Seuraavana päivänä ei Daniela ollut tyttärensä tunnilla läsnä.
Tunnin jälkeen hän kutsui kuitenkin herra Sternin luokseen. Tämä oli
valmistunut siihen, että hän saisi nyt eronsa.
Hän tunsi kalpenevansa astuessaan saliin. Huoneen nurkkaan oli
siirretty pöytä, ja kaksi tuolia sen viereen; oikea koulupöytä, joka
oli täynnä kirjoja ja vihkoja.
Daniela astui käsi ojossa tulijaa vastaan.
"Rakas herra Stern, mitähän te eilen ajattelitte minusta?"
Tämä odottamaton ystävällisyys teki Franzin niin onnelliseksi, että hän
suuteli ilahtuneena ojennettua kättä.
"Minä olin niin hajamielinen", jatkoi Daniela, "etten nähnyt teitä
lainkaan, vaikka luultavasti sittenkin näin teidät, koska jälkeenpäin
muistin sen tosiasian, että seisoitte tervehtien edessäni, ja minä itse
vain tuijotin teihin."
"Mutta armollinen rouva -- sallikaa minun tehdä tämä huomautus --
varmaankin teillä oli jokin hyvin mieluisa ajatus, koska se saattoi
siinä määrin kiehtoa teitä."
"Niin, hyvin mieluisa, ja hyvin mieletön. Tänään se on kokonaan
haihtunut."
Daniela puhui totta. Hän luuli jälleen vapautuneensa tuosta
lemmenpaulasta.
Tällaiset keskeytymiset sattuvat useinkin heräävän intohimon
ensiaikoina. Katse, äänensävy, selittämätön sähkövirta, joka kulkee
toisesta toiseen, voi kahlehtia ihmisen kokonaan; mutta äkkiä
tämän tenhon rikkoo vastakkainen vaikutus -- epäystävällinen sana,
vastenmielinen kasvojenilme, omituinen, toisesta toiseen kulkeva
kylmä tuulahdus -- ja ihminen on jälleen vapaa; lähestyminen riittää
kiristämään jälleen taikasidettä, hetkellinen ero löyhentää sen
uudestaan; ja sitten sitä kieppuu sinne ja tänne, milloin vangittuna,
iloiten kahleistaan, milloin vapaana, riemuiten vapaudestaan.
Danielan loukattu ylpeys oli tällä hetkellä siirtänyt hänet
viimeksimainittuun tilanteeseen. Että Trélazure saattoi siten matkustaa
pois tuon hetken jälkeen, jolloin he olivat sanattomasti paljastaneet
sydämensä tunteet, loukkasi hänen turhamaisuuttaan ja arvoaan -- näistä
molemmistahan ominaisuuksista niin sanottu ylpeys on kokoonpantu --
ja koska loukkauksen iskemä haava kirveli kipeämmin kuin rakkauden
tuottama, niin luuli hän jälkimäisen kadonneen.
"Nähkääs, herra Stern, olen ottanut esille vakavimmat kirjani sekä
vihkoja aivan kuin koulutyttö, siltä varalta että minun tulee
kirjoittaa jonkunmoisia aineita tai muistiinpanoja. Mitä te olette
tuonut minulle?"
"Minäkö? En mitään, armollinen rouva, sillä eilisen käytöksenne
johdosta en uskaltanut enää toivoa, että te haluaisitte toteuttaa
suunnitelmaanne. Jos sallitte, niin käyn ottamassa ohjelman, jonka
toissapäivänä panin kokoon. Minä arvelin näet, että meidän opiskelumme
-- jotta se ei muuttuisi vain tavalliseksi keskusteluksi -- olisi
järjestelmällisesti suunniteltava ja sitä tarkoitusta varten tein
oikean ohjelman."
"Siis eilen niin täynnä innostusta ja tänään piditte minua jo
uskottomana? Ja mistä syystä te luulitte minun aikovan vetäytyä pois,
laiskuudestako ehkä?"
"Ei, vaan ylpeydestä!"
"Kopeudesta, tarkoitatte te -- sillä ylpeys on jotain aivan toista --
minä iloitsen, että minussa on ylpeyttä, sillä se on minun tukeni;
-- mutta häpeäisin olla kopea. Älkää käsittäkö minua toiste väärin!
