ryöstää vai murhata? Jälkimäinen vaihtoehto oli hyvin ilkeä, hyvin
vastenmielinen Jozef Gurnickille, mutta ei edellinenkään ollut paljon
valoisampi. Ei sen puolesta, lompakkonsa hän luovutti kyllä
mielelläänkin, mutta muuan paperi, jos se joutuisi vieraisiin käsiin,
voisi saattaa hänelle ikävyyksiä, joitten laatua ja laajuutta hän ei
uskaltanut ryhtyä edes aavistelemaan.
"Hyvä herrasväki, lompakot, käsilaukut, sormukset, kellot,
paperossikotelot tänne."
Jozef Gurnicki kirosi, mutta luovutti kaikki pyydetyt esineet. Hän
yritti piiloittaa paperossikotelonsa, mutta venemies huomasi yrityksen
ja revolverinpiippu heilahti uhkaavasti. Madame Pirard ja mademoiselle
Volkovskaja eivät olleet menettäneet malttiaan, vaan pyysivät
kohteliaasti anteeksi, ettei heillä sattunut olemaan mitään muuta
luovutettavaa kuin muutama sormus. Kenraali ojensi huoaten lompakkonsa,
sikaarikotelonsa ja kellonsa.
Merirosvo viittasi Jozef Gurnickia luokseen.
"Pitäkää kädet ylhäällä!" sanoi hän tutkien hänen taskunsa tarkkaan ja
perusteellisesti. "Saatte istua!"
Kenraali sai suorittaa saman tempun. Merirosvo laski sitten aseen,
mutta piti sitä edelleenkin kädessään.
"Olkaa hyvä ja avatkaa etuluukku", virkkoi hän kenraalille. Tämä
totteli ja nosti luukkua.
"Vetäkää ne sieltä esille!" komensi rosvo edelleen.
Kenraali Amos Aron Nagelkopf kumartui ja veti esille suuren
pelastusrenkaan, sitten toisen, kolmannen ja neljännen, Jozef Gurnickin
tuijottaessa ymmällä hänen puuhaansa.
"Kas niin, pelastusrenkaat kyllä kannattavat, vesi on lämmintä ja ilma
hyvä eikä rantakaan ole kovin kaukana! Pyydän, hyvä herrasväki,
pitämään kiirettä! Arvoisat naiset, olkaa hyvät ja kajuuttaan! Siellä
on uimapukuja! Nopeasti!"
Revolveri heilahti ja vilauksessa katosivat molemmat naiset kajuuttaan,
ja Jozef Gurnicki oli niin sekaisin kaikesta, ettei ollenkaan huomannut
sitä vallatonta veitikkaa, mikä molempien silmistä liekehti.
Naiset eivät viipyneet alhaalla pitkääkään aikaa, vaan ilmestyivät
näkyviin siroissa loistavanvärisissä uimapuvuissa. Rosvo viittasi
kenraalille ja Jozef Gurnickille, jotka vuorostaan laskeutuivat pieneen
puolipimeään kajuuttaan.
"Mitä ihmettä tämä oikein merkitsee?" kuiskasi puolalainen kenraalille,
joka nopeasti aukoi kengän nauhojaan.
"En ymmärrä, en ymmärrä, tällainen skandaali!" puhisi kenraali
vihaisena. Jozef Gurnicki huokasi ja alkoi riisuutua, pukien senjälkeen
ylleen uimapuvun.
Kun kaikki olivat kannella, kehoitti rosvo heitä tarttumaan
pelastusrenkaisiin.
"Kas niin, hyvä herrasväki, nyt mereen ja nopeasti! En kehoita
huutamaan. Rantaan ei ole pitkälti. Vaatteet lähetän teille hotelliin.
Veteen!"
