V.

Kello soi. Genevievestä tuntui kuin taistelu olisi kestänyt puolisen

tuntia, vaikkakin hän tiesi Joen selostuksista sen kestäneen vain kolme

minuuttia. Samalla kun kello soi, olivat Joen apumiehetkin juosseet

nuoran alitse kiidättäen häntä omaan nurkkaansa nauttimaan hetkisen

lepoa. Eräs heistä istuutui kyyrylleen hänen jalkoihinsa ja hieroi

niitä kaikin voimin, pitäen niitä polviensa päällä. Joe istui

tuolillaan nurkkaan nojautuneena, pää hervotonna taaksepäin ja

käsivarret levällään köysien päällä helpoittaakseen siten

hengitystä. Suu ammollaan hengitti hän ilmaa keuhkoihinsa kahden

apumiehensä pyyheliinoilla huitoessa, samalla kuunnellen neljännen

apurinsa antamia neuvoja, jotka tämä lausui matalalla äänellä hänen

korvaansa, sillaikaa kun tämä siveli sienellä hänen kasvojaan,

olkapäitään ja rintaansa.

Tuskin oli tämä kaikki vielä valmista (siihen oli mennyt vain muutamia

sekunteja) ennenkuin kello uudelleen soi, apumiehet pujahtivat

kapistuksineen köysien alitse, ja Joe ja Ponta astuivat toisiaan

vastaan keskelle näyttämöä. Genevieve ei voinut uskoa, että minuutti

olisi voinut olla niin lyhyt. Hetken aikaa hän oli jo vakuutettu siitä,

että lepoaikaa oli lyhennetty, ja epäili jotakin, itsekään tietämättä

oikein mitä.

Ponta alkoi jaella iskujaan molemmilla käsillään yhtä suurella raivolla

kuin ennenkin, ja vaikka Joe kykenikin väistämään iskut, olivat ne

silti niin voimakkaita, että hän lensi useita askeleita taaksepäin.

Yhdellä hyppäyksellä, kuin tiikeri, oli Ponta hänen perässään.

Koettaessaan vaistomaisilla liikkeillä säilyttää tasapainoansa oli Joe

paljastanut itsensä ojentaessaan toista kättänsä ja kohottaessaan

päätänsä olkapäitten suojasta, Ponta, joka oli seurannut varjona hänen

jälessään, oli juuri antamaisillaan pelottavan iskun hänen suojattomaan

leukaansa. Joe kumartui eteen ja samalla alaspäin, joten Pontan

nyrkki melkein hipasi hänen takaraivoaan. Kun Joe ojentautui

puolustusasennostaan, oli Pontalla valmiina vasemman käden isku, joka

olisi heittänyt hänet köysiä vasten. Jälleen oli hän pienen murto-osan

sekuntia Pontaa nopeampi ehtien kumartumaan alas. Pontan isku kosketti

hänen olkapäätään kimmahtaen ohi tyhjään ilmaan. Samalla antoi Ponta

oikealla nyrkillään suoran iskun, joka jälleen, kun Joe taas kumartui

ja heti tarttui syliksi, vain hipaisi häntä.

Genevieve päästi helpoituksen huokauksen, hänen lihastensa jännitys

laukesi ja hänet valtasi omituinen raukeus. Katsojat hurrasivat aivan

kuin mielettömät. Silverstein nousi seisomaan, kirkui ja heilui,

käyttäytyi aivan kuin mielipuoli. Vieläpä herra Clausenkin innostui

huutamaan ihastustaan vierustoverinsa korvaan.

"Syli" aukaistiin, ja ottelu jatkui edelleen.

Joe väisteli ja peräytyi pyörien ympäri lavaa ja koettaen parhaansa

mukaan vältellä pyörremyrskyn tavoin hänen päällensä satelevia iskuja.

Harvoin kykeni hän itse antamaan iskun. Sillä Ponta oli nopea

huomaamaan ja hän kykeni yhtä hyvin puolustautumaan kuin

hyökkäämäänkin, kun Joella sitävastoin ei ollut mitään mahdollisuuksia

toisen tavatonta tarmokkaisuutta vastaan. Hänen ainoa toivonsa oli,

että Ponta itse kuluttaisi voimansa loppuun.

Genevieve alkoi ihmetellä, miksi hänen sulhasensa ei antanut yhtään

iskua. Häntä suututti; mieluummin hän olisi nähnyt sulhasensa vaativan

veristä kostoa tuolle pedolle, joka niin hänen kimpussaan oli

raivonnut.

Hän oli tulemaisillaan kärsimättömäksi, kun Joelle yht'äkkiä sattui

tilaisuus iskuun vasten Pontan suuta. Isku oli erittäin voimakas.

Genevieve näki Pontan pään nytkähtävän taaksepäin ja veren punaavan

hänen huuliaan.

Mutta isku ja katselijoiden hyvähuudot raivostuttivat vain Pontaa. Hän

syöksyi päälle kuin metsäpeto. Hänen entinen raivonsa ei ollut mitään

sen rinnalla, mikä nyt purkautui esiin. Ja toista tilaisuutta

samallaiseen iskuun ei Joelle tullut. Hänellä oli täysi työ

selviytyessään iskujen tulvasta, väistyen, kumartuen ja hakien suojaa

ja lykkäystä syleissä. Mutta syli ei ollut pelkkää turvaa ja lykkäystä.

Koko ajan täytyi huomiokyvyn olla äärimmilleen jännitettynä ja

irtautumiset syleilyistä olivat vieläkin vaarallisempia. Genevieve ei

malttanut olla vetämättä suutaan hieman hymyyn nähdessään, miten

omituisesti Joe näissä syleilyissä painautui vastustajansa ruumiiseen

kiinni, mutta syytä sellaiseen menettelyyn hän ei kuitenkaan huomannut,

ennenkuin erään kerran, kun Joe ei vielä ollut kerinnyt tarrautua

Pontaan kiinni, hänen vastustajansa nyrkki alhaaltapäin iskettynä

melkein hipaisi Joen leukaa.

Myöhemmin erään toisen painiskelun aikana, kun Genevieven jännitys jo

oli asettunut ja hän jo helpoituksen tunteella oli tullut huomaamaan

sen turvan, jonka vastustajaan kietoutuminen Joelle toi, sai hän nähdä

Pontan, jonka leuka kurottautui Joen olan ylitse, antavan

vastustajalleen kammottavan iskun selkään munuaisten kohdalle. Katsojat

vavahtivat, mutta Joe kietoi äkkiä vastustajansa käsivarret estääkseen

iskun uusiintumisen.

Kello soi jälleen, ja tuon lyhyeltä tuntuvan minuutin levon jälkeen

alkoi ottelu uudelleen. Se alkoi Joen nurkassa, sillä Ponta juoksi

suoraan lavan poikki Joen kimppuun. Joen iho oli punainen munuaisten

kohdalta, mihin isku oli sattunut. Tämä käsineen kokoinen läikkä

saattoi Genevieven sellaisen kauhun valtaan, että hän tuskin kykeni

silmiään siitä irroittamaan. Seuraavankin syleilyn aikana uusiintui

sama isku, mutta myöhemmin Joe vältti sen painamalla käsineensä Pontan

suuta vasten ja siten pitämällä hänen päätään taaksepäin taivutettuna.

Näin vältti hän nämä iskut, mutta siitä huolimatta onnistui Ponta vielä

kolme kertaa saman erän aikana iskemään häntä aina samaan arkaan

paikkaan.

Kului vielä väliaika, ja vielä eräkin, Joen saamatta sen enempää

vammoja ja ilman että toiselta puolen Pontankaan voimat olisivat

vähenneet. Viidennen erän alussa oli Joe, joka oli sotkeutunut yhteen

nurkkaan, kyykistyvinään syliksi päästäkseen. Mutta juuri ennenkuin hän

ehti sen tehdä ja samassa silmänräpäyksessä kuin Ponta valmistautui

ruumiillaan vastaanottamaan Joen painautumisen itseään vasten,

vetäytyikin Joe hiukkasen taaksepäin ja upotti nyrkkinsä vastustajansa

suojattomaan vatsaan. Iskut olivat salamannopeita, niitä oli kaikkiaan

neljä ja ne iskettiin vuoronperään oikealla ja vasemmalla kädellä; ne

olivat niin voimakkaita, että Ponta horjahti ja hoiperteli taaksepäin

käsivarret puoleksi riippuen ja olkapäät eteenpäin painuneina. Näytti

siltä kuin hän olisi taittunut kaksinkerroin ja luhistunut kokoon. Ensi

silmäyksellä huomasi Joe hetken otollisuuden, hän iski Pontaa suoraan

vasten suuta ja antoi seuraavassa silmänräpäyksessä vielä sivuiskun

alaleukaan. Se meni kuitenkin sivu, sattuen sen sijaan poskeen ja

saattoi Pontan horjahtamaan sivulle.

Läsnäolijat hyppäsivät pystyyn viimeistä miestä myöten ja alkoivat

kirkua kuin hullut. Genevieve kuuli huudettavan "Jo sai! Jo sai!" ja

hänestä tuntui niinkuin loppu olisi ollut käsissä. Hänkin oli

suunniltaan; lempeys ja hyväsydämisyys olivat kadonneet ja hän nautti

jokaisesta kamalasta iskusta, jonka hänen sulhasensa antoi.

Mutta Pontan voimat olivat vieläkin otettavat laskuissa huomioon. Hän

oli ennen ahdistanut tiikerin tavoin Joea; nyt ahdisti Joe vuorostaan

tiikerinä häntä. Joe suuntasi uuden sivuiskun Pontan alaleukaan, mutta

Ponta, joka nyt jo oli sielun ja ruumiin voimiensa herra, kumartui ja

vältti iskun. Joen nyrkki halkoi tyhjää ilmaa ja hänen iskunsa oli niin

voimakas, että hän lennähti ympäri ja kääntyi sivuttain. Samassa antoi

Ponta vasemmalla kädellään iskun. Se sattui Joen suojattomaan kaulaan.

Genevieve näki sulhasensa käsien vaipuvan sivuille, samalla kun hänen

ruumiinsa kohosi ilmaan, lensi nurinniskoin taaksepäin ja putosi

rentona lattialle. Kisatuomari kumartui hänen ylitsensä ja alkoi laskea

sekunteja, heilauttaen joka sekunnilla oikeaa kättään.

Kuolon hiljaisuus vallitsi katsomossa. Ponta oli puolittain kääntynyt

yleisöön ottaakseen vastaan hänelle kuuluvat käsientaputukset, mutta

sai osakseen vain tämän kylmyyden, haudanhiljaisuuden. Hän raivostui.

Se oli vääryyttä. Ainoastaan hänen vastustajansa sai suosionosoituksia

-- antoipa hän sitten iskun tai vain vältti sellaisen; hän Ponta, joka

oli johtanut ottelua alusta saakka, ei ollut saanut osakseen yhtään

kehoituksen sanaa.

Hänen silmänsä liekehtivät, kun hän kääntyi pois ja syöksyi lattialla

pitkänään makaavan vihollisensa luo. Hän kumartui hänen viereensä oikea

käsi taaksepäin vedettynä ja valmiina antamaan musertavan iskunsa heti,

kun Joe yrittäisi nousta. Tuomari, joka yhä edelleen seisoi

kumartuneena Joen ylitse ja laski oikealla kädellään, sysäsi Pontan

syrjään vasemmallaan. Tämä edelleen eteenpäin kumartuneena kiersi

ympärinsä, ja tuomari seurasi mukana, aina vain torjuen hänet takaisin

ja pysyttäytyen hänen ja hänen kaatuneen vastustajansa välillä.

"Neljä -- viisi -- kuusi", laski erotuomari ja Joe kierähti kasvoilleen

ja teki heikon yrityksen päästäkseen polvilleen. Se onnistuikin, ja sen

jälkeen hän, seisoen toisen polvensa varassa nojasi käsillään molemmin

puolin lattiaan ja koukisti toista jalkaansa ylös noustakseen. "Älä

nouse ennen aikojasi! Älä nouse ennen aikojasi!" kuului tusina ääniä

yleisön joukosta.

"Jumalan tähden, ei ennen yhdeksää!" huusi eräs Joen apumiehistä

varoittaen lavan reunalta. Genevieve silmäsi nopeasti häneen ja

huomasi, että tuon nuoren miehen kasvot olivat vääntyneet ja kalpeat ja

että hänen huulensa vaistomaisesti liikkuivat seuraten tuomarin

luvunlaskua.

"Seitsemän -- kahdeksan -- yhdeksän --" kuuluivat sekunnit. Yhdeksäs

sekunti oli jo laskettu ja kulunut, kun erotuomari viimeisen kerran

sysäsi Pontan syrjään, ja Joe oli jälleen jaloillaan, heikkona,

väsyneenä ja voimatonna, mutta levollisena ja hyvin kylmäverisenä.

Ponta syöksyi hänen kimppuunsa tavattomalla raivolla suunnaten hänen

leukaansa iskun alhaaltapäin ja samalla toisenkin, suoran iskun. Mutta

Joe vältti molemmat, samoin kumartumalla kolmannenkin, ja neljännen

hyppäämällä syrjään, ajautuen sitten takaperin nurkkaan hirmumyrskyn

tapaisen iskutulvan ahdistamana. Hän oli hyvin heikko. Paikallaan

seisoessaan hän horjui ja huojui edes takaisin. Hänen selkänsä nojasi

köysiaitaan, enempi peräytyminen oli mahdotonta. Ponta pysähtyi

hetkiseksi ikäänkuin varmistuakseen asiastaan, sitten hän teki

valeliikkeen vasemmalla kädellään ja iski oikealla voimainsa takaa.

