Otto Rud läksi pyhälle maalle
omantunnon tuskissaan,
kun yöllä hän myrskyssä kulki
näki ritarin rinnallaan.
Pääkalloinen kypärä päässä
ja silmikko silmillään
mies mustaan viittaan kätki
kaksteräisen miekkansa pään.
-- "Otto Rud, mitä oot sinä tehnyt,
kätes vieläkin verinen lie?
Olet tehnyt kuolemansynnin,
nyt on eessäsi kuoleman tie!"
-- "Minut pyhäksi ritariksi
sä miekallas olkaani lyö,
ma kadun, ma kidun, ma kuihdun,
suo anteeksi hirveä työ!"
-- "Oman henkesi lunnailla yksin
voit syntisi sovittaa,
etkö tunne jo seuralaistas,
tunne kuningas kuolemaa!
Nyt polvistu hautasi viereen,
nyt tulee se ikuinen yö,
nyt rosvoretkesi päättyy,
sun ritariks miekkani lyö!"
Pois kuolema silmikon siirsi,
Otto Rud näki näkyjään,
näki ryöstetyn kirkon ja kullat,
näki välkkyvän miekan pään...
Ei nähnyt hän pyhää hautaa,
jota toivoi hän matkallaan,
vain aution hautansa aukon
sen näki hän kuollessaan.
(Larin Kyösti.)