Kiukuttavan pahanenteinen revolveri heilahti ja ennenpitkää löysi koko
karnevaaliseurue itsensä merestä, kellumasta lämpimässä vedessä
pelastusrenkaiden varassa. Madame Pirard ja mademoiselle Volkovskaja
eivät näyttäneet olevan millään koko seikkailusta, se oli heistä vain
hurmaava poikkeus jokapäiväisyydestä, mutta Jozef Gurnicki ja kenraali,
jotka ehtimiseen syljeskelivät suolaista vettä suustaan, olivat
kiukkuisia. Kiukku ei kuitenkaan auttanut, vene rosvoineen häipyi
hämärään ja oli selvä, että rantaa kohti täytyi alkaa ponnistella.
On onni, ajatteli Jozef Gurnicki, ettei Itämeressä ole haikaloja,
muuten tämä uimamatka olisi monta vertaa epämiellyttävämpi. He uivat
kaikki neljä rantaa kohti, hitaasti ja vaivaloisesti, sillä
pelastusrenkaat hidastuttivat kulkua, mutta kukaan ei uskaltanut
irroittaa kättään niistä.
Viimein alkoi kuulua jyskytystä, hämärästä sukelsi esiin jotakin mustaa
ja kuin yhdestä suusta kajahuttivat "haaksirikkoiset" avunpyyntönsä.
Musta läheni ja he saattoivat huomata sen moottoriveneeksi. He olivat
pelastetut, mutta Jozef Gurnickin paperi oli kadonnut.
Se oli tärkeä paperi ja sen katoamista ajatellessaan tunsi Jozef
Gurnicki kuumenevansa vilpoisessa vedessäkin.
Minä olen tunteellinen ihminen, mutta nähdessäni ja tuntiessani
kenraali Nagelkopfin ja Jozef Gurnickin kauniine seuralaisineen
ajelehtimassa meressä pelastusrenkaiden varassa, surkean ja avuttoman
näköisinä, en voinut pidättää nauruani. Luulen, ettei Laurakaan voinut
sitä tehdä, mutta Editin mielestä kaikki oli epäonnistunutta, ja mikä
pahempi, varsin sopimatonta pilaa. Mutta hänen täytyi tyytyä
kohtaloonsa, s.o. istumaan vettä tippuvien, mutta kaikesta huolimatta
virkeitten madame Pirardin ja mademoiselle Volkovskajan vieressä,
samaan aikaan kun minä sain puolelleni molemmat herrasmiehet.
Alkoi tulla ilta, merituuli puhalsi raittiina, varmastikin aivan liian
raittiina haaksirikkoisten mielestä, jotka vedestä nostettuina
värjöttelivät uimapuvuissaan varsin humoristisen näköisinä. Veneessä ei
ollut mitään vaatteita eikä peitteitä, yhtä vähän kuin itsellämmekään,
niin ettemme voineet auttaa.
Kun Jozef Gurnicki oli saanut puhalletuksi suustaan enimmän suolaveden,
ryhtyi hän kiroilemaan tavalla ja nopeudella, jota en olisi luullut
tapaavani diplomaatissa. Pieni vilkas mies aivan hytisi kiukusta
ja raivosta. Sain hyvin katkonaisen kuvauksen tapauksesta,
mustapintaisesta miehestä revolvereineen, rosvouksineen, uimapukuineen
ja pelastusrenkaineen. Madame Pirard nauroi, niin että valkeat hampaat
näkyivät, mutta mykistyi sitten katseesta, jonka kenraali loi häneen.
"Olette siis menettäneet kaikki, mitä teillä oli mukananne?" kysyi
Laura.
"Kaikki, ja vastalahjaksi olemme saaneet nämä uimapuvut", raivosi
puolalainen. "Tosin rosvo lupasi lähettää vaatteemme hotelliin, mutta
rosvojen ja ryssien lupauksiin en luota."