Mutta Joe kumartui samassa alas ja tarttui syliksi, ja oli siten

hetkiseksi pelastettu.

Ponta ponnisti äärimmilleen päästäkseen irti. Hän halusi lopettaa

vastustajansa, joka oli jo menehtymäisillään. Mutta Joe piti henkensä

edestä kiinni, ja heti kun toinen riuhtaisi itsensä irti jostakin

otteesta, tarttui hän uudelleen kiinni jollakin toisella tavalla!

"Irti", komensi tuomari. Joe piti entistä lujemmin kiinni. "Irroittakaa

hänet! Mitä h--iä te ajattelette, kun ette irroita häntä?" läähätti

Ponta tuomarille. Tämä huusi jälleen: "IrtiI" Joe ei ollut

kuulevinaankaan, sillä hän tiesi sangen hyvin, että hänellä oli siihen

oikeus. Joka sekunnilla, niinkauvan kuin "painiskelua" kesti, palasivat

hänen voimansa yhä enemmän, hänen aivonsa selvisivät ja usva hänen

silmistään katosi. Erä oli vasta alussaan ja keinolla millä hyvänsä

olisi hänen koetettava kestää se loppuun saakka eli lähes kolme

minuuttia.

Kisatuomari tarttui kumpaistakin olkapäistä kiinni molemmilla

käsillään, eroitti heidät väkisin toisistaan ja astui heidän väliinsä

työntäen heitä taaksepäin, eroittaakseen heidät täydelleen toisistaan.

Samassa silmänräpäyksessä kun Ponta oli vapaa, juoksi hän Joen

kimppuun, aivan kuin villi peto, joka heittäytyy saaliinsa niskaan.

Mutta Joe asettui puolustusasentoon, vältti iskut ja tarttui syliksi.

Jälleen työskenteli Ponta täysin voimin päästäkseen irti, mutta Joe

piti häntä kiinni voimiensa takaa, ja tuomarin täytyi erottaa heidät.

Vielä kerran Joe pelastui käymällä syliksi.

Genevieve huomasi, että sylissä Joe oli turvassa iskuilta -- miksi

sitten ei palkintotuomari antanut hänen olla siinä? Se oli julmaa.

Sellaisena hetkenä hän suorastaan vihasi tuota iloista Eddy Jones'ia,

ja vihoissaan hän nousi jo puolittain seisomaan, pusertaen vihoissaan

kätensä niin lujasti nyrkkiin, että kynnet tunkeutuivat lihaan. Erän

loppuosa oli yhtämittaisia syliä ja niiden aukomisia. Ponta ei kyennyt

antamaan vastustajalleen viimeistä musertavaa iskua. Voimattomana hän

riehui kuin mielipuoli avuttoman, melkeinpä voitetun vihollisensa

kimpussa. Yksi ainoa isku vain, yksi ainoa isku, ja sitä hän ei kyennyt

antamaan! Joen kylmäverisyys ja tottumus pelasti hänet. Puoleksi

pökerryksissä ja kauttaaltaan vavisten hän tarttui aina kiinni

vastustajaansa ja piti hänestä kiinni, samalla kun hänen uupuneet

voimansa palasivat takaisin. Raivoissaan ja kykenemätönnä antamaan

vastustajalleen ratkaisevaa iskua, näytti kerran siltä kuin Ponta olisi

aikonut nostaa vastustajansa ilmaan ja paiskata hänet maahan.

"Miksi ei sinä syö häntä?" ivasi Silverstein kimeällä äänellään.

Kun hiljaisuus vallitsi salissa, kuuluivat hänen sanansa kaikkialla, ja

läsnäolijat, joiden pahin levottomuus suosikkinsa puolesta oli jo

jonkun verran haihtunut, purskahtivat nauruun, joka kuului melkein

hysteeriseltä. Tuntuipa tuo huomautus Genevievestäkin vastustamattoman

naurettavalta, ja katselijain hilpeys tarttui häneenkin; ja kuitenkin

tunsi hän olevansa väsynyt ja pahoinvoipa, näkemänsä johdosta kauhun

järkyttämä.

"Pure häntä! Pure häntä!" kuului ääniä yleisön joukosta.

"Pure häneltä korva ja syö se suuhusi, Ponta! Se on ainoa keino, jolla

voit hänet kukistaa! Syö hänet! Syö karvoineen päivineen! No miksi et

syö häntä?"

Ivalla oli huono vaikutus Pontaan. Hän tuli vielä raivoisemmaksi ja

entistä voimattomammaksi. Hän läähätti ja ähki, tuhlasi voimansa

hyödyttömiin ponnistuksiin, kadotti ajatus- ja itsehillitsemiskykynsä

ja yritti korvata tämän tappionsa äärimmäisillä ruumiillisilla

ponnistuksilla, mutta turhaan. Hän tunsi ainoastaan kiihkeätä

hävityshalua; syleilyjen aikana hän ravisteli Joea kuten kissa hiirtä,

riehui ja raivosi saadakseen ruumiinsa ja kätensä vapaaksi, ja

kaikesta huolimatta piteli Joe hänestä aivan levollisesti kiinni.

Palkintotuomari teki parastaan saadakseen heidät erilleen. Hiki

helmeili hänen otsallaan, hän sai käyttää koko voimansa saadakseen nuo

kaksi ruumista irti toisistaan, mutta tuskin oli hän siinä onnistunut,

kun Joe jo uudelleen vahingoiltumattomana syöksyi syliksi ja sama työ

oli alettava alusta. Turhaan koetti Ponta irtipäästyään välttää noita

kietovia käsiä ja tuota syleilevää ruumista. Hän ei kyennyt niitä

torjumaan. Antaakseen iskun hänen täytyi päästä vastustajansa lähelle,

ja joka kerta piti Joe varansa tarttuen häneen kiinni.

Genevieve, joka istui kokoonvetäytyneenä pienessä pukuhuoneessa, oli

kovin hämmästyksissään. Hänellä oli mielenkiintoinen osa tuossa

ottelussa, joka tuntui hänestä taistelulta elämästä ja kuolemasta. --

Olihan toinen noista taistelijoista hänen Joensa. Mutta yleisö käsitti

asian kulun, Genevieve sitä vastoin ei sitä käsittänyt. Kilpailun

salaisuus ei ollut selvinnyt hänelle. Sen tenhovoima kävi yli hänen

ymmärryksensä. Se tuntui hänestä nyt salaperäisemmältä kuin koskaan

ennen. Hän ei kyennyt käsittämään sen voimaa. Mitähän nautintoa Joella

mahtoi olla tuosta äärettömästä ruumiinlihaksien jännittämisestä,

noista vihaisista otteista, vielä vihaisemmista iskuista ja

tavattomista vammoista? Hän, Genevieve, kykeni varmasti antamaan paljon

enemmän -- lepoa ja tyydytystä ja suloista rauhaa ja iloa. Se mitä hän

tarjosi Joen sydämelle ja hänen sielulleen oli hienompaa ja runsaampaa

kuin kilpailun antimet; ja kuitenkin hän kosi molempia -- piteli häntä

käsivarsillaan, mutta kääntyi kuitenkin kuunnellakseen tuota toista,

hänelle käsittämätöntä, tenhottaren houkutusta.

Kello soi, erä loppui sylin eroittamisella Pontan nurkassa.

Vaaleakasvoinen nuori apumies oli köysiaidan sisäpuolella heti kellon

ensi äänen kuuluessa. Hän tarttui kiinni Joeen, nosti hänet kevyesti

lattiasta käsivarsilleen ja juoksi vinosti lavan poikki Joen omaan

nurkkaan. Joen apumiehet työskentelivät kuumeisella kiireellä,

hieroivat hänen sääriään ja vatsaansa ja höllensivät sormillaan hänen

vyötään, helpoittaakseen hengitystä. Ensi kerran näki Genevieve miehen

vatsahengitystä, vatsan, joka kohosi ja laskeutui jokaisella

hengenvedolla paljon enemmän kuin hänen rintansa kohosivat ja laskivat,

kun hän oli juossut raitiovaunun jäljestä. Ammoniakin voimakas haju

tunkeutui hänen sieramiinsa sienestä, josta hänen sulhasensa veti

voimakkaita höyryjä, jotka selvittivät hänen aivojaan. Hän huuhteli

suutaan ja kurkkuaan, imi sitruunan kappaletta, ja koko ajan

työskentelivät pyyhkeet lakkaamatta ja huitoivat happea hänen

keuhkoihinsa, puhdistaen hänen kiivaasti pulppuavaa vertaan ja antaen

sille uutta voimaa otteluun, joka vielä oli jäljellä. Hänen kuuma

ruumiinsa huuhdeltiin vedellä, sai suihkun ja pulloista kaadettiin

yhtenään vettä hänen päänsä päälle.