Kuka Suomalainen, jolla on edes hiukkanenkaan kauneuden tuntoa, ei ole
sykähtävin sydämmin useasti ihaellut synnyinmaansa somia näkyaloja! Kas
tuota jylhää vuorta! Se nousee jyrkkänä korkeutta kohti, sen
halkeamista ja rotkoista kohottavat ikivanhat hongat kampuraisia
oksiansa; pienoinen metsälampi kuvastaa sitä tyynessä kuvastimessansa;
kaikki on siinä jylhää, vaan sentään sopusointuista ja silmää
mielyttävää, somaa. Käy vähän matkaa metsän halki, tulet ehkä
kunnaalle, josta aivan toisellainen näky kohtaa silmääsi. Edessäsi näet
suuren järvenselän, jonka sinertävien laineiden läikynnässä uiskentelee
vihertäviä saaria, rannalla rehottelee viljavainioita ja heinäniittyjä,
ja niiden välistä pilkistelee siellä täällä ihmis-asunnoita. Etäällä,
järven toisella puolella, siintää korkeita kunnaita taivaan rannalla.
Tällaisia näkyaloja tapaa lukemattomilla vaihdoksilla pitkin Suomen
nientä, vaan erittäinkin on Savo niistä rikas.
Jos joskus käyt Kallaveden tienoilla, älä suinkaan jätä käymättä Puijon
mäellä, jos sinulla on luonnon ihanuudelle vähänkin avoin mieli.
Kauniina kesä-iltana on näky tästä mitä herttaisimpia. Luo silmäsi
minnepäin tahansa, joka haaralla näet Kallavettä saarineen ja
niemineen. Sen hopeahohtoisilla ulapoilla tai sinervillä salmilla
keksinee ehkä silmäsi sauhua tupruttavan höyryveneen, joka kiitää samaa
nientä kohden, jonka keskisellä mäellä parhaallaan luontoa ihailet.
Tämä ilmottaa kohta, ett'ei luonto täällä enää ole kokonaan omassa
vapaudessaan, ett'ei Tapio ole enään täällä yksin-omaisena valtijaana.
Samalla niemellä on Savon suurin kaupunki, Kuopio. Harvalle kaupungille
on luonto suonut niin soman ja miellyttävän kävelypaikan kuin
Kuopiolaisille Puijon mäki on.
(Suomen Kuvalehdestä).