Moottori kiiti eteenpäin hyvää vauhtia, vaikka olikin kaksinkertaisessa
lastissa. Jozef Gurnicki vilkasi olemustaan ja minä näin, että hän
hätkähti. Hän punastui, niinkuin vain todellinen diplomaatti voi
punastua, kun huomaa rikkoneensa etikettiä vastaan. "Pardon, hyvät
naiset ja herrat! En todellakaan ole seurustelupuvussa, yhtä vähän kuin
vielä oikein hallitsen hermojanikaan. En ole tottunut uimaan, ja tämä
uimamatka minusta oli ilkein puoli seikkailussamme."
Hän loi anteeksipyytävän katseen ympärilleen, jolloin Laura purskahti
nauramaan, mutta Edit käänsi päänsä poispäin. Kenraali ei virkkanut
halaistua sanaa, istui ja murjotti ja poltti sikaaria, jonka olin
hänelle tarjonnut. Hänen seuralaisensa supattelivat keskenään.
Rannan alkaessa lähestyä selvisi Jozef Gurnickille äkkiä tilanteen koko
pulmallisuus.
"Ah, mitenkä me pääsemme hotelliin? Mistä me saamme vaatteita? Tämähän
on täydellinen skandaali!"
Koetin lohduttaa häntä parhaani mukaan ja kun moottori vihdoinkin
pysähtyi laiturin viereen, pyysin koko seuruetta toistaiseksi jäämään
sinne. Riensin kylpylaitokselle ja onnistuin hyvän juomarahan ja
luotettavan ulkomuotoni avulla lainaamaan sieltä neljä suurta
kylpylakanaa, jotka kuljetin veneelle.
"Kas tässä! Nämä ylle ja sitten nopeasti autoon, joka odottaa aivan
lähellä!"
Jozef Gurnickin kasvot saivat epätoivoisen ilmeen.
"Lakanoissa, pitääkö minun kulkea lakanoissa rantakasinon ohi tähän
aikaan vuorokaudesta! Hyvä Jumala!"
Madame Pirard päästi raikkaan naurun.
"Ei mitään hätää! Täällähän ovat nyt parhaillaan karnevaalit. Nämä
kylpylakanat eivät ole ollenkaan hullumpi naamiopuku!"
Ajatus oli oivallinen, vaikka Jozef Gurnicki, kenraali ja Edit tuskin
pitivät sen keksimistä kovinkaan onnistuneena. Kenraali kietoi
kylpylakanan ylleen majesteetillisesti kuin roomalainen senaattori
toogansa, pieni Jozef Gurnicki aivan häipyi sen laajoihin poimuihin,
kun taas molemmat naiset kohdallaan esiintyivät hyvinkin viehättävinä
itämaalaisina kaunottarina.
Lähdimme nopeasti liikkeelle. Huomasin, että Edit jättäytyi jäljelle.
Hän ei nyt kerta kaikkiaan osannut mukautua mihinkään tavallisuudesta
hiukankaan poikkeavaan tilanteeseen, Laura kulki sitävastoin reippaana
rinnallani ja jäljessäni hyppivät lakanapeittoiset seikkailijat,
kenraali juhlallisena ja vakavana, molemmat naiset hihittäen, kun
hiekka kutitutti jalkapohjia, ja puolalainen diplomaatti arkana ja
avuttomana, toivoen vajoavansa maan alle.
Karnevaalit olivat jo alkaneet. Puistossa oli pimeä, vain värilliset
lyhdyt loivat valoaan käytäville, joilla tungeskeli iloinen ja vallaton
karnevaaliyleisö, melkein kaikki naamioituneina, tyrkkien toisiaan,
lausuillen sukkeluuksia kaikilla kielillä. Kuulin, että molemmat
naisemme saivat osakseen joitakin huomautuksia, joihin he kyllä
puolestaan vastasivat, mutta kaiken kaikkiaan, niin tavatonta kuin
olikin kylpylakanoissa marssia frakki- ja yleensä juhlapukuisen yleisön
keskitse, ei matkueemme herättänyt ollenkaan tarpeellisessa määrässä
huomiota, vaan Editin ja Jozef Gurnickin suureksi ihmeeksi pääsimme
aivan rauhassa autollemme.
Puolalainen huokasi vilpittömästi helpoituksesta, kun auto liikahti.
Kun sain tietää, että asuimme samassa hotellissa ja kun lisäksi
pelastetut ehdottomasti vaativat meitä juhlaillalliselle, seurasimme
heitä.
Neljännestunnin ajomatkan jälkeen olimme kaupungissa ja auto pysähtyi
hotellin eteen. Väläyksessä katosivat kylpypukuiset seikkailijat hieman
ällistyneen ovenvartijan silmien ohi, kenraali edellä. Pysähdyin
hetkiseksi alas tiedustaakseni, oliko kenraalille mahdollisesti tuotu
jotakin pakettia. Kyllä, ja se oli viety huoneeseen. Vaatteet siis
rosvo oli lupauksensa mukaan toimittanut takaisin.
Nousin nopeasti portaita ylös ajatellen, että seikkailu olisi
erinomainen matkakirjeessä kuvattavaksi, kun äkkiä pysähdyin. Kaksi
ajatusta tai oikeastaan muistoa tunki mieleeni: konsulin sanat
kenraalista ja huomioni, että kenraali oli keskustellut kuvatun
muotoisen venemiehen kanssa päivällä. Vainusin, että jotakin oli
tapahtunut ja päätin toimia nopeasti. Monsieur Gurnickin suosio ja
myötätunto ei ollut minulle lainkaan yhdentekevä.
Laura ja Edit olivat menneet huoneeseensa, mutta minä päätin pistäytyä
seikkailijoitten luo. Pelastajaominaisuudessani se ehkä kävisi päinsä
ilman muuta. Ja tuskin oli ovi Jozef Gurnickin jälkeen sulkeutunut, kun
avasin sen jälleen ja pysähdyin.
Minulla oli syytä pysähtyä, kun kuulin seuraavat sanat:
"Amos Aron!"
Katse ja äänenpaino, jolla nämä sanat lausuttiin, jäykistyttivät
kenraalin ennestäänkin jäykät jäsenet, hän kalpeni ja punastui ja
koetti kietoa kylpylakanan tiukemmin ympärilleen.
"Amos Aron!"
Ääni jyrähti ja katse leimahti ja sekä madame että mademoiselle
koettivat epäonnistuneesti tekeytyä olemattomiksi. Karnevaali oli
auttamattomasti lopussa, henkilössä, joka tarkasteli uitettua
seuruetta, ei näkynyt jälkeäkään mistään karnevaali-ymmärtämyksestä.
Puolalaisen diplomaatin hampaat kalisivat todellisesta pelosta.
"Mutta rakas Rebekka! Anna minun selittää!"
"Amos Aron!"
Puhuttelu oli niin tuikea, että ymmärsin Rebekalla olevan eittämättömiä
oikeuksia kenraaliin, että hän oli tavannut rakkaansa hyvin vaikeasti
selvitettävässä tilanteessa, seurassa ja puvussa, mitä Rebekka ei
kyennyt eikä kai liioin tahtonutkaan ymmärtää, ja että Rebekalla oli
suuri, ellei ehdotonkin ylivalta, niin nainen kuin hän ja niin kenraali
kuin Amos Aron olikin.
Ja hän oli suuri ja roteva nainen, aito Israelin tytär, täynnä pyhää
vihaa kuin naisellinen Mooses, ja valmis tuomitsemaan erehtyväisen Amos
Aronin siekailematta.
En silloin tietänyt, kuinka urhoollinen kenraali lienee mahtanut olla
granaattitulessa, mutta ilmeistä oli, että Rebekan kasvojen tuikeus oli
riistänyt häneltä kaiken rohkeuden. Lisäksi oli Rebekan ilmaantuminen
hänelle enemmän kuin yllätys, sillä hän ei ollut käynyt huoneessaan
eikä siis myöskään ollut huomannut saapunutta sähkösanomaa.
