Vaaditun kirjeen kirjoittaminen kreivitär Trélazurelle tuotti
Danielalle varsin paljon vaikeutta. Sittenkin hän myönsi, että se oli
tehtävä. Jollei hän olisi edeltäkäsin lukenut erästä kirjettä, joka oli
loukannut häntä syvästi ja jonka kautta hän oli jossakin määrin oppinut
tuntemaan sen kirjoittajaa, olisi hänen tehtävänsä ollut helpompi. Hän
olisi muodostanut itselleen aivan toisen kuvan vanhasta rouvasta ja
nähnyt hänessä pääasiallisesti vain sen miehen äidin, jota hän rakasti,
ja jonka hän kaikkien muiden parista oli valinnut itselleen -- ja olisi
kirjoittanut siinä varmassa vakaumuksessa, että kreivitär rakkaudessaan
olisi tullut häntä puolitiessä vastaan ja olisi ollut kiitollinen
sen johdosta, että hän tahtoi tehdä onnelliseksi heidän kummankin
rakkautensa esineen. Sen sijaan tiesi Daniela nyt, että hänen tuleva
anoppinsa piti poikansa morsianta pikemmin pojan onnen turmelijana kuin
sen tuojana. Hän tiesi edelleen, että kreivitär oli aateluudestaan,
uskonnostaan ja kansallisuudestaan kopeileva nainen; eikä miniä näistä
vaatimuksista voisi tyydyttää ainoatakaan. Daniela ei ollut aatelista
sukua, hän ei ollut ranskalainen ja mitä hänen uskoonsa tuli...
no, se oli asia, josta oli parasta kokonaan vaieta. Uskonnollisiin
väittelyihin hän ei rupeaisi vanhan rouvan kanssa -- sillä hän
kunnioitti hänen hurskauttaan; ei hän myöskään suostuisi tässä asiassa
teeskentelemään, siis muuta keinoa ei ollut kuin syrjäyttää kaikki
uskonnolliset kysymykset, mikä nykyään muutenkin kuului hyvään tapaan.
Ei mistään asiasta niin sanotussa "seuraelämässä" niin itsepäisesti
vaiettu kuin uskonnosta. Toiset tekevät sen arkuudesta, toiset
välinpitämättömyydestä, varovaisuudesta, kunnioituksesta, kaikki
seuraten yleisesti hyväksyttyä, joskaan ei julkilausuttua tapaa. Tästä
asiasta ei tule puhua ja niin vähän kuin suinkin kirjoittaakin. Se on
samalla kertaa liian pyhä ja liian vaarallinen. Kirjat, jotka eivät
ole saarnakirjoja, vaietkoon samoin kuin salongitkin. Romaani, joka
käsittelee uskonnollista kysymystä, yhdentekevää oikeauskoiseltako
vai vapaamieliseltä kannalta, saavat harvoin kustantajan; edellisessä
tapauksessa siksi, että "me periaatteellisesti tahdomme pysyä erillämme
uskonnollisista riidoista", jälkimäisessä tapauksessa siksi, ettei
"sellainen sovi perhelukemiseksi". Sitä paitsi enimmät lukijat laskevat
sellaisen romaanin harmistuneina kädestään. Enimmät -- ei kuitenkaan
kaikki. On sellaisiakin olemassa, jotka suurella mielenkiinnolla
seuraavat tätä kysymystä, sellaisia, jotka sen kautta ovat joutuneet
sielullisiin taisteluihin ja jotka suuresti iloitsevat, kun he
todellista elämää kuvaavassa kirjassa kohtaavat sentapaisia rohkeasti
käsiteltyjä kysymyksiä.
"Totta tosiaan", tuumi Daniela katsellessaan kirjepaperia, johon hän
oli kirjoittanut vain päivämäärän sekä puhuttelusanan "Rouvani." --
"Totta tosiaan, kirjoitelmaa Herbert Spenceristä, jota Stern vastikään
vaati minulta, olisi ollut helpompi saada kokoon kuin tätä kirjettä.
Tosin on vaikea saada selvästi sanotuksi sitä, mitä todellakin tuntee
ja ajattelee, mutta vielä paljoa vaikeampaa on kirjoittaessa torjua
luotaan tunteensa ja ajatuksensa. Se tulee kuitenkin alituisesti
olemaan minun osani seurustellessani Raoulin äidin kanssa," tuumi
hän edelleen. "Eikö minun täydy hänen itsensäkin suhteen useasti
turvautua vaitioloon? Eikö vaikeneminen monessa tapauksessa ole --
valehtelemista?"
Häntä värisytti, sillä hän vihasi valhetta. Vihdoinkin hän oli saanut
kirjeen valmiiksi. Se oli aivan lyhyt.
Rouvani! Te toivoitte saavanne minulta kirjeen. Ilman tätä
käskyltä tuntuvaa toivomustakin olisin pitänyt velvollisuutenani
kääntyä teidän puoleenne pyytääkseni teidän äidillistä
siunaustanne liittoomme. Olisin joka tapauksessa kirjoittanut,
vakuuttaakseni teille, että elämäntehtävänäni on oleva koettaa
tuottaa teidän pojallenne niin paljoa onnea kuin ikänä saatan.
Mutta koska vain teot ja tulevaisuus voi todistaa tällaisen
aikeen totuutta, säästän kaikki vakuutukset myöhempiin aikoihin
ja mainitsen vain yhden ainoan tosiasian: minä rakastan
sydämestäni Raoulia. En salaa itseltäni, että monet vikani
-- puuttuva nuoruus, nimen loisto ynnä muut seikat -- voivat
saattaa teidät epäilemään, ettei Raoulin kohtalo ehkä tule
niin onnelliseksi kuin teidän ylpeät unelmanne toivovat; sitä
vastaan en voi myöskään tuoda muuta kuin yhden tosiasian: että
hän rakastaa minua. Rakkaus, rouvani, on ihanin lahja, minkä
Jumala on meille suonut, sen mukana seuraavat kaikki muut ilot
ja ennen kaikkia anteeksianto. Siksi uskallan myös pyytää teidän
ystävyyttänne; ja siihen nähden, että tästä lähin kaikki minun
sekä sulhaseni tunteet tulevat olemaan yhteisiä -- siis myöskin
lapsen kunnioitus -- uskallan vakuuttaa teille rakkauttani.