Muuan konsertti X:n kauppalassa.
Hammar oli, kuten hän itsekin oli ukko Enemanille huomauttanut,
suuresti edistynyt taloudellisessa suhteessa. Silloin kun toiset
siirtolaiset vielä tekivät kovaa työtä päästäkseen itsenäisiksi, kokosi
hän jo omaisuutta.
Niin iloinen hän ei enää ollut kuin ennen, senjälkeen kun pikku
laululintunen oli lentänyt pois, vaan toimettomaksi hän ei
suinkaan ruvennut. Talven tultua, kun hän oli saanut kauniit
rahat syksyn sadoista sekä lopullisesti kuolettanut velkansa
lainarahastoon, valjasti hän hevosen reen eteen, ajoi Durmanin
siirtolan naapuri-alueelle ja osti sieltä sievoisen metsäpalstan. Osan
maksua hän suoritti käteisesti sekä loput senjälkeen kun tukit olivat
kaadetut, missä työssä useat hänen toverinsa saivat hyvää ansiota.
Sattui suotuisa talvi ja kun maaliskuussa rekikeli loppui, oli Hammar
voittanut siitä 1,250 kruunua. Niillä rahoilla hän seuraavana vuonna
uudisti kokeen. Kauppa ei silloin kuitenkaan suhteellisesti onnistunut
yhtä hyvin, sillä suot eivät silloin kantaneet ja kuljetus maksoi
enemmän.
Juuri siihen aikaan insinööri Öberg kuoli, ja hallinto huomasi, ettei
öljy- ja tärkkelystehdas olleet tuottaneet voittoa enempää kuin 500
kruunua. Itse hallintoon kuuluen oli Hammarilla nyt erinomainen
tilaisuus tehdä tarjous; mutta vaikka hän kokouksessa lausui
mielipiteenään, että ne vielä tulevaisuudessa kannattaisivat hyvinkin,
eivät toverit tahtoneet niitä enää harjoitettavan siirtolan laskuun, ja
niin ne sitten luovutettiin Hammarille. Velka kyllä tuli suureksi, vaan
se väheni vähenemistään; ja jos yritys otti niin menestyäkseen, olisi
Hammar muutaman vuoden perästä rikas mies.
Ensi kerran sitä ajatellessaan löi hänen sydämensä kovasti, ja veri
virtasi lämpimänä sydämeen. _Silloin_, jolloin hänellä olisi hänelle
tarjottavana muutakin kuin köyhä maanviljelijän elämä, silloin hän ehkä
voisi pyytää omakseen häntä, jota hän yöt ja päivät ajatteli. Vaan
siihen viipyisi vielä moniaita vuosia, ennenkuin hänellä olisi varaa
rakentaa sellainen maja, joka olisi hänelle arvoinen, ja joka ei
saattaisi häntä niin paljon kaipaamaan kaikkea sitä, mitä hänen täytyi
jättää. Olisiko Gerda silloin vielä vapaa? Ja vaikka hän voisi rakentaa
kullatun, maailman kauneimman häkin, olisiko hänellä silti oikeutta
houkutella sinne pientä laululintua auringosta, valosta ja voitoista?
Eikö lintu särkisi siipiään ristikkoa vastaan, eikö hän kaipaisi
suosionosoituksia ja ihailua?
Ja vaikuttaisivatkohan hänen houkuttelunsa mitään?
Hän ainakin toivoi. Neljän vuoden aikana ei "tyttölapsi" tosin ollut
oleskellut kotona kuin jonkun aikaa kolmantena vuotena. Muuten kului
hänen vapaa-aikansa käynteihin ystäviensä luona, joiden seura sopi
hänelle paremmin kuin se mikä Hammarbossa oli saatavissa, heidän
kanssaan kun hän sai harjoittaa ja täydentää taidettaan; ja sitäpaitsi
hän oli ollut mukana konserttikiertueissa, joilla hän oli niittänyt
kukkia ja suosionosoituksia sekä hyviä arvosteluja maaseutulehdissä,
vaan ei tosin paljon rahaa.
Jokainen päivä, minkä Gerda vietti Hammarbossa, vei hänet lähemmä
Hammaria. Tämä oli ikäänkuin kasvanut hänen silmissään. Hammaria oli
rakkaus kypsyttänyt ja menestys oli tehnyt hänet varmaksi ja
itsetietoiseksi.
Yleensä ollaan hyvin herkkiä arvosteluille siitä henkilöstä, jota
kohtaan sydän tuntee rakkautta. Ihmisten mielipide hänestä on kuin
puhaltaisi tuleen; kun tuli on leimahtanut suureksi, voi myrsky vain
enentää sen voimaa, mutta alussa se voi, tulkoonpa se sitten lännestä
tai idästä, sammuttaakin heränneen rakkauden. Toisinaan taas voi
maailman ja ihmisten tuomio, vaikka se onkin kova, vain leimahuttaa
vakavasti syntynyttä lemmen liekkiä. Vaan alussa ei ole yhdentekevää,
miten ulkopuolella arvostellaan sitä henkilöä, johon rakkaus on
kohdistunut. Se voi kokonaan tuhota vasta palamaan tuikahtaneen lemmen
tulen; joskin taas toisten ihailu on joskus monen rakkauden kipinän
tuleen puhaltanut.
Minkälaisessa ympäristössä olisi nuori mies enemmän voinut esiintyä
edukseen kuin siinä, missä Karl Hammar eli ja työskenteli. Kaikki
rakastivat häntä ja pitivät häntä voimakkaana, viisaana ja hyvänä.
Siirtola kukoisti hänen suojassaan, ja hänen auttava, tosiveljellinen
suhtautumisensa tovereihinsa aikaansai sen, ettei kukaan kadehtinut
hänen menestymistään.
Ja Karl Hammar vaurastui päivä päivältä, ja setä Almin antamaa
"Durmanin siirtolan kuningas"-nimitystä alkoivat nyt tästä paljon
pitämästään miehestä käyttää kaikki.
Jospa he vaan olisivat tietäneet, että hän oli valmis jättämään heidät
kaikki vain yhden pienen sormen viittauksesta! Silloin ei hänestä olisi
pidetty yhtä paljon, ja kuningas Durman ei olisi istunut niin varmana
valtaistuimellaan. Voi, täällä maailmassa on aina jotain vilppiä!
Vuodet olivat kohdelleet säälivästi Almin vanhuksia; jonkun verran he
tietysti olivat heikontuneet ja niin korkeina vanhuuden päivinä olivat
he tietysti entistä enemmän rakastavan huolenpidon tarpeessa. Gerda
tuli oikein liikutetuksi nähdessään, miten Hammar ja vanhukset olivat
kiintyneet toisiinsa. _Hän_ antoi heille kaiken sen, mitä hänen olisi
pitänyt heille antaa. Kiitollisuus ei koskaan synnytä todellista
rakkautta naisen ja miehen välillä, ja jos mies rakkautta _vaatii_,
ei sellainen voi milloinkaan syntyä. Vaan miten ihana onkaan
kiitollisuudentunne silloin, kun se yhtyy johonkin lämpimämpään,
ihanampaan!
Sanomalehtien, varsinkin maaseutulehtien, arvostelut olivat kiittäviä,
stipendejä myönnettiin ja konservatoriosta annettiin hyvät arvolauseet.
Taiteellinen menestys saattoi yksinomaan tuoda mukanaan noita
toivottuja hyviä sitoumuksia ja rahaa, joita molempia vielä puuttui.
Hänen taipumuksensa viittasivat operettiin, sillä oopperaan hänen
äänensä oli liian heikko; myöskin konserttilaulajattareksi hänellä oli
liian vähäiset voimat.
Gerda Alm matkusteli toisten kanssa pikku kaupungeissa, ja vanhukset
Hammarbossa uneksivat kullasta ja laakereista.
Hammar matkusti X:n kauppalaan toimittamaan muutamia asioita. Eräässä
kadun kulmassa näki hän suuren punaisen ilmotuksen kuuluisan
"Strömbergin kiertueen" esiintymisestä, ja nimien joukossa oli myöskin
Gerda Alm. Hänen sydäntään pisti. Siellä Durmanin siirtolassa oli
ihminen muuttunut vanhanaikaiseksi ja tietämättömäksi. Nähdessään
rakastettunsa nimen liimattuna rakennuksen kulmaan oli se hänestä samaa
kuin olisi sanottu: "Maksa kruunu, niin saat nähdä pikku keijukaisen
kauneissa vaatteissa ja paljain käsivarsin!" Sellainen ajatus oli
kuitenkin tyhmä ja yksinkertainen, eikä moista ollut tullut Hammarin
mieleen entisinä Upsalan aikoinakaan. Mutta, Jumala paratkoon, ihminen
tulee tuhmaksi oleskellessaan vain luonnon ja luonnollisten ihmisten
kanssa!
Konsertti saavutti suuren menestyksen, kuten _kaikki_ konsertit X:n
kauppalassa. Vaan rahallinen tulos ei ollut yhtä hyvä. Pormestarin ja
sairaalan lääkärin, jotka olivat paikkakunnan arvohenkilöt, ja
soitonjohtajan, sanomalehden toimittajan ja kirjakauppiaan jälkeen,
jotka olivat seudun esteetiset edustajat, oli kauppalassa noin
satakunta muuta musikaalista asukasta, jotka kävivät konserteissa.
Nekin olivat kaikki koolla ehkä vain kerran seitsemässä vuodessa.
Yleensä oli kuulijoita ainoastaan noin seitsemänkymmentä, jotka sitten
myöskin tarjosivat taiteilijoille illallisen oluen kanssa sekä boolin.
Muuan sinne kerran konserttia antamaan saapunut todellakin kuuluisa
taiteilija oli kieltäytynyt illallisesta ja oluesta, vaan häntäpä ei
X:n kauppalassa senjälkeen pidetty puoleksikaan siinä arvossa kuin
muualla Europassa.
N:o 4. No, jumalan kiitos, hän ei ollut avorintaisessa puvussa. Voi,
miten Hammarin sydän löi! Hän oli paljon hienompi kuin neiti Lydia,
silloin kun tämä ensi kerran saapui Durmanin siirtolaan. Kesäauteren
tavoin ympäröi kaunis, vaalea tukka hänen korkeata otsaansa, ja tuo
pieni olento astui lavalle, hentona ja arkaillen.
Mutta pikku laululintu näytti väsyneeltä. Eikö hän siis aina
vaeltanutkaan valkeiden pilvien välitse?
Hän lauloi yhtä sievästi kun ennenkin; "kerrassaan suloisesti",
kuiskasi pormestarin rouva. Gerda katseli yleisöä ja huomasi Hammarin,
hänen poskensa punehtuivat ja silmänsä välähtivät. Hän poistui pian sen
jälkeen. Sitten esiintyi Strömberg itse ja lauloi erään
"Portterilaulun" niin reimasti ja loistokkaasti, että kipsi putoili
salin katosta, ja lehterillä olevat kahvilatytöt olivat innosta
pakahtua.
X:n kaupungin asukkaat taputtivat käsiään vimmatusti sekä tälle että
muille numeroille. Olihan se heidän oikeutensa, sillä olivathan he
suorittaneet kalliit pääsymaksut.
Konsertin viimeisen numeron jälkeen, jonka esitti neiti Alm, osoittivat
he suosiotaan kaikkein eniten. Ja Gerda tuli vielä kerran esiin,
nyökäytti säestäjälle ja lauloi:
"Haassa kalkkuvat karjan kellot
tyyni Roinehen ranta on,
loitolla lentävän joutsenen siivet
kultaa sätehen auringon".
Hammar oli vähällä huutaa: ei sitä, ei sitä! Älä anna heidän kuulla
Hammarbon laulua, vanhan Almin mielisäveltä!
Ulkona käytävässä oli eräälle ovelle kirjoitettu:
"_Niille jotka tahtovat ottaa osaa_ yksinkertaiseen illanviettoon
konsertin antajille, on suuressa salissa esillä lista merkitsemistä
varten. Huom.! 1:25 (oluen kera). Booli erittäin."
Sanomalehden toimittaja keskusteli innokkaasti pormestarin rouvan ja
tohtorin rouvan kanssa, kehoittaen lämpimästi heitä tulemaan mukaan
illanviettoon. Rouvat tuumivat, että: emme nyt oikein tiedä ... vaan
toimittaja ei antanut perää. Lopuksi rouvat tietysti suostuivat --
kuten aina ennenkin.
Kaksi kertaa oli Hammar aikeissa mennä lunastamaan itselleen lipun
illanviettoon.
"Siellä on hyvä voileipäpöytä", kuiskasi myyjätär kehoittavasti.
Ei, Durmanin siirtolan kuningas ei tunkeutuisi X:n kauppalan asukkaiden
joukkoon. Hammar ei ostanut lippua. Hän kääntyi ja poistui.
-- Sepä oli hiton kitsas mies, mutisi vahtimestari.
Vaan sitten ei Hammar nähnytkään, miten pormestari talutti Gerdan
pöytään, ja miten rouvat tarkastelivat uteliaina hänen leninkiään, eikä
hän myöskään kuullut tohtorin loistavaa boolipuhetta.
Tohtori oli X:n kauppalan paras puhuja. Nyt, niinkuin niin monta
kymmentä kertaa viidentoista vuoden aikana, veti pormestari hänet
syrjään ja virkkoi.
-- Veli on kai hyvä ja sanoo niille pari sanaa?
-- Mutta, parahin veli, minähän en ollut ollenkaan läsnä konsertissa.
Minähän olin leikkaamassa myllärin pojan jalkaa.
-- Mitä se haittaa! No, astu nyt vain esiin ja lausu kiitokset meidän
kaikkien puolesta!
Keskellä yötä heräsi Hammar epämääräisiin ääniin.
X:n kauppalan kaksinkertainen kvartetti oli serenaadilla Strömbergin
kiertueen kahdelle naispuoliselle jäsenelle.