"Ah, Rebekka! Onnettomuus, suuri onnettomuus! Tuskin hengissä
pelastuimme. Odota hetkinen, niin selitän kaikki!"
Kenraali koetti epätoivoisesti kietoa kiusallista kylpylakanaa
ympärilleen ja samalla avata lattialla olevaa pakettia, jossa arvasin
seurueen vaatteitten olevan. Madame Pirard oli saanut takaisin
malttinsa ja otti omansa ja mademoisellen vaatteet, jotka olivat
toisessa paketissa, varsin näppärästi ja nopeasti kainaloonsa, kadoten
sitten. Kenraali ojensi Jozef Gurnickille tämän vaatteet ja yhdessä
puolalaisen kanssa livahdin minäkin huoneesta, jättäen kenraalin
selviytymään ristikuulustelusta ja kiirastulesta, minkä
epämiellyttävyydestä minulla oli vain heikko, mutta silti kaamea
käsitys arvoisan Rebekka-rouvan katseesta ja olennosta päättäen.
Seurasin puolalaista, joka näytti olevan aivan suunniltaan. Tultuani
hänen huoneeseensa soitin ja tilasin hiukan lämmikettä. Puolalainen
pujahti kylpyhuoneeseen, josta ilmestyi neljännestunnin kuluttua
täydellisenä gentlemannina.
"Pyydän tuhannesti kiittää teitä palveluksestanne", lausui hän minulle
yhtä kohteliaasti kuin sydämellisestikin, vaikka selvästi huomasin
hänen olevan äärimmilleen hermostuneen. Päätin hyökätä umpimähkään.
"Herra Gurnicki, arvaan, että teiltä on varastettu jotakin tärkeää!"
Puolalainen säpsähti kuin satutettuna ja hänen olentonsa ilmaisi
varovaisuutta.
"Niin, katsokaas, teidän ilmeenne pettää teidät. Te olette huolissanne.
Tiedän sattumalta teidät rikkaaksi mieheksi. Syynä huolestumiseenne ei
siis voi olla jonkun rahasumman ja arvoesineitten menetys seikkailussa.
Te olette menettänyt jotakin muuta. Tärkeämpää!"
Katsoin häntä kiinteästi silmiin. Mutta puolalainen hillitsi itsensä
täydellisesti ja naurahtaen suopeasti hän huolettomasti istuutui.
"Te päättelette nopeasti!"
"En ollenkaan, ja joka tapauksessa oikein! Mutta luulen, että minulla
olisi keino..."
Jozef Gurnicki tarkasteli minua vaieten.
"Keino?" toisti hän hitaasti.
"Niin, ei oikeastaan keinokaan, vaan epäluulo. Epäilettekö ketään?"
Puolalainen pudisti päätään.
"Ettekö tuntenut venemiestä?"
"Otimme veneen aivan sattumalta, madame Pirard ehdotti ja me
suostuimme. Minulla ei ollut aavistustakaan, että tällainen yleensä oli
mahdollista."
Mietin pari silmänräpäystä ja punnitsin mahdollisuuksia.
"Minulla olisi ehdotus teille. Olen sanomalehtimies ja matkalla
Varsovan konferenssiin. Haluaisin saada suosituksia, todella
ensiluokkaisia suosituksia, voidakseni loistaa reporteerauskyvylläni.
Tarjoudun auttamaan teitä ehdolla, että lupaatte minulle suosituksenne.
Tiedän, että se merkitsee paljon. Minulla on vielä runsaasti aikaa ja
pieni seikkailu olisi suurin virkistys. Suostutteko?"
Jozef Gurnicki tarkasteli minua kiinteästi, minkä tarkastelun kestin
levollisena.