Olisipa se toivoton vastalaulaja näissä henkisissä dueteissa, joka
olisi siksi typerä -- muuta sanaa minun on mahdoton keksiä -- että hän
käyttäytyisi kopeasti. Käykää siis hakemassa ohjelmanne. Se herättää jo
uteliaisuuttani."
Poistuttuaan muutamiksi minuuteiksi palasi Stern takaisin mukanaan
huolellisesti viivoitettu, siististi kirjoitettu ja eri osastoihin
jaettu paperiarkki. Rouva Dormes tarkasteli sitä.
"Tosiaankin", sanoi hän, "tämä on järjestelmällistä: kullekin eri
opinhaaralle oma määrätty työaikansa, maailmanoppia, viisaustiedettä,
kirjallisuutta ja niin edespäin. Jos perusteellisesti seuraan
suunnitelmaa, niin kieltämättömästi tietoni suuresti lisääntyvät."
"Eivätkä minun sen vähemmän, armollinen rouva. En tahdo mitenkään
tekeytyä miksikään viisauden lähteeksi, josta kaikki ne asiat, jotka
ohjelmassa ovat mainitut, ilman muuta kumpuilisivat esiin. Kirjoista
meidän kummankin tulee tietoja ammentaa; mutta paljoa enemmän tietoja
me saamme yhdessä lukien kuin jos kumpikin opiskelisi erikseen; sillä
ajatustenvaihdon kautta kehittyvät meidän mielipiteemme ja me teemme
huomioita, jotka yksin lukien eivät koskaan selviäisi."
"Niinkuin näen", sanoi Daniela tarkastellen vieläkin ohjelmaa, "tulee
minun hankkia muutamia kirjoja... Me voimme yhdessä sitten laatia
luettelon ja minä tilaan ne vielä tänään Wienistä. Katsokaapa sillä
välin, eikö minun varastostani löytyisi jotakin, jota voisimme käyttää."
Stern tarkasteli pöydällä olevien kirjojen nimiä.
"Kas, Herbert Spencer, Tylor, Bain, siinähän meillä on uudempi
englantilainen filosofinen koulu edustettuna; oletteko te siihen
perehtynyt, armollinen rouva?"
"Perehtynyt olisi liiaksi sanottu. Minä tunnen heitä hiukan ja aavistan
niitä suuria totuuksia, joita he ovat kutsutut ilmoittamaan. Olettehan
tekin Darwinin kannattaja?"
"Hyvinkin innokas, armollinen rouva. Jos olisi olemassa Darwinin
palvelusta, niin tahtoisin olla sen ylimmäisenä pappina. Minä jumaloin
tuota miestä, joka uutteralla tutkimuksellaan, järkiperäisellä
ajatuskyvyllään on laskenut perustuksen maailmankäsitykselle, joka
ihmishengen kehityshistoriassa merkitsee tähänastista suurinta
käännekohtaa."
"Minä ymmärrän nyt, miten tuo mies, joka voi herättää näin tulista
rakkautta, voi olla myöskin yhtä kiihkeästi vihattu. Mutta minä
iloitsen, että meidän mielipiteemme tässä suhteessa käyvät yhteen.
Tosin en tähän asti ole tuntenut yhtä kiihkeää Darwinihailua kuin te;
mutta ehkäpä te saatte sen minussakin yhtä palavasti liekehtimään.
Se olisi minulle mieleen; kaikki ihailu herättää ihmisessä itsessään
onnelliseksi tekevää, sydäntäavartavaa hartautta."
"Se juuri on oikea sana, armollinen rouva: hartautta. Ja meidän
aikanamme, jolloin kaikki epäjumalat horjuvat ja kaikki tarut katoavat,
voi meidän hartautemme kohdistua vain yhteen jumaluuteen, joka
hitaasti paljastuu silmiemme edessä -- minä tarkoitan _totuuteen_.
Siksi voidaan jokaista, joka rohkealla kädellä kohottaa harsoa --
vaikkapa kuinkakin pienessä määrässä -- sanoa profeetaksi. Me saamme
kai sanoa, puhuessamme luonnon ihanista laeista, maailman alituisesta
edistymisestä, kaikkien yhä täydellisemmiksi kehittyvien erilaisten
lajien yhtenäisestä syntymisestä -- me saamme kai sanoa: totuus on
suuri ja Darwin hänen profeettansa!"
"Teidän vastustajanne väittäisivät tämän johdosta, että teidän
profeettanne on julistanut melko surullisia lakeja: ikuista taistelua,
tuskaa ja kuolemaa; vahvemman voittoa heikomman yli ja lopulta
heikomman täydellistä tuhoamista."
"Se ei ole sen surullisempaa kuin kirkon julistama oppi käärmeen
voittamisesta, johon myös liittyy kuolemaa ja tuskaa, -- niin paljon
kuolemaa, että Jumalan itsensä täytyi heittää henkensä ristillä. Elämä
ja kuolema on nyt kerta kaikkiaan olemassa maailmassa, sitä ei voi
mikään filosofia, olkoon se miten optimistinen tahansa, tehdä tyhjäksi.
Eikö vapahduksen oppi sano meille, että tuska kannustaa taisteluun ja
taistelu viittaa meille voittoisan tien täydellisyyteen? Sillä voitto
tulee voimakkaamman osaksi, ja se joka on voimakas, on myös parempi --
hyve -- _virtus_ -- merkitsee voimaa."
"Tähän teidän vastustajanne sanoisivat harmistuneina: Mitä! Asetatteko
te raa'an voiman hyveen tasalle; teidän mielestänne siis gladiaattori
seisoo korkeammalla kuin Virgilius, ja haukka on parempi kuin
kyyhkynen?"
"Niinkauankuin ihmiskunta on vielä alkuasteellaan ja jaettuna
heimoihin, joiden olemassaolo riippuu sotaonnesta, niin kauan voimakas
nyrkkitaistelija seisoo todellakin korkeammalla asteella kuin uneksiva
runoilija; tarvitaan jo kehittyneempää yhteiskunnallista sivistystä
antaakseen nerolle etusijan ennen uljuutta; sellaisessa ympäristössä on
taasen nero voimakkaampi, ja hänessäkin siis _voima_ pääsee voitolle
-- joskaan sitä ei tarvitse nimittää raa'aksi voimaksi. Yleensäkin
tuollainen kieleen siirtynyt adjektiivi voi viedä harhaan koko
ajatuksenjuoksun. Tässä käsitteet 'raaka' ja 'voima' yhdistettyinä,
jotka te panitte minun vastustajani suuhun, olivat saattaa häpeään
minun uskoni voiman jalosta voitosta. Väitellessä täytyy, ennenkuin
tekee tyhjäksi vastustajan koko väitteen, ensiksi kärsivällisesti
yrittää kuristaa yksityiset sanat."
"Te puhutte ikäänkuin rauhallinen väittelykin olisi veristä taistelua!"
"Nuo ovat taaskin sanoja, armollinen rouva, jotka eivät sovellu yhteen:
'rauhallinen' ja 'väittely'. Maailmaa hallitseva olemassa-olon laki
määrää myöskin mielipiteiden kehityksen ja levenemisen. Siksi nekin
ovat aina kiistassa keskenään -- toinen hävittää toisen, missä ikänä
vain voi. Kaksi ihmistä, jotka kiistoineen astuvat tämän taistelun
arenalle, eivät mitenkään voi ajatella rauhallisesti toisiaan. Toinen,
joka sanoo valkea, tahtoo tuhota toisen mustan, ja mustalla ei ole
mitään muuta toivetta, kuin mustata toisen valkean. Koska kumpainenkaan
ei koskaan onnistu, niin tahtovat molemmat kuitenkin murskata, tuhota
toisen mielipiteen, ja kun sekään ei onnistu, niin ainakin pilkata,
häväistä ja nöyryyttää toista; missä rauhallisuudella silloin on
sijansa?"
"Sattuu joskus sittenkin", sanoi Daniela, "että kaksi ihmistä rakastaa
toisiaan ja elävät täydellisessä sovussa, joskin heillä on pohjaltaan
aivan erilaiset mielipiteet."
"Sillä ehdolla sitten, etteivät he koskaan vaihda mielipiteitään."
"Kova ehto -- varsinkin aviopuolisoille."
"Oi, Jumala varjelkoon avioliitosta eri mielipidettä olevien kesken!"
Daniela ajatteli Trélazurea:
Hyvä, että se juttu on lopussa, sillä minä luulen, että hänen ja minun
välillä ei voisi olla henkistä ymmärtämystä...
"No, herra Stern, ryhdymmekö siis työhön", sanoi hän ääneensä. "Mistä
me alotamme?"
Stern ehdoitti, että he lukisivat luvun Herbert Spenceriä. Danielan
toimena oli, toisen lukiessa ääneen ja hänen tehdessään selittäviä
huomautuksia, merkitä muistiinpanoja vihkoon, jotta hän niiden nojalla
voisi sommitella kirjoitelman seuraavaa tuntia varten.
"Jos kirjoitelma onnistuu", sanoi Stern, "niin lähetämme sen 'Deutsche
Rundschaun' toimitukselle."
"Ei, ei mitenkään", vastasi Daniela. "Minä en tahdo tulla
kirjailijattareksi, vaikkapa minulla -- jota muuten en lainkaan
usko -- olisikin siihen taipumusta. Jos sellaisella uralla aluksi
sattuu onnistumaan, niin viekoittelee se yrittämään eteenpäin, ja se
vaatisi aivan liikoja; täytyisi uhrata siihen kaikki voimansa, koko
kykynsä, eikä minulla ole sellaiseen aikaa eikä haluakaan. Minä kuulun
Dalialleni, minä kuulun maailmalle ja ehkäpä tehtävänäni tulee vielä
olemaan -- tuottaa uudessa avioliitossa miehelleni mahdollisimman
paljon onnea. Eikä jokainen tahtoisi vaimokseen kirjailijatarta."
Stern katsoi puhujaan. Äkkiä hän suistui avarasta ajatuksen maailmasta
ympäröivään todellisuuteen. Hän näki kauniin naisen edessään, joka
juuri oli puhunut onnesta, jonka hän aikoi lahjoittaa miehelle...
Kadehdittava mies! Miten punakat nuo huulet olivat -- ja miten
pehmeästi tuo valkea käsi suippoine sormineen, jotka lepäsivät
Spencerin kirjan lehtien välissä, miten pehmeästi tuo valkea käsi
kykenisikään hyväilemään, kun se sivelisi armaansa otsalta hiukset
syrjään... Ja kaiken tuon lisäksi tuo suuri, valoisa sielu. --
"Joko te olette tehnyt valintanne?" ei Stern malttanut olla ääneen
kysymättä.
Danielaa hämmästytti tämä rohkea kysymys, mutta hän myönsi itselleen,
että hän itse omilla sanoillaan oli vaatinut sen esille ja vastasi:
"Valinnutko? -- En. -- Mutta luuletteko te", lisäsi hän harvakseen,
"että ihmisellä kaikissa olosuhteissa on voimaa itse valita? Minä
pelkään aina, että kerran teen uhkarohkean kuperkeikan keskelle
tuntematonta maailmaa; aivan vastikään minä pelastuin tuosta
vaarasta... mutta voisihan se uusiintua, vai mitä?"
Stern aikoi vastata, mutta Daniela teki torjuvan liikkeen.
"Ei, ei, älkäämme puhuko tästä asiasta, se ei kuulu meidän
opetussuunnitelmaamme. Näiden vakavien oppituntien tulee juuri riistää
minut irti yksityiselämäni pikku huolista. Jos alkaisin kertoa teille
hakkailuistani ja naimatuumistani, niin lopulta eksyisin pukuasioihini
ja kysyisin niissä teidän mieltänne. -- Pysykäämme ohjelmassamme!"
"Tämän käskyn pidän mielessäni, armollinen rouva. Minä pidän kiinni
ohjelmasta."
Stern nousi ylös. Daniela ojensi hänelle kätensä.
"Hyvästi, rakas herra professori, ylihuomiseen siis!"