Mutta maallisia keinoja etsimisissään hylkäämällä Venus pyrki
taivaaseen. Hän käskee valjastamaan vaunut, joita kultaseppä Vulkanus
sirotekoisesti oli silotellut häntä varten ja ennen häitä
morsiuslahjaksi tarjonnut, nuo ohentavalla nirhaimella koreiksi
viilatut ja kullankäytöstä kallisarvoiset ajoneuvot. Useiden kyyhkysten
joukosta, jotka valtiattaren makuuhuoneen ympärillä pesivät, astuu
esiin neljä hohtavanvalkeaa ja käyvät hilpeästi tepastellen, kirjavat
kaulat pulleina, jalokivi-ikeen alle, ottavat valtiattarensa vaunuihin
ja lehahtavat iloisesti niiden edessä lentoon. Jumalattaren vaunuja
seuraavat meluavasti piipittäen ailakoivat varpuset, ja muut suloisesti
livertelevät lintuset mesisäveliä kaiuttaen julistavat jumalattaren
tuloa. Väistyvät pilvet, avautuu Venukselle taattonsa, Taivon [Taivas =
Uranos, josta Afrodite oli saanut alkunsa], laki, ja ylin ilmakehä
ottaa riemulla vastaan jumalattaren. Eikä suuren Venuksen
sulosointuinen seurue säikähdä kohtaavia kotkia eikä hahmailevia
haukkoja.
Siten hän suuntaa kulkunsa suoraapäätä Jupiterin kuninkaanlinnaa kohti
ja kopeasti vaatimalla vaatii vahvaäänisen jumalan Merkuriuksen apua.
Ja siihen nyökäytti suostumuksen merkiksi Jupiter tummilla
kulmakarvoillaan. Silloin Venus voitonriemussaan Merkuriuksen
seuraamana kulkee alas taivaasta ja virkkaa tälle kiihkeästi:
"arkadialainen veljeni, tiedäthän ettei sisaresi Venus ilman
Merkuriuksen apua milloinkaan ole mitään saanut aikaan, eikä sinulta
ainakaan jää huomaamatta, kuinka kauvan olen turhaan hakenut piilevätä
piikaani. Ei siis ole muuta keinoa jälellä kuin että kuuluttamalla
julkisesti julistat palkinnon hänen löytämisestään. Laita siis niin,
että joudutat käskyäni ja ilmoita selvästi ne tunnusmerkit, joiden
avulla hänet saattaa tuntea, jottei kukaan voisi tietämättömyydellään
puolustaida, jos on tehnyt itsensä syypääksi karkulaisen luvattomaan
salaamiseen". Näin lausuen Venus samalla ojentaa hänelle kirjan, jossa
oli Psyken nimi ynnä muuta asiaan kuuluvaa. Senjälkeen hän oikopäätä
läksi kotiin.
Ei Merkurius jättänyt käskyä noudattamatta, vaan juosten sinne tänne
pitkin maita mantereita hän tällä tavoin suoritti hänelle uskotun
julistajantoimen: "Jos ken voi paosta kiinniottaa tai ilmoittaa, missä
piilee karannut kuninkaantytär, Venuksen piika, nimeltä Psyke, niin
menköön Murcian rajapatsaiden taakse Merkurius kuuluttajan puheille; ja
ilmiantonsa palkkioksi hän Venukselta itseltään on saapa seitsemän
suloista suukkosta, joista yhden maireen kielen kosketuksesta oikein
medenmakean".
[Roomassa oli Palatinus- ja Aventinus-vuorten välisessä laaksossa
lähellä Circus Maximuksen kaakkoisosaa _Murcia_ nimisen jumalattaren
kappeli, jonka mukaan kilparadan mainitussa päässä olevia rajapatsaita
kutsuttiin Murcian rajapatsaiksi (_metae Murciae_).]
Merkuriuksen tällä tavoin julistaessa nostatti moisen palkinnon halu
kilvan kaikkien innostuksen. Tämä seikka se varsinkin teki lopun
kaikesta Psyken vitkastelusta, ja hän lähestyi valtiattaren ovea.
Siellä juoksi häntä vastaan muuan Venuksen palveluskuntaan kuuluva,
nimeltä Tuttavallisuus, ja kivahti niin kovasti kuin suinkin saattoi:
"vihoviimeinkö, kelvoton piika, alat muistella että sinulla on emäntä?
Vai kuvitteletko, muun luonteesi huimapäisyyden lisäksi, ettet muka
tiedä kuinka paljon vaivaa me sinua etsiessämme olemme kestäneet? Mutta
olipa onni että jouduit juuri minun käsiini ja takerruit jo itse
kuoleman kynsiin, tietysti jotta paikalla saisit kärsiä rangaistuksen
mokomasta uppiniskaisuudestasi". Ja rohkeasti hän tarrasi hiuksiin sekä
laahasi kädestään Psykeä, joka ei ollenkaan tehnyt tenää.
Kun nyt Venus äkkäsi että Psyke oli tuotu sisään ja viety hänen
eteensä, jumalatar rämähti reheimpään nauruunsa, sellaiseen kuin on
tapa vihastuneilla, ravisti hänen päätään, sivalsi häntä oikealle
korvalle ja virkkoi: "vihdoinko olet hyväksi nähnyt tulla tervehtimään
anoppiasi? Vai oletko pikemmin tullut katsomaan puolisoasi, joka sinun
aikaansaamastasi haavasta häilyy hengenvaarassa? Mutta ole huoleti,
kyllä minä otan sinua vastaan niin kuin hyvää miniää tulee". Ja hän
lisää: "missä ovat piikani Huoli ja Suru?" Kutsuttuaan nämät sisälle
hän jätti Psyken heidän kidutettavakseen. Nepä emännän käskyn
mukaisesti pieksevät ja muutenkin rääkkäävät Psykeä, jonka jälkeen ne
jälleen tuovat hänet valtiattaren eteen. Silloin Venus uudestaan ratkee
nauruun ja virkkaa: "kas, kuinka hän koettaa herättää sääliäni
viittaamalla tilaansa. Pian kai hän tulee onnellistuttamaan minua
mainiolla jälkeläisellä. Voi tosiaan minua miekkoista, joka
kukkeimmassa iässäni saan isoäidin nimen, ja halvan piian poika tulee
käymään Venuksen pojanpojasta. Kuitenkin, houkkiohan minä olen, joka
suotta tätä perheeni jäseneksi sanon. Suhdatonhan on tuo avioliitto, ja
kun se sitäpaitsi on solmittu maakartanossa ilman todistajia ja isän
suostumusta, niin sitä ei voida katsoa lailliseksi; näin ollen hänestä
tulee äpärä, jos nimittäin ensinkään annan asian mennä niin pitkälle".
Tämän julistettuaan Venus karkaa Psyken kimppuun, riuhtaisee rikki
hänen pukunsa, tukistaa ja ravistaa häntä päästä sekä rääkkää
ankarasti. Sitten hän kