Tupa valoisa ja seinät valkoiseksi veistetyt kaukana salolla, korven
laidassa, hiljaisen lammen rannalla. Ei muita asukkaita kuuluvilla, ei
naapurin peltosarkoja ja pirtin savuja näkymässä. Ei muuta kuin korven
hiljainen rauha tupani ympäristössä ja naapurina ja ystävinä Tapion
asukkaat ryteikkökorvessa.
Kun niin olisi...
Tupa hiljainen, valoisa ja avara. Hiilos liedellä hehkumassa ja
vanha mummo hiljaisin askelin karsinanurkassa liikkumassa, ja kissa
kehräämässä uunin pankolla. Pöytä papereineen ikkunan ääressä ja
honkaisella penkillä kannel, jonka kieliä hiljaa koskettaisin, kun ilta
hämärtyy.
Ja siinä soitellessani unohtuisi suruni siitä, mitä en ole saavuttanut
ja mitä en ole löytänyt, ja ajatukset kulkisivat kaukaisilla mailla,
muinaisissa muisteloissa ja uusissa kultaisissa unelmissa.
Ja siinä soudellessani hiljaisessa hämärässä kannel polvella ja
katsellen ikkunasta pakkasyön väräjäviä tähtiä, unohtaisin minä raskaat
elämäni hetket.
Pirtissäni ja sen ympäristössä olisi ikuinen rauha, kesät ja talvet.
Kesällä päivänpaisteinen, humiseva metsä ja tyven lampi, jonka rannalla
kaislikossa kalavenhe. Talvella luminen korpi, pakkaskiteinen, ja
pirtin nurkalla huurteinen koivu, ja öisin tähtikiiluva taivas ja
kaiken yllä ikuinen rauha.