"Ellette luottaisi minuun, mikä ei olekaan ihmeteltävää jo
tuttavuutemme sekä laatuun että pituuteeni katsoen, voi kai konsulimme
antaa teille minusta tarpeelliset suositukset."
Jozef Gurnicki sytytti savukkeen.
"Olkoon menneeksi."
"Kas niin. Te olette siis jotakin menettänyt?"
"Kyllä, erään paperin, minkä säilyminen minun hallussani olisi
ratkaisevan tärkeä juuri Varsovan konferenssin onnistumiselle. Se
koskee Puolan ja Suomen suhteita."
"Tiedetäänkö sellaisen paperin olemassaolosta?"
"Olen varma siitä, ettei ainoakaan asiaton henkilö tiedä mitään siitä."
"Ette siis luule, että ryöväys olisi ollut tarkoitettu tuon paperin
anastamiseksi?"
"En ollenkaan, koko juttuhan on tavallinen rosvous ja siis sitä pahempi
minulle. On melkein toivotonta yrittää saada käsiin mies, joka meidät
rosvosi."
Hymähdin kieltävästi.
"Juttu ei ole tavallinen rosvous."
"Mitä?"
"Toistan, ettei juttu ole tavallinen rosvous, yhtä vähän kuin venemies
oli sattumalta valittu."
Jozef Gurnicki hypähti pystyyn.
"Olisiko...?"
"Hiljempaan! Muuten, tunnetteko kenraalin tarkemmin?"
"En kovin hyvin, mutta hiukan kuitenkin. Hän on auttanut minua muutamia
kertoja."
"Maksusta?"
"Niin kyllä."
"Missä asioissa nyt olitte hänen kanssaan?"
"Parissa pienessä aivan."
"Muistatteko, mitä hän sanoi teille eilen, kun tapasitte toisenne
Suomen konsulaatin luona?"
Puolalainen katsoi minua hieman ällistyneenä.
"Mistä te sen tiedätte? Ahaa, niin, tehän olitte konsulin luona. No
niin, kenraali ei sanonut mitään erikoista. Tapaaminen oli aivan
satunnainen."
"Muistatteko, sanoiko kenraali teitä odottaneensa?"
"Ei, hän ei huomannut minua ollenkaan ensiksi, vaan minä hänet."
"Niinkö, tietäkää siis, että kenraali odotti teitä koko ajan, kun
olitte konsulin luona. Hän seurasi teitä, kun menitte konsulin luo ja
jäi sitten odottamaan toiselle puolelle katua."
"Vai niin", ja diplomaatin äänessä oli miettivä sävy. "Siinä ei olisi
mitään ihmeellistä. Kenraali ei suinkaan ole luotetuimpia."
"Ja sitten", jatkoin minä, "tietäkää se, että kenraali tänään
keskusteli erään venemiehen kanssa laiturilla, miehen, joka täydelleen
vastaa kuvaustanne rosvosta."
"Tuli ja leimaus! Silloin minä olen hukassa!"
"Ei ollenkaan! Katsokaas, meillä on kuitenkin yksi etu: me epäilemme
tai oikeastaan minä epäilen kenraalia, mutta kenraali ei tiedä mitään
tästä epäilyksestä. Ellei hän tiedä paperin olemassaolosta, on meillä
vielä aikaakin. Missä te säilytätte sitä?"
"Se oli paperossikotelossani, kuoren sisällä, mistä sitä ei aivan heti
keksi."
"Kas niin, sehän parantaakin asiaa melkoisesti. Meidän on nyt pidettävä
kenraalia silmällä ja muu saa toistaiseksi jäädä riippumaan
sattumasta."
"Mutta, monsieur Haapala", kysyi puolalainen, "kuinka te sitten
selitätte sen, että myöskin kenraali ryöstettiin? Olisiko se vain tehty
asian salaamiseksi?"
"Epäilemättä."
"Mutta kenraali näytti olevan ja todella olikin aivan kiukkuinen, kun
rosvo komensi meidät hyppäämään mereen?"
