"Mustin joutaakin ampua, se syöpi paljon, ja sitten vielä on kallis
pääraha maksettava", pakisi torpan emäntä Liisa, sillä hän oli räätälin
ivasta suuttunut Mustiinkin. Toista mielipidettä olivat ainoastaan
lapset. Anni rupesi katkerasti itkemään ja tarttuen lattialla makaavan
Mustin kaulaan rukoili hän: "Älkää, hyvä isä, ampuko Mustia! Musti
kuolee, Musti on niin hyvä."
"Älkää, isä kulta, ampuko Mustia; kun se taas syksyllä haukkuu oravata,
minä pudistelen puuta, orava hyppää maahan, Musti ottaa kiinni", saneli
Aaro.
"Niin, te lapset ette ymmärrä asiata", virkkoi Mikko. "Nyt pitäisi
vähän ajan perästä maksaa päärahaa eli veroa Mustista kaksi markkaa
joka vuosi. Minulla ei ole liikoja rahoja tuhlattaviksi, lapseni.
Kahdella markalla saatan ostaa Aarolle hatun ja Annille kaulaliinan."
Mutta Aaro ihastui yhtä vähän uudesta hatusta kuin Auni kaulaliinasta.
Kyynelsilmin katselivat he, kuinka isänsä sulatteli lyijynappia
möhkäleeksi, jota sitten takoi ja muodosteli pyssyyn sopivaksi.
Omituista oli, että Musti nähdessään lasten itkevän ja kuullessaan
nimeänsä usein mainittavan tuli hyvin levottomaksi, kunnes viimmein
töytäsi etukäpälillään tuvan oven auki ja meni ulos.
Mikko ei ollut siitä millänsäkkään, laati vaan panosta pyssyyn.
Aarokin pistäysi ulos ja häristeli luudan varrella Mustia, jotta se
pakenisi. Ja Musti läksikin juosta lunguttamaan saunan taakse.
Ennenkuin Aaro tupaan palasi, kävi hän aitasta noutamassa pienen
rahakukkaronsa, jossa oli markka viisikymmentä penniä. Ne lennätti hän
isällensä, lausuen: "Tässä on kaikki rahani, jotka oravan nahoista olen
saanut; jos enempi tarvitaan Mustin verorahaksi, kyllä minä lopun
suoritan, kun ensi syksynä saan oravia Mustin kanssa."
Annikin juoksi noutamaan rahansa; ei ollut säästönsä suuren suuri, eikä
pienen pieni; seitsemän penniä ja yksi kopeikka hänellä oli ja ne hän
antoi isällensä.
Mikko luki lastensa rahat ja suunsa vetäysi hymyyn. Antaessaan rahat
takaisin sanoi hän: "Koska teillä, lapseni, on niin vähän rahaa,
ett'eivät ne riitä Mustin verorahaksi, eikä kopeikka siihen asiaan
kelvannekkaan, niin pitäkää säästönne, minä itse maksan veron tänä
vuonna."
Liisakin hyväili pientä tyttöänsä, sanoen: "Eihän isä ammu Mustia,
Anniseni; hän vaan muuten pani pyssyn panokseen. Kummitätisi antamat
rahat olisit menettänyt turhaan, pieni hupsukka."
Mikko pisti panoksessa olevan pyssyn orrelle.
Aaro juoksi ulos ja kutsui Mustin saunan takaa tupaan, ja vanha rauha
vallitsi Mehtolan torpassa.
Kului muutama viikko. Oli lämmin kevätpäivä. Mikko ja Liisa, tultuansa
tattarimaan aitaa tekemästä, söivät päivällisen ja menivät sitten
levähtämään. Mustikin makasi lattialla, pää käpäläin päällä. Aaro ja
Anni leikittelivät ulkona.
Anni oli olevinaan emäntä, Aaro isäntä. He odottivat vieraita.
Sentähden leipoi Anni nyt monenlaatuisia multaleipiä ja savipiirakoita,
joihin hietaa pantiin sydämmeksi. Aaro laitteli uunia kuntoon ja nyhti
sitten ruohoa saunan sivu tulevain vierasten hevosille. Heidän
toimiansa ja liikkeitänsä tirkisteli pensaan takaa varsin odottamaton
vieras. Se oli susi. Anni siitä tietämättä lähestyi pensasta
tehdäksensä luudan, jolla muka lattian lakaisisi. Samassa hyökkäsikin
peto pensaan juuresta ja koppasi lapsiparan kiinni. Anna kirkasi. Aaro
parkui. Musti kuuli lasten hätähuudot. Rajusti haukahtaen paiskasi se
oven auki ja lensi nuolen nopeudella suden niskaan. Mikko ja Liisa
heräsivät koiran tölmäyksestä ja ulos mentyään näkivät he, kuinka susi
kirvotti lapsen suustansa ja ryhtyi ottelemaan koiran kanssa. Liisa
itkien ja huutaen riensi tempaamaan pois pienen Anninsa vaarasta. Mutta
Mikko pistäysi tupaan, sieppasi orrelta pyssyn ja kiiruhti suden
perään, jonka kulkua Musti viivytteli. Jo paukahti pyssy, ja luoti,
joka ennen oli aiottu Mustin surmaksi, lävisti nyt suden sydämmen.
Hirveä säikähdys muuttui raikkaaksi riemuksi. Anni ei toki saanutkaan
mitään vammaa, sillä peto oli sattunut ottamaan vaatteista kiinni.
Liisa itki ilosta ja laati paikalla voileivän Mustille. Aaro ja Anni
taputtelivat Mustia ja silittelivät sen tappelussa pörhöttyneitä
karvoja.
Mikko itse meni kohta nimismiehen luo ja maksoi Mustin verorahan,
ilmottaen, millaisen onnen Musti oli heille tuottanut. Nimismies, joka
luuli, että Mikko hänen neuvostaan oli jättänyt Mustin ampumatta,
virkkoi ylpeästi: "Sanoinhan sinulle, että siellä korven kolkassa
Mustia kyllä tarvitset." Mikko kiitti nimismiestä hyvästä neuvosta ja
lupasi tuoda kontillisen kaloja tahi lintuparin lahjaksi hänelle.
Kauppapuodista osti Mikko vielä samana päivänä Annille soman
kaulaliinan ja Aarolle uuden hatun. Niin riemuista iltaa ei liene ennen
vietetty Mehtolan torpassa. Ja sopipa riemuitakkin. Musti oli
pelastanut lapsen. Mustin tähden oli pyssyyn pantu luoti, joka suden
surmasi. Mikko tiesi saavansa sudesta tapporahaa sata markkaa. Mikko
tiesi suden nahan hinnalla saavansa Mustin veron maksetuksi, vaikka se
vanhaksikin eläisi.
Jos Hölmöläiset saisivat kuulla Mehtolan Mustin suuret ansiot,
hankkisivat he kyllä kymmenen koiraa joka taloon, ja jos ne eivät ensi
vuonna susia tappaisi, olisi taas kaikkein koirain kuolemantuomio
valmis. Hölmölässä ei tehdä mitään kesken-eräisesti, vaan
juurtajaksain, perinpohjaisesti.
_O. Vuorinen_.