Judithin oli määrä nukkua tämä yö yhdessä Lindin kanssa. Amelia pyysi,
ettei opettajatar panisi sitä pahakseen, mutta Skulin, islantilaisen,
täytyi saada mukava yösija.
Suuri ullakko oli verhoilla jaettu kolmeen osaan—siellä oli
makuuhuoneita sekä lapsia että niitä satunnaisia vieraita varten, joita
joskus tuli taloon. Alakerran huoneessa nukkuivat Caleb ja Amelia;
heidän vuoteensa oli päivisin kaappina, joka käännettiin seinää vasten
pystyyn.
Ullakon lattia oli tehty mäntylaudoista, jotka olivat höylätyt
valkoisiksi ja sileiksi. Oksanrei'istä saattoi nähdä alapuolella
olevaan huoneeseen ja erottaa hehkuvat hiilet takassa. Yläpuolella
hämähäkinverkkojen peittämät kattohirret ulottuivat lattiaan saakka;
ja myrskyöinä tuuli puhalsi suoraan nukkujan kasvoihin, jos hän makasi
seinään päin kääntyneenä. Vieläpä pieniä lumihiutaleitakin saattoi
talviaamuisin löytyä pielukselta.
Judith riisuutui. Otettuaan hameen yltään hän veti yöpaidan päänsä yli
ja käsivarret vapaina sen alla hän riisuutui muista vaatteistaan.
Hän katseli Lindiä tämän riisuessa päältään ruumiinmukaista pukuansa.
Ja kun hän näki, että hänellä oli hienot, silkkiset alusvaatteet, hän
katseli häntä salavihkaa. Hän ei sanonut sanaakaan.
Kun molemmat tytöt olivat riisuutuneet, otti Judith käteensä
merenvaha-helminauhan, jonka Lind oli laskenut pöydälle, vuoteensa
viereen. Siinä oli myöskin korvarenkaat, samaa kellertävää kiveä.
»Metsähunajaa! Metsähunajan pisaroita!» Judith huudahti. »Juuri teidän
värinne!»
Lind katsoi tyttöön uteliaana. »Voit saada nuo helmet, Judith», hän
sanoi äkillisen mielijohteen vallassa.
Judith nauroi. Raikasta naurua, joka kajahti täysistä nuorista
keuhkoista. »Kylläpä minä näyttäisin hullulta nuo kaulassani! Varsinkin
siivotessani tallia. Ei, kiitos. Teille ne sopivat, miss Archer.»
Kun tyttö oli nukahtanut, niin Lind, joka ei saanut unta oudossa
ympäristössä, polvistui ikkunan ääreen ja katseli ulos yöhön.
Auringonlaskun jäljiltä näkyi yhä kalpeaa punoitusta taivaalla ja
ruohoaavikko levisi mustana ja loittona sen alapuolella.