Daniela Dormes.
"Oi", huokasi Daniela luettuaan kirjeensä. "Kaikki tämä ei totuuden
kannalta sittenkään pidä paikkaansa. Minä aavistan edeltäpäin, että tuo
nainen ei tule sietämään minua, enkä minä itsekään -- hänen onnettoman
kirjeensä jälkeen -- tunne häneen minkäänlaista vetovoimaa. Oi Raoul,
voitko sinä korvata minulle kaiken muun -- voitko olla minun tukeni ja
turvani? Mieltäni niin ahdistaa..."
Niin, hänen mieltänsä ahdisti, mutta hän ei tiennyt syytä siihen. Yhä
uudestaan kiiti hänen aivojensa läpi ajatus tarttua vielä toiseenkin
kirjepaperiin ja kirjoittaa siihen: "Rakas kreivi! Me emme sovi
toisillemme, minä vapautan teidät lupauksestanne!" Nämät rivit --
niin hänestä tuntui -- pelastaisivat hänet mielettömästä teosta,
jota seuraisi lukemattomat kahleet, sillä yksin hänen ajatuksensa
tulisivat kahlehdituiksi... Mutta hän tukahdutti nämät päähänpistot
manaten esille Raoulin kuvan. Hän oli rakastunut ja niinpä tämä kuva
riitti karkoittamaan kaikki arvelut ja jättämään jäljelle yhden ainoan
ajatuksen: "Oi, me emme voi kuitenkaan elää ilman toisiamme!"
Hän käänsi kirjeensä kokoon ja pisti sen kuoreen.
Ernestine astui sisään.
"Armollinen rouva", sanoi hän, "Dalian tunti on lopussa ja herra
professori käski kysyä, tahtooko armollinen rouva tulla tunnilleen?"
"Kyllä, kyllä, saata hänet saliin ja sano, että tulen heti."
Daniela kirjoitti osoitteen kuorelle. Sitten hän nousi kirjoituspöydän
äärestä ja meni viereiseen huoneeseen.
"Hyvää huomenta, herra professori", sanoi hän ojentaen Sternille
kätensä. "Olin tänään vähällä unohtaa tuntimme; mutta se tulee juuri
parhaaseen aikaan... tekee niin hyvää saada kääntää ajatuksensa
johonkin järkevään."
Kun he olivat käyneet pöydän ääreen istumaan sanoi Stern:
"Tässä, armollinen rouva, olen tuonut kirjanne."
"Minkä kirjan? Ah, Littrén! Oletteko lukenut sen jo loppuun?"
"Te määräsitte itse äskettäin, että me tänään ottaisimme tämän teoksen
keskustelumme pohjaksi."
"Niinkuin tahdotte", sanoi Daniela hajamielisenä.
Stern avasi kirjan.
"Tässä on eräs kohta", sanoi hän, "joka on kiinnittänyt huomiotani
aivan erikoisessa määrässä. Tuntuu siltä, kuin siinä lyhyesti ja
kauniisti viitattaisiin siihen uuteen kehitysasteeseen, johon
ihmishenki kohoaa uuden maailmankäsityskannan pohjalla. Ottakaa
vihkonne esille, armollinen rouva, ja kääntäkää se! Kääntäminen on
erinomaisen hyvä harjoituskeino ajatuksen käsittämiseksi. Sitten voimme
sen johdosta keskustella, kehittää ajatusta edelleen."
Daniela teki työtä käskettyä. Hän asetti vihon eteensä, kirjan sen
viereen vasemmalle puolelle ja kävi käsiksi työhön.
Yksi lause Danielan käännöksessä kuului näin:
Ihminen joutuu aivan uuteen asemaan huomatessaan seisovansa itseään
ympäröivässä paikan, ajan ja syitten äärettömyydessä ilman muita
hallitsijoita, voimia tai takeita kuin itse maailmankaikkeutta
vallitsevat lait; sillä nämä kolme seikkaa ovat hänessä itsessään:
laki, valta ja takeet. Ei mikään ole niin kohottavaa sielulle kuin
tämä käsitys. Yhteisvaikutuksen kautta, joka ei koskaan ennen ollut
tapahtunut, herättää se sielussa ymmärtämisen tarvetta, alistumisen,
antautumisen ja toiminnan halua.
"Tämä ensimäinen lause", sanoi Stern käytyään läpi Danielan käännöksen
ja hyväksyttyään sen, "ilmaisee kaikessa lyhykäisyydessään vastakohdan
kaikesta siitä, mitä teologit tuhansissa teoksissaan ovat väittäneet.
Nimittäin luonnonlakien muuttumattomuuden ja niiden yksinvaltiuden.
Ja tämä toinen lause tuo esiin filosofin hurskauskannan -- nimittäin
ymmärtämisen tarpeen."
"Niin", keskeytti Daniela. "Ymmärtämisenhalu merkitsee hengen hurskasta
kohoamista. Vastakkaisessa leirissä hurskaus julistaa kieltäytyvänsä
siitä; se pitää sitä synnillisenä tai naurettavana itserakkautena eikä
myönnä, että sellaisissa mielipiteissä voi ilmetä sielun kohoamista.
Mutta rakas herra professori, jättäkäämme kirja sikseen ja puhukaamme
todellisesta tapauksesta, jota tässä käsitellyt aatteet koskettelevat
ja joka minuun on kipeästi koskenut. Ehkäpä te autatte minut tästä
pulmasta. Te sanoitte vastikään,: Jumala varjelkoon sellaisesta
onnettomuudesta, että kahden toisiinsa sidotun ihmisen mielipiteet
eivät kävisi yhteen. No niin, tämä onnettomuus on kohdannut minua ja
minun sulhastani. Te tunnette minun mielipiteeni, jotka ovat samat
kuin teidän omannekin; minun sulhaseni mielipiteet -- vasta eilen hän
laajemmin teki niistä selkoa -- ovat aivan päinvastaiset..."
"Onko kreivi Trélazure uskonnollinen?"
"Ei; vaikka hän nimittää itseään siksi, niin ei hän ole uskonnollinen
eikä hurskas. Hän ylvästelee sillä, ettei hän ole tekopyhä, ettei
hän alistu kirkollisiin juhlamenoihin, hän myöntää, että dogmatiikka
voi olla väärässä, että totuus on ehkä muualta löydettävissä,
mutta hän hyväksyy uskonnon siksi, että se mahdollisesti voi olla
oikeassa ja että se hänelle on mukavaa, säädyllistä ja lohdutusta
antavaa. Ja etenkin siksi, että vapaan tutkimuksen ja arvostelun
koko henki on hänelle vastenmielinen; se loukkaa hänen valtiollisia
ja säätyennakkoluulojaan, se henki ei ole rojalistinen, mutta ei
myöskään aristokraattinen, se kuuluu sille ihmisluokalle, jota
hän halveksii ja pelkää, ja tämän halveksumisensa ja pelkonsa hän
kohdistaa koko järjestelmään. Hän on uskonnollinen, ei sen vuoksi
että hänen sydämensä kaipaisi hartautta, ei siksi että hänen henkensä
olisi tutkinut uskonkappaleita, vaan sen tähden, että uskonnollisuus
sisältyy vanhoillisten 'säädyllisten' ihmisten ohjelmaan. -- Siten minä
arvostelen hänen tunnustustansa."
"Ehkäpä liian ankarasti, armollinen rouva. On niin vaikea nähdä
toisen ihmisen sydämeen. Te ette ole tuntenut sulhastanne vielä
kauan. Salongissa, puistossa, tanssiaisissa ei voi yhtä tarkoin oppia
tuntemaan ihmistä kuin esimerkiksi tässä, yhdessä opiskellessa.
Ehkäpä uskonnollisuus, jonka hän teille on tunnustanut, on todellakin
jalo piirre hänen sielussaan. Muistakaa, että hänen kasvatukselleen,
ympäristölleen, hänen maailmalliselle elämälleen on koko uudenaikainen
ajatustapa aivan vieras. Luultavasti hän ei lainkaan tunne sitä, mitä
hän tuomitsee. Ehkäpä hänen filosofiset opintonsa ovat olleet erittäin
hyvät, mutta niinkuin tiedämme ei virallinen oppi Ranskassa ulotu 17:ää
vuosisataa pitemmälle. Minä tunnen koko tämän ohjelman; vertaavien
kasvatusopillisten tutkimusteni vuoksi on minun ollut pakko tutustua
kaikkien maiden ja koulujen metoodeihin. Minä tiedän, että ranskalaiset
hengelliset opettajat valmistavat ylioppilaita, jotka tuntevat
perinpohjin oman maansa ja vanhan ajan klassillisen kirjallisuuden ja
sen ohella ovat täydellisiä aatelismiehiä, mutta jotka halveksivat
kaikkea, mikä on uudenaikaista."
"Mutta voinko minä tulla onnelliseksi, jos mieheni halveksii kaikkea
sitä, mitä minä ihailen ja kunnioitan?"
"Armollinen rouva, äskettäin te sanoitte, ettei kreivin uskonnollisuus
ole fanaattinen. Älkää tekään olko fanaattinen, niin vältätte kaikki
kiusalliset yhteensattumat. Hän ei elä uskonnon vuoksi, sillä hän
on maailmanmies, te ette elä vapaan tutkimuksen hyväksi, sillä te
olette maailmannainen; teidän harrastuksenne eivät perustu yksinomaan
vastakkaisiin aatteihin; on muita aloja, joilla te voitte kohdata
toisenne: seuraelämä, koti, perhe, ennen kaikkea sydän, sillä tehän
rakastatte toisianne?"
"Intohimoisesti", myönsi Daniela.
Stern tukahdutti huokauksen. Mustasukkainen tuska viilsi häntä.
"Te neuvotte minua siis", sanoi Daniela hetken kuluttua, "te neuvotte
minua siis vaikenemaan niistä asioista, jossa meillä on vastakkaiset
mielipiteet? Se tuntui minustakin ainoalta mahdolliselta keinolta --
mutta sanokaahan, onko se rehellistä?"
"Rehellisintä, armollinen rouva, kun sellaiset sielun epäsoinnut
ilmestyvät, olisi ero --"
"Onko mahdollista erota, kun sydän vaatii yhtymistä?"
"Jos avioliitossa olisi kysymys vain rakkaudenjanon tyydyttämisestä,
vain kahden liekin yhtymisestä, niin olisi sielujen sopusointu
sivuseikka; mutta kun on elettävä yhdessä koko elämä, myöskin vanhuus,
jolloin liekkien palo on sammunut, kun kaikissa yhteisen kohtalon
käänteissä toisen tulee neuvoa, tukea ja lohduttaa toista, niin on
ajatusten ja tunteiden sopusointu kaikkein tärkeintä."
"Te olette oikeassa, minä tiedän liiankin hyvin, että olette
oikeassa... Te olette kelpo, hyvä ihminen. Miten onnellinen olisinkaan,
jos sulhaseni ajattelisi samalla tavalla kuin te... Mutta ettekö
arvele, että voisin kääntää hänet meidän puolellemme? Jos keskustelisin
vielä asioista hänen kanssaan, jotka erottavat meidät toisistaan, jos
hän minulle mieliksi tutkisi niitä kysymyksiä, jotka selittäisivät
hänellekin meidän näkökantaamme?"
"En tunne kreiviä, mutta sittenkin tahtoisin vastata kieltävästi
kysymykseenne. Sellainen tehtävä repisi vain rikki teidät eikä se
teiltä onnistuisikaan. Väittelemällä ei voida kumota maailmankäsitystä.
Samalla kreivikin koettaisi kääntää teidät oman kantansa puolelle --
luuletteko, että se häneltä onnistuisi?" Daniela pudisti päätään. "Ja
yhtä mahdotonta olisi teidän saada hänen mielipiteensä muutetuksi.
Niiden juuret ovat syvällä hänen kasvatuksessaan, hänen entisyydessään,
koko hänen ajatuskannassaan; hän ei yrittäisi edes itse järkyttää
niitä -- ja jos vastakkaiselta puolelta koetettaisiin sitä tehdä,
niin ne vain vahvistuisivat, sillä sen kautta vain vanhat todisteet
muistuisivat sitä paremmin mieleen. Sitä paitsi osat olisivat
huonosti jaetut. Nuori vaimo antaa miehensä helposti kääntää hänet
omalle puolelleen, mutta mies, joka jossakin määrin pitää vaimoaan
itseään halvempana, ei alistu kulkemaan hänen talutusnuorassaan.
Vaimon halveksuminen kuuluu myöskin sen koulun opinkappaleihin,
johon kreivi näyttää lukeutuvan. Valmistukaa siihen, että yksi hänen
uskonkappaleitaan on juuri hänen oman sukupuolensa ylemmyys."
"Se on kyllä totta, hän puhuu naisista yleisin, halveksivin sanoin,
jotka aina vaikuttavat minuun hiukan hermoja ärsyttävästi. -- Stern,
rakas ystäväni, minä en tule olemaan onnellinen."
"Väistykää sitten, armollinen rouva."
"Sitä en voi."