Tuota kuuluutusta ei olisi milloinkaan pitänyt panna julki.
-- Yhdyn! Mutta nyt sitä on levitetty kautta Ameriikan.
-- Tietysti! Ja roistot käyttävät tilaisuutta lakaistakseen jälkensä
umpeen. Mutta kuulkaa... Eräs mielijohde...
-- Well, antakaa kuulua!
-- Voitteko hankkia yhden ruumiin?
-- _Ruumiin?_
-- Niin, sellaisen, joka sopisi minun vaatteisiini, näihin, jotka
minulla nyt ovat ja jotka hankin voidakseni näytellä osaani paremmin.
Tahdoin herättää roistoissa kauhua, kuten olen kenties tehnytkin,
mutta, ikävä kyllä, vahingoksi itselleni.
-- Ja teidän mielijohteenne?
-- Niin, siis ruumis. Se puetaan minun vaatteisiini. Saadaan se
käsitys, että minä itse olen onnistunut poistumaan pokerihuoneen
ikkunasta, mutta kuollut myrkyn johdosta kadulle. Sieltä minut
löydetään, haudataan ja...
-- Mutta kasvot, sanoi Bert hymyillen tälle mielettömälle
päähänpistolle. Vaatteiden suhteen on kaikki hyvin, mutta kaikki muut
tuntomerkit?
Poliisimies-lääketieteilijän täytyi myöntää Arizona Bertin olevan
oikeassa. Hän sanoi huoaten:
-- Tiedättekö jonkin muun tavan, jolla saa heidät vakuutetuksi, etten
minä enää ole elävien joukossa?
-- Yksinkertaisin on usein paras. Näin tuolla kaupungin ulkopuolella
joen. Se laskee vuolaaseen Rio Verdeen. -- Well, te olette
kuumehoureissanne halunneet kylpeä joessa ja olette hukkuneet. Vaatteet
ovat rannalla, mutta ruumiinne on virta vienyt. Kelpaako se?
-- Arizona Bert, en tiedä kuinka kiittäisin teitä!
-- Ei mitään kiitettävää. Minä haluan yhtä mielelläni saada joukkion
kiinni kuin tekin. Tunnen heidät Denverissä pitämänsä peliluolan
ajoilta, jolloin siellä katosi neljä miestä jäljettömiin. Seurasin
joukkiota Santa Feehen, Uuteen Mexikoon, jossa vielä kolme henkilöä
parhaista hotelleista katosi. Sitten johtivat epäilyni minut tänne.
Kiitos teille, näyttää jälki nyt olevan selvä. Ja luulenpa nähneeni
heidät jo lähempääkin.
-- Mitä sanottekaan! Kertokaa!
Bert kuvaili molemmat kapakassa olleet miehet, harmaahiuksisen sekä
malaijin. Mr Dennis Morgan huudahti:
-- Juuri samat! Puuttuu vain nainen ja kirottu neekeri.
-- Ilon tutustua heihin saanen myös pian.
-- Mutta teidän on kuitenkin luvattava minulle yksi asia.
-- Antakaa kuulua!
-- Se, että vangitseminen jätetään minulle -- veljeni vuoksi. Te olette
vain valmiina apuun. Ja tällä kertaa en joudu kiinni minä, vaan he.
-- Yrityshän ei vahingoittane, sanoi Bert tuumien. Mutta oletteko
ajatelleet, että heillä saattaa olla useampiakin kalkkarokäärmeitä? On
selvinnyt, että viisi henkilöä on viime aikoina tavattu sillä tavoin
kuolleena. Kaksi Denverissä, kolme Santa Feessä... Todennäköisesti
nekin joukkion uhreja, koska sellaiset puremat ovat muuten
selittämättömiä keskellä kaupunkeja, etenkin Denverissä.
-- Well, mr Brand! Järjestäkää vain hukkuminen ja vaatteet, niin että
minun luullaan olevan poissa ainaiseksi. Pankaa asiasta ilmoitus The
Phoenix Tribuneen. Muu käy kuin tanssi. Sitä helpommin, kun nyt tunnen
huoneuston ja ensiksi uhkaavan vaaran.
-- Miten aiotte hankkiutua sisään.
-- Valepukuun puettuna. -- Annan houkutella itseni pelaamaan --
tekeydyn "vihreäksi" ja kesken lystiä iskee oikeus heihin kuin ukkonen
-- silloin kun annan heille merkin, että hetki on käsillä.
-- Neuvoisin teitä kuitenkin luopumaan tuumastanne, sanoi Bert, sillä
pelkään, ettei näiden päärosvojen kanssa vetele psykologia ja muu
sellainen. -- Teidän on varottava kalkkarokäärmeitä toista kertaa --
ehkä myöskin muita ansoja, joita emme vielä tunne. Omasta puolestani
neuvon teitä ehdottomasti luopumaan.
Mutta mr Dennis Morgan oli itsepäinen. Hän tahtoi veljensä puolesta
kostaa itse. Ja kun Bert kuitenkin jo tiesi, mistä hän löytäisi
etsityt, sanoi hän vihdoin:
-- Kuten haluatte, sir! Kunhan minä en vain sitten tule liian myöhään.
-- Te olette väkenne kanssa puutarhassa valmiina. Useampia ei tarvita.
Kaikkein vähimmin tämän kaupungin poliiseja. Noita paloportaita myöten,
joista teille puhuin, on helppo rynnätä sisään kun annan merkin. Ja
minä lupaan, että se kuuluu.
-- Miten? Kenties ammutte?
-- Juuri niin.
-- Jos vain saatte siihen tilaisuuden.
-- Olkaa varma siitä. Revolveri liivien sisäpuolella. Painallus ja asia
on selvä.
-- Niin, puheessa se kyllä kuuluu yksinkertaiselta, kunhan se vain ei
käytännössä olisi paljon vaikeampaa.
-- Ei suinkaan. Sormistani olen vikkelä kuin poppamies. Huolehtikaa nyt
vain ilmoituksesta, kun olette ensin sijoittaneet vaatteeni
joenrantaan. Hankkikaa minulle sitten smokingpuku, irtotukka sekä pari
viiksiä, niin on kaikki selvää.
No, Bertillä oli omat ajatuksensa tästä tavasta lähteä paatuneitten
rikollisten joukkoon, mutta ei näyttänyt auttavan muu kuin antaa
kadonneen veljen yrittää. Itse päätti hän molempine apulaisineen
koettaa parsia, niin hyvin kuin saattoi, jos verkko joutuisi
epäkuntoon.
Mutta jos Arizona Bert olisi tiennyt, että hän itse joutuisi tässä
leikissä kenties elämänsä pahimpaan pulaan -- ja että peli sittenkin
saatettiin hävitä, olisi hän varmasti ryhtynyt asiaan toisella tavoin.
Sitten hankittiin puku, valetukka, viikset ja muut tarvittavat esineet.
Asia joella järjestettiin ja lehtiin pantiin ilmoitus. Ja niin oli
kaikki valmiina.
Arizona Bert oli varustautunut apuun. Naamioitu Morgan -- vieläpä niin
hyvin naamioitu, ettei hänen oma äitinsäkään olisi häntä tuntenut --
oli jälleen valmis tekemään uuden käynnin "Kalkkarokäärmeitten luolaan"
kuten hän pelipesää kutsui.
Kuten sanottu, hän naamioi itsensä, pukeutui ja otti mukaansa mitä
katsoi tarvitsevansa. Merkillistä kyllä ei hänen rahojaan oltu ehditty
ryöstää ja hän oli rahojen puolesta hyvin varustettu korkeaankin
peliin. Ja hän pelaisi noiden lurjusten kanssa kahdenlaisessa
merkityksessä, niin etteivät he sitä ikinä unohtaisi.
Bert odottaisi vain merkkilaukausta. Silloin syöksyisi hän miehineen
esiin ja senjälkeen olisi asia pian selvä. Kaikki kävisi kuin paperilla
tahi niinkuin ohjelman mukaan. Se käy kyllä päinsä teattereissa ja
romaaneissa, mutta elävässä elämässä tapahtuu usein vallan toisin.
Saman päivän iltana oli mr Morgan jälleen Arizonan pääkaupungin
valtakadulla sijaitsevan salaperäisen talon edessä. Mutta nyt ei kukaan
olisi voinut luulla häntä enempää mr Muleyksi, joka etsi ulosheittäjän
paikkaa kuin psykoloogiksi, poliisimieheksi ja lääkäriksi mr Dennis
Morganiksikaan.
Hän katseli huolettomasti ympärilleen, oli jo pelitalon pihallakin ja
aikoi juuri lähteä sieltä, kun ovi avautui ja ulos tuli harmaahiuksinen
mies puettuna silkkihattuun ja muuten ainakin yhtä hienona kuin
muukalainen.
Hän tervehti tätä kohteliaasti ja sanoi:
-- Herra näyttää olevan vieras kaupungissa, eikö niin?
Muutetulla äänellä vastasi mr Morgan:
-- Aivan oikein. Juuri niin, hyvä herra! Etsin sopivaa hotellia. Tulen
Friscosta silmäilläkseni täällä hieman ympärilleni. Mutta jumala
tietää, ettei täällä ole juuri paljon näkemistä. Ette kai te tiedä
paremmanpuoleista majapaikkaa pariksi päiväksi.
Nopein tuntijakatsein silmäsi väärinpelaaja Täyskäsi-Fred -- siksi
kutsuttu senvuoksi, että hänellä aina oli käsi täynnä hyviä kortteja
kun niitä parhaiten tarvittiin -- vierasta ja sanoi:
-- Sattumalta olen itsekin vieras kaupungissa, mutta olen vuokrannut
toistaiseksi tämän talon ja voin kyllä luovuttaa teille pari huonetta
sekä antaa ruokaa jonkun kerran päivässä, jollei muuta tarvita.
-- Teette minulle hyvin suuren palveluksen, sanoi Morgan. -- Olen
insinööri Sam Peters, Friscosta.
-- Minä olen koroillaeläjä Fred Folson, palvelukseksenne. Saanko
kenties luvan viedä teidät sisään heti sekä esitellä vaimolleni ja
serkulleni? He tulevat yhtä iloisiksi kuin minäkin saadessaan vaihtelua
tässä yksinäisyydessä. Molemmat ovat ihastuneet pieneen pelierään. Tahi
ehk'ei herra pelaa ollenkaan?
-- Intohimoisesti. Mitäpä sitä muutakaan tekisi pitkillä matkoilla
yksinäisissä paikoissa? Ikävä kyllä, minun on liikeasioiden vuoksi
jäätävä tänne koko viikoksi.
-- Aivan kuin minunkin. Astukaa sisään!
Hiottu huijari avasi kohteliaasti oven vaaralliseen ansaan -- loistaen
tyytyväisyydestä, että oli saanut saaliin, joka näytti tarttuvan
koukkuun kuin tyhmin kala.
Hallissa kohdattiin jättiläsmäinen neekeri, joka sytytti sähkövalon ja
molemmat herrat kulkivat ylös matolla peitettyjä portaita, jonkajälkeen
vieras saatettiin kahteen niin sanottuun vierashuoneeseen
puhdistautumaan matkan jälkeen. Kun hän oli valmis, piti hänen saapua
salonkiin tullakseen esitellyksi.
Yksin jätettynä ei Morgan kaikesta huolimatta voinut olla nauramatta.
Tämä vastaanotto oli aivan toisenlainen kuin siioin, kun hän oli tullut
paikkaa etsimään. Hän oli nähtävästi näytellyt osansa mainiosti. Hän
oli itseensä hyvin tyytyväinen.
-- Mitä tästä sanot? kysyi Täyskäsi-Fred kohdatessaan hallin
viereisessä huoneessa käärmeenlumoojattaren, joka juuri luki
sanomalehteä.
-- Mitä _sinä_ sanot tästä'? sanoi nainen osoittaen uutista.
Fred luki sen ja huudahti: Hitto! Hän on hukuttautunut! Erinomaista!
Nyt voimme rohkeasti alkaa taas.
Mutta nainen vastasi:
-- Fred! Sinä olet nauta! Uutinen on valetta. Nyt vasta tulee kuuma.
Hän ei ole hukuttautunut sen enempää kuin minä. Joll'et nyt pelaa
ensiluokkaisesti, niin joudumme kiinni. Emme ole koskaan istuneet niin
tyhjin käsin kuin nyt.
V.
PELI ELÄMÄSTÄ JA KUOLEMASTA.
Kun musta palvelija, joka oli saattanut hänet sisään, saattoi vakoilla
avaimenreiästä, heitti Morgan sen päälle hattunsa ja meni huoneen
ainoaan ikkunan luo.
Siinä teki hän sen ilahduttavan huomion, että paloportaat, jotka hän
oli nähnyt talon ulkopuolella, johtivat juuri tämän huoneen parvekkeen
vieritse -- ja se rauhoitti häntä, sillä pahimmassa tapauksessa saattoi
hän näiden portaitten avulla päästä pakoon, jos vaara kävisi liian
uhkaavaksi. Tässä pesässä saattoi odottaa minkälaisia yllätyksiä
hyvänsä.
Hän alkoi heti tutkimuksensa, mutta päätti käyttäytyä varovaisemmin
kuin ensimäisellä kerralla. Hän ei nähnyt minkäänlaista verhoa, eikä
mitään muutakaan, jonka takaa häntä olisi voitu vakoilla. Niin, tällä
kertaa hän olisi varuillaan. -- Ja kaikki oli suunniteltu hyvin. --
Jollei hän olisi tilaisuudessa ampumaan, oli hän Arizona Bertin kanssa
sopinut siitä, että heittäisi ulos paperilapun, jolle olisi kirjoitettu
mistä häntä voitiin etsiä.
Kesken näitä rauhoittavia ajatuksia säpsäytti häntä tukahduttava
hätähuuto, joka saattoi kuulua alhaalta, mutta myöskin hänen huoneensa
seinän takaa. Uteliaana painoi hän korvansa seinää vasten. Ja nyt kuuli
hän äänen aivan selvään. Rako, josta kävi heikko ilmavirta, todisti,
että seinän takana täytyi olla jonkunlainen ilma-aukko.
Mr Morgan otti esille kynäveitsen ja alkoi tunnustella lautojen väliä.
Silloin sattuu veitsi erääseen vieteriin, joka antoi perään ja miehen
korkuinen ovi tahi luukku avautui. Sen takana oli syvä, musta kuilu --
hän ei tiennyt miten syvä.
Todennäköisesti oli se tilava ruokahissinaukko, jota ei jostain syystä
enää käytetty ja se oli sulettu hengenvaarallisena, ettei kukaan sinne
putoaisi.
Mutta hän teki toisenkin huomion. Hän saattoi kuulla kolmen erilaisen
äänen keskustelevan alhaalla keskenään kiivaasti. Yksi äänistä oli
naisen, todennäköisesti miss Bellyn, se kuului hyvin vihaiselta hänen
huudahtaessaan:
-- Kuten sanottu, ei neekeriin ole luottamista. Silmänräpäys vielä ja
kallis saaliimme olisi kadonnut, jollen minä olisi tullut.
-- Mutta nyt voit olla rauhallinen, sanoi toinen ääni, nähtävästi
Täyskäsi-Fredin. Sieppasin hänet portaissa, nyt istuu hän varmasti
sidottuna ja jollei hänen konttoristaan tule rahoja kahden päivän
kuluessa, saavat kalkkarokäärmeesi tehdä tehtävänsä. Ja onhan meillä
tuolla ylhäällä sitäpaitsi hänen veljensä, jos olet kerran varma, että
se on hän.
-- Se on selvä. Hän ei voi ikinä naamioida silmiään eikä liioin
liikettä, jonka tekee vasemmalla kädellään kävellessään. Mutta saatte
nähdä pian itse.
-- Belly on korvaamaton! huudahti kolmas ääni. Ilman hänen
terävänäköisyyttään emme olisi pitkälle potkineet.
-- Niin, sinulla on merkilliset silmät, sanoi Täyskäsi-Fred kiittäen.
Niillä kesytät sinä sekä ihmisiä että eläimiä.
-- Sen tiedän, vastasi nainen uteliaasti ja ilkeästi nauraen, jonka
naurun Morgan liiankin hyvin tunsi. Senjälkeen lisäsi Belly sanat,
jotka saivat kuuntelijan hämmästymään.
-- Joka tapauksessa on nyt oltava varovaisempi kuin milloinkaan ennen.
Ja tiedättekö miksi?
Ei kukaan näyttänyt tietävän. Mutta Täyskäsi-Fred vastasi
ylimielisesti:
-- Varovaisuudessakin voi mennä liian pitkälle.
-- Ei silloin kun Arizona Bertin kanssa on tekemisissä.
-- Arizona Bert, sanoivat molemmat miehet hämmästyen. Onko _hän_
täällä?
-- Olkaa siitä varmat. Hän se myöskin on pannut lehteen uutisen
hukkumisesta.
-- Damn it! kirosi Fred että kaikui. Silloin ei ole muuta neuvoa kuin
paeta suinpäin.
-- Tahi vangita myöskin hänet. Vastaukseksi kuului kahden miehen
ivanauru ja sanat:
-- Tee se, silloin olet saavuttanut ennätyksen ja me lopetamme
miljonääreinä.
-- On kylliksi puhuttu, mutta varustautukaa kaikkeen, sanoi nainen. --
Jokainen livistämisen ajatus on jätettävä, kunnes olemme saaneet
myöskin Arizona Bertin kiinni, ensi aluksi tänne kellariin.
-- Ja sinä luulet hänen tosiaan tulevan?
-- Aivan varmaan. Hän ei milloinkaan peräydy. Kenties hän on jo täällä.
Hetkeksi tuli täydellinen hiljaisuus. Tuntui kuin olisi tuumittu
perusteellisesti. Mutta sitten jatkoi miss Belly:
-- Ja onhan meillä kalkkarokäärmeet... Nyt voitte mennä ylös alkamaan.
Mutta olkaa varovaisia älkääkä nostako mitään melua ennen minun
tuloani. Tällä kertaa saa hän hiukan ylimääräistä senvuoksi, että
koetti pettää minua toisen kerran. Mutta nyt...
Enempää ei kuulunut. Tuli aivan hiljaista.
Mutta mr Morgan, joka oli kuullut kaiken, tunsi olevansa kuin
kidutuspenkillä. Ampuminen asiain tällä kannalla ollen tekisi tilanteen
vain vielä pahemmaksi. Olisi kai parasta koettaa kirjoittaa muutamia
rivejä ja heittää ne alas parvekkeelta, niin kauan kun siihen oli
tilaisuus.
Lentävän kiireesti kirjoitti hän paperilapulle:
Rakkaat ystävät!
Kaikki keksitty. Vain suurin varovaisuus voi selvittää asian.
Koettakaa portaita. Toinen kerros tahi, jos ei siellä, niin
kellari. Kohtalokkaassa kiireessä
Dennis M.
Hän hiipi parvekkeelle, päästi paperilapun varovaisesti käsistään ja
näki sen putoavan melkein siihen, johon tikapuut päättyivät.
Silmänräpäyksen tuumi hän seurata jälestä, mutta samalla kuului hänen
takaansa:
-- Kaunis näköala, eikö niin, sir?