"Sitä on todellakin hieman vaikeampi selittää, mutta tuskinpa
mahdotonta. Huomasitteko muuatta asiaa, mikä ehkä voi luoda valoa
asiaan ja minkä minäkin nyt vasta älyän?"
"Nimittäin?"
"Naisten käytöksen. Molemmat olivat iloisia ja reippaita ja ilmeisesti
seikkailu heitä huvitti. Minusta madame Pirard tuntuu kykenevän
parantamaan itsensä kenraalin suunnitelmia ja ällistyttämään häntäkin.
Samalla koko juttu sai entistä uskottavamman leiman."
"Te siis otaksutte, että madame Pirard...?"
"... on voinut vallan yksinkertaisesti mademoiselle Volkovskajan kanssa
ja kenraalin tietämättä muuttaa rosvoussuunnitelmaa sikäli, että teidät
kaikki loppujen lopuksi heitettiin mereen. Minusta madame Pirard tuntuu
varsin naurunhaluiselta ja täytyy tunnustaa, että jos minä
toimeenpanisin tämänlaatuisen suunnitelman, minullekin nauru
jälkeenpäin maistuisi. On otaksuttavaa, että alunperin oli tarkoitus
viedä teidät Helan niemelle ja jättää sinne jonnekin autioon kohtaan,
mutta ilmitulon ja kiinnijoutumisen vaara olisi tällöin ollut paljon
suurempi."
"Se etu otaksumallanne ainakin on, ettei se ole mahdoton."
"Ei ollenkaan. Nyt on kysymys siitä, missä varastetut tavarat ovat ja
millä tavoin me voimme saada ne takaisin."
"Siinä onkin pulmaa tarpeeksi."
"On kyllä. Mutta muuan seikka: jättäkää asia näennäisesti poliisin
huostaan, puhukaa ainoastaan rahoista ja arvoesineistä, niin juttu saa
kenraalinkin mielestä viattoman muodon."
"Hyvä on."
Keskustelimme vielä jonkun aikaa, kunnes ovelta kuului koputusta.
"Sisään, olkaa hyvä!"
Kenraali näyttäytyi ovessa, täysin puettuna ja alistuvaisesti
hymyillen. Ilmeisesti välien selvittely esivallan kanssa oli ollut
rasittava.
"Lähdemme siis illalliselle. Kiitän omasta ja vaimoni puolesta teitä,
herra Haapala, ystävällisestä avustanne, jota ilman me kai vieläkin
ajelehtisimme meressä."
En ollut kovinkaan varma Lauran ja Editin suostumisesta, mutta lähdin
kuitenkin suostuttelemaan. Molemmat olivat pukeutuneet iltapukuunsa ja
Laura olletikin oli viehättävä, minkä hänelle sanoinkin saaden
vastaukseksi yhden noita Lauralle luonteenomaisia olankohotuksia.
"Luulenpa, että sinä alat ulkomailla vähitellen muuttua kohteliaaksi!"
"Tarkoitukseni ei suinkaan ollut se. Olet pukeutunut varsin
siedettävästi ja olen siitä tyytyväinen, kun minun täytyy esiintyä
sinun seurassasi!"
Laura oli valmis niin ollen lähtemään, ja Edit, vaikka vastahakoisena,
myös. Laskeuduimme alas, missä kenraali Rebekkoineen, monsieur Gurnicki
ja sekä madame että mademoiselle odottivat. Huomasin, että myrsky oli
tyyntynyt, vaikka Rebekka-rouva loikin taistelunhaluisia silmäyksiä
molempiin seikkailijattariin, saaden osakseen hyväntahtoista, mutta
selvästi hieman pilkallista kylmyyttä. Kenraali vaikutti koulupojalta,
joka on saanut kolttosensa ehdollisesti anteeksi.
Autot odottivat ja ennenpitkää istuimme rantakasinon valaistulla
parvekkeella illallispöydän ääressä. Tumma meri kohisi hiljalleen
rannan hietikkoa vastaan, loistavien moniväristen rakettien aika ajoin
suhisten valaistessa sen metallikiiltoista pintaa. Päivän helteen
jälkeen tuntui raikas yöilma miellyttävältä, mustalaisorkesterin
intohimoinen musiikki sointui hyvin yhteen riehakkaan iloisen
karnevaalitunnelman kanssa, ja vähitellen, mutta varmasti suli myöskin
Rebekka-rouvan jäinen ja myrskyinen mieliala, ja hän heitti, ellei
tosin lempeitä niin ainakin aivan siedettäviä, silmäyksiä huonompaan
puoliskoonsa. Madame Pirard oli loistavalla tuulella, hänen
leikinlaskunsa ja päähänpistonsa saivat sekä Rebekka-rouvan että
Editinkin hymyilemään, minusta ja Jozef Gurnickista puhumattakaan.
Ainoa, jota pirteä ranskatar ei tuntunut erikoisemmin huvittavan, oli
Laura. Lauralla on aina niin kummallisia päähänpistoja, etten ruvennut
vaivaamaan päätäni, mikä tällä kertaa hänen pidättyväisyyteensä oli
syynä. Kenraali piristyi myös vähitellen, sekä yleisen tunnelman että
myös otaksuttavasti viinin vaikutuksesta, joten kaikki tuntuivat
tyytyväisiltä.
Tehtävääni en suinkaan unohtanut, vaan seurasin tarkkaan kaikkea, mitä
pöydässä tapahtui. Tiesin, että kysymyksessä oli paljon, hyvin paljon,
enemmän kuin kenraalikaan aavisti.
En ole milloinkaan väittänyt, etteikö minulla silloin tällöin olisi
onnea, mutta en olisi sittenkään luullut, että madame Pirard -- minun
ja etenkin Jozef Gurnickin onneksi -- erehtyisi luulemaan minun
jalkaani ja kättäni kenraali Amos Aron Nagelkopfin kädeksi ja jalaksi.
Mutta kävi kuitenkin niin. Tunsin äkkiä lämpöisen naiskäden koskettavan
omaani ja sormieni väliin työntyi paperipala. Hillitsin itseni,
puristin paperin kouraani ja huomaamatta työnsin taskuuni. Sanomalehtiä
ostaakseni poistuin pöydästä ja piiloon päästyäni luin paperin. Se oli
lyhyt ja selvä: "Huomenna klo 10 täällä."
Madame Pirardilla ja kenraali Amos Aronilla oli siis kohtaus huomenna
kello 10 rantakasinossa. Hyvä, aioin tavalla tai toisella hyötyä tuosta
kohtauksesta. Nyt täytyi vain toimittaa paperi kenraalille hänen
huomaamattaan. Odotin pitkän hetken, kunnes tuli sopiva tilaisuus ja
sujautin sitten paperin hänelle. Kenraali ei kääntänyt päätäänkään, ei
ilmettäkään muuttanut, kun hän ovelasti työnsi paperin taskuunsa.
Jonkun ajan kuluttua hän luki sen, harvinaisen rohkeasti ja
kylmäverisesti huolimatta peloittavasta Rebekastaan. Asia oli sikäli
selvä.
Mutta Jozef Gurnicki istui kuin tulisilla hiilillä. Näin, että pienen
diplomaatin oli äärimmäisen vaikea olla. Hän ajatteli niitä vaaroja ja
vaikeuksia, jotka syntyisivät, jos tuo tärkeä paperi joutuisi
sopimattomien henkilöitten käsiin. Oli selvä, että ainakin bolshevikit
ja Venäjän tsaarimieliset emigrantit tekisivät kaikkensa, saadakseen
Itämerenmaitten lähestymisen ja yhteistoiminnan epäonnistumaan.