Viel' leimuaa ukkospilvi:
mut välkkyen, raskaana, hiljaa
jo Zarathustran rikkaus lepää
yli kenttien kimmeltäväin.
On kotoni korkeudessa,
ma korkeuksiin en kaipaa.
Ylös katsettani en nosta;
alas-katselevainen ma oon,
mies, jonka siunata täytyy:
alas katsovat kaikki siunaavaiset...
Se ollut ei rohkeutes, ett' epäjumalia kaadoit:
vaan että sä itsessäs epäjumalanpalvelijan
_löit_ maahan, se oli sun rohkeutes.
Salamaksi mun tietoni muuttui;
se timantti-säilällä murtaa yön tummuuden ympäriltäin!
Pettää --
se parhain on taistelutaito.
Ketunnahka:
sotisopani salainen on.
Ma teitäkö rakastan?...
Niin ratsumies ratsuaan lempii
päämaaliin mi hänet vie.
"Yöt uudet loit ympärilles,
erämaita uusia löysi
sun leijona-jalkasi."
Ei synnit, ei suuret hulluudet ihmisien
mua kärsimään saaneet:
ma ihmisen suurista hyveistä kärsin
enin hänestä kärsiessäin.
"On ihminen paha",
niin puhuivat viisaimmat vielä kaikki
mun lohdukseni.
Tää yksin kaikesta tuskasta päästää
( -- nyt valitse!):
pikainen kuolema taikka
rakkaus kestäväinen.
Sa oletko hauras?
Varo _lapsen-käsiä_ silloin!
Ei elää voi lapsi,
se ellei rikkoa saa...
"On hyötyä savustakin",
niin beduiini puhuu, niin puhun ma myös.
savu, etkö sa ilmoita taivaltajalle,
ett' ystävällinen liesi
lähellä loimuaa?
Mutkia tehden kulkevat suuret ihmiset, virrat,
mutkia tehden, mut maaliinsa:
se heidän on parhain rohkeutensa,
he teitä polveilevia ei pelkää.
Tuollapuolen Pohjolan, jään, tämän-päivän,
tuollapuolen kuoleman,
ypö-yksin:
_meidän_ elomme, _meidän_ onnemme!
Et maata, et vettä
myöten löydä
tietä pohjanperäläisten luo:
niin ennusti _meistä_ viisas suu.