Kääntyessään seisoi hän silmästä silmään ivallisesti hymyilevän
Täyskäsi-Fredin edessä, joka jatkoi:
-- Minulla on serkkuni Gaspard mukanani! Ette usko kuinka iloiseksi hän
tuli kuullessaan saavansa pelitoverin. Ehdimme kenties pari peliä
ennenkuin päivällinen tarjotaan. Neljänneksi "mieheksi" tulee vaimoni
ja voin tosiaankin sanoa, että hän pelaa kuin aika mies.
Astuttiin huoneeseen, jossa Morgan oli pannut ruokahissin luukun
paikoilleen. Täyskäsi-Fred järjesti nopeasti pelipöydän, johon
istuuduttiin sekä keskusteltiin minkä mistäkin neljättä "miestä", miss
Bellyä, odotellessa.
Missä tämä juuri nyt oli, sen olisi mr Morgan mielellään halunnut
tietää. Mutta tällä kertaa sai hän olla iloinen, se tahtoo sanoa, ei
kenties iloinen, mutta tyytyväinen siihen mitä jo tiesi. Hän alkoi yhä
enemmän katua, ettei ollut seurannut Arizona Bertin neuvoa ja jättänyt
toista kertaa yksin tulematta tähän ryövärienluolaan.
Ainoa, mitä hän saattoi tehdä, oli koettaa pitkittää peliä ja voittaa
aikaa. Ja nyt saattoi hän tosiaankin sanoa, että panoksena oli henki,
ei vain hänen, mutta, kuten hän toivoi, myöskin toisten.
Ovi avautui ja miss Belly näyttäytyi.
Hän näytteli kohteliaan seurustelun aikana osaansa mestarillisesti. Ei
edes silmien ilmekään paljastanut hänen ajatuksiaan kun hän pyysi
anteeksi viipymistään.
Mr Morgan nousi ylös ja vastasi koettaen esiintyä niin luonnollisena
kuin mahdollista:
-- Ei milloinkaan odoteta liian kauan, armollinen rouva, kun odotetaan
jotain hyvää.
-- Siinä tapauksessa toivon vain, ettette ole erehtyneet, vastasi Belly
nauraen tavalla, joka lupasi pahinta samalla kun hän mestarillisella
taidolla ja tottumuksella sekoitti korttejaan. Mutta vielä
peloittavampi oli katse, jonka hän heitti Morganiin, saaliistaan varman
petolinnun katse, joka samalla ilmaisi, että huvi tulisi yksinomaan
hänen puolelleen, huvi saada nähdä uhrin sätkyttelevän hänen
kuolemaatuottavassa verkossaan.
Pelin aikana havaitsi Morgan kuinka jokaista hänen liikettään pidettiin
mitä tarkimmin silmällä. Kaikkien ajatusten ollessa muualla meni peli
miten sattui.
Uuden jaon aikana nousi miss Belly ja meni kaapin luo ja sanoi!
-- Kenties lasillinen, hyvät herrat.
-- Vaikkapa niin, sanoi Täyskäsi-Fred myöskin nousten. Ja hän kääntyi
vieraaseen kysyen:
-- Vai kuinka, sir?
Mr Morgan oli selvillä, että nyt alkaisi tanssi. Nyt ei saanut kadottaa
mielenmalttiaan. Samassa hän näki, että nainen sormeili kaapin luona
jotain salaperäistä rasiaa ja kääntyi sitten vieraaseen päin sanoen
pilkallisesti nauraen:
-- Tässä saatte nähdä jotain oikein hauskaa, hyvä herra!
Talon edessä olevassa pensaikossa oli alkanut hämärtää.
-- Kuulkaa! kuiskasi Arizona Bert Handsome Harrylle ja Big Bobille.
Tämä näyttää epäilyttävältä. En tosiaankaan tiedä mitä luulla. Mr
Morganin piti laukauksella ilmoittaa milloin meidän oli aika rynnätä.
Mutta on vallan hyvin voinut tapahtua, ettei hän ole ollut
tilaisuudessa tuota merkkiä antamaan. Ehkä hänet on jo ainaiseksi
mykistetty ja Dennis Morgan saanut saman kohtalon kuin veljensäkin,
jonka puolesta hän aikoi kostaa.
Ja Bert jatkoi hetken kuluttua:
-- Selvästi on jotain tehtävä. Vaiti! Mikä se oli? Hän oli kuulevinaan
lukon rasahtavan -- mutta se kuului kuin ilmasta. Se tuli varmasti
tikapuiden vieressä olevalta parvekkeelta. Joku oli siellä
vakoilemassa.
-- Harry! kuiskasi Bert toiselle apulaiselleen. Minun on
välttämättömästi saatava tänne Bully-Dass. Täällä siitä on hyötyä. Hae
se nopeasti majapaikastamme ja sitten on parasta aloittaa tanssit koska
hyvänsä.
Bully-Dass oli pieni, mutta hyvin vahva bulldoggi, joka tosiaankin
erinomaisesti saattoi toimia apuna. Ja nyt tarvittiin sitä erikoisesti,
koska oltiin niin vähälukuisia, eikä voitu luottaa mr Morganin
tietoihin vihollisen lukumäärästä.
Odottaessa -- ja sill'aikaa kun Big Bob sai pitää silmällä pääkäytävää
ja antaa heti merkin, jos jotain epäilyttävää näkyisi -- liukui Bert
tikapuiden luo. Hän oli näkevinään maassa jotain valkoista ja heti
juolahti hänen mieleensä, että siinä oli tiedonanto.
Seuraavalla hetkellä oli hänellä kädessään mr Morganin kirjoittama
paperilappu ja sähkölamppunsa valossa hän luki kiireisen ilmoituksen,
jonka Morgan kreivinaikaan oli pudottanut parvekkeelta.
Asia oli selvä! Hyökätä saattoi milloin tahansa. -- Ja paloportaita
myöten oli kenties parasta se tehdä. -- Mutta vaikeudet olivat tulleet
suuremmiksi senvuoksi, että roistot tavalla tahi toisella olivat
saaneet selville, että vaara uhkasi myöskin heitä itseään, eikä ollut
näin ollen tietoa minkälaisiin vastatoimenpiteihin he olivat ryhtyneet.
Hänen tuumiessaan sitä palasi Handsome Harry pienen doggin kanssa, joka
oikein vapisi halusta saada näyttää taitoaan.
-- Tästä näyttää tulevan mutkikas juttu, Harry, kuiskasi Bert, ottaen
koiran käsivarrelleen.
-- Pahemmassakin olemme kyllä olleet, sanoi Harry. Täällähän meillä on
koko joukko niinkuin rasiassa.
-- Rasiassa, sanot sinä!... Siinä rasiassa saattaa olla pahempaakin
kuin kuulia ja puukkoja.
-- Tarkoittaako master Bert kalkkarokäärmeitä?
-- Niitä juuri! -- Mr Morgan on kenties saanut kokea niitä toisen
kerran. -- Juuri tämä hiljaisuus tekee asian vielä epäilyttävämmäksi.
Meidän ei olisi pitänyt antaa hänen mennä.
Hän luki muististaan mitä Morgan oli kirjoittanut ja Handsome Harry
huudahti hämmästyneenä:
-- Tämä oli melkein pahinta. Jo keksitty!
-- Siltä tosiaan näyttää. Mutta toimeen! Seuraa minun kantapäilläni ja
pidä colttisi valmiina. Jos joku näyttäytyy parvekkeella, niin anna
paukkua vain.
Tämän sanottuaan oli Arizona Bert -- koira yhä käsivarrellaan --
paloportailla ja häntä seurasi Handsome Harry pitäen tiukasti silmällä
parveketta, jolle Bert hetken kuluttua heilutti itsensä ja tempasi
salamannopein liikkein oven auki sekä silmäsi taistelukenttää.
VI.
JÄLLEEN KALKKAROKÄÄRMEITTEN VALLASSA.
Neljät hämmästyneet kasvot kohtasivat häntä. Vain yksissä näkyi
valonpilkahdus.
Jos häntä olikin odotettu, niin ei kuitenkaan nähtävästi tällä hetkellä
eikä myöskään tältä suunnalta.
Belly oli ankarasti käskenyt erästä tähän vaaralliseen joukkoon
kuuluvaa miestä pitämään silmällä katua ja puutarhaa. Tämän neljännen
miehen nimi oli Andy-Joe ja hänet oltiin pantu neekerin kadottua
vahtiin. Mihin ja miksi neekeri katosi, sitä ei tiedetty. Mutta sillä
välin, kun Andy-Joe vahti portin ulkopuolella olevaa Big Bobia, unohti
hän paloportaat eikä aavistanutkaan, että linnoitukseen oli hyökätty.
Yllätetyt seisoivat kuin kauhun lamauttamina: -- Heillä oli vastassaan
Arizona Bertin uhkaavat revolverit samoinkuin mr Morganinkin, joka oli
vetänyt omansa myöskin esille, eivätkä he uskaltaneet liikahtaakaan.
Naisella oli käsissään tuo epäilyttävä rasia. Hän oli raivosta
kalmankalpea, mutta tällä kertaa selvästi voimaton.
Arizona Bert lähestyi pelipöytää. Hän pani pienen doggin keskelle
kulta- ja setelirahoja sekä sanoi tehden kohteliaan eleen:
-- Suvaitkaa istuutua, hyvä herrasväki, niin saamme jutella. Minä tulen
tosin kutsumatta, mutta se tapahtuu viran puolesta. Lyhyesti ja
selvästi: Peli on loppu! -- Nyt seuraa tilinteko, joka kukaties on
hankalampi.
Tätä sanoessaan oli hän tullut pelipöydän toiselle puolen ja selin
oveen. Tämä oli varomatonta. Sillä tuskin oli hän ehtinyt siihen
kohtaan, ennenkuin nainen huusi kaikin voimin.
-- Dickson! Tom!
Ovi temmattiin auki ja sisään syöksyi vielä kaksi miestä, samalla kun
Täyskäsi-Fred salamannopeasti löi lähellä seisovaa Morgania käteen,
niin että ase putosi. Mutta pieni koira teki voimakkaan hypyn ja
pureutui naisen käteen juuri kun tämä pukunsa laskoksista veti esiin
pitkän veitsen.
Se pelasti Bertin, joka oli kääntynyt kohtaamaan hyökkääjiä. Ja kun nyt
myöskin Handsome Harry astui näyttämölle, oli tanssi täydessä
käynnissä.
Bert ei tahtonut mielellään ampua. Hän katsoi kunnianasiakseen saada
rosvojoukon haltuunsa niin lukuisana ja vahingoittumattomana kuin
mahdollista. Mutta kesken tanssia päästi nainen, koiran puremisesta
aiheutuneen tuskan vuoksi, kädessään olevan rasian putoaman lattialle
-- ja samalla hetkellä kuului yhteishuuto:
-- Kalkkarokäärmeitä!
Niin, rasian kansi oli ponnahtanut auki ja ulos ryömi kokonainen kimppu
noita tavattoman vaarallisia matelijoita juuri kun Handsome Harry
jättiläisiskuilla löi lattialle ensin Täyskäsi-Fredin, sitten Tomin
huutaen täysin keuhkoin:
-- Gloria Mexiko-Maria! Tämä käy helposti! Silloin tapahtui
odottamatonta.
Eräs suurimmista käärmeistä suuntautui Bertiin. Vaaraa välttääkseen
heittäytyi hän syrjään, mutta sai samalla hetkellä iskun rintaansa
herkulesmaiselta Dicksonilta ja horjahti seinää vasten. Se antoi
perään. Silmänräpäyksessä oli Arizona Bert -- jäljettömiin kadonnut.
Mr Morgan, joka peilistä oli nähnyt vaaran, riensi huudahtaen esille
estääkseen onnettomuutta.
Miss Bellykin huudahti, mutta ilosta, samalla kun hän vihdoin
vertavuotavin käsin onnistui vapautumaan koirasta.