja samalla myös tuumi, mikähän hänen
oikea luonteensa saattoi olla.
Mark Jordan korjasi parhaillaan leikkuukonetta, kun Lind saapui
ratsain. Markin hiukset olivat kähärässä hänen hikisellä otsallaan,
hänen paljaat käsivartensa oli ahavoituneet ja lihakset voimakkaat.
Lind nauroi ääneensä ilosta katsellessaan häntä. Mark kietoi
käsivartensa tytön ympärille hänen istuessaan satulassa.
»Tiedätkö, sinä olet hirveä teeskentelijä. Ei sinussa ole mitään vikaa,
ei sinun ole lainkaan pakko olla täällä», sanoi Lind.
»Ei ennen ollutkaan, mutta nyt on», Mark hymyili Lindille. »Ainakin
lokakuun loppuun.»
Mark auttoi Lindin alas hevosen selästä ja otti vastaan käärön, jonka
tämä ojensi hänelle.
»Me olemme herättäneet pahennusta», Lind sanoi. »Ruohoaavikko on nähnyt
meidän ratsastavan yhdessä.»
»No — sitten meidän on heti mentävä naimisiin, Oeland kadottaa
ensiluokkaisen opettajan», Mark sanoi.
»Ei — kiusallakaan me emme sitä tee», Lind nauroi. »Mutta tuossa on
herkullinen kananpoika. Mrs. Gare on kovin herttainen. Voisin ottaa
tuon vanhan miehen hengiltä vaikka kymmenesti päivässä. Siinä piilee
varmaan jokin kaamea salaisuus, joka pidättää tuota vaimo parkaa hänen
luonaan.»
Mark tarttui Lindin hartioihin ja suuteli häntä lukemattomat kerrat,
riistäen hatun hänen päästään, jotta hän saattoi upottaa kasvonsa
Lindin hiuksiin.
»Olet aivan liiaksi suloinen ollaksesi elävä olento», Mark kuiskasi.
»Joskus pelkään, että vain uneksin sinusta.»
Lind suuteli Markin käsiä, jotka olivat kovettuneet. »Eikös se ole
kumma?» hän sanoi tarkastaen kovettumia. »Tohtori ei tunne enää heikkoa
potilastaan.»
He astuivat huoneeseen käsivarret kiedottuina toistensa ympärille,
sillä sinne ei kenenkään ohikulkijan silmä voinut tunkeutua. Kun
he istuivat illallispöydässä, kertoi Mark saaneensa kirjeen Anton
Klovaczilta, joka aikoi palata kotiin muutaman viikon kuluttua. Kirje
oli ollut epätoivoinen; Mark arveli, ettei lääkäri ollut antanut
hänelle paljon toiveita. Anton oli viettänyt kesää parantolassa, mutta
hänen varansa olivat nyt loppumaisillaan, ja farmilla oli tehtävä
paljon parannuksia, ennenkuin valtio suostuisi luovuttamaan sen hänelle.
»Minä jään tänne siihen asti kuin talvityöt alkavat, Lind, ja autan
tuota mies parkaa. Se merkitsee siis sitä, että me saamme olla yksissä.»
Lind katsoi Markiin miettivänä. Siihen aikaan villihanhet muuttivat
etelään. Äkkiä hän tarttui Markin käsiin ja painoi ne rintaansa vasten.
»Armaani — minä rakastan sinua», hän sanoi. Mark veti hänet syliinsä ja
he istuivat pitkän aikaa sanomatta sanaakaan.
Lind läksi varhain kotiin ja he päättivät tavata toisensa jälleen
seuraavana päivänä Yellow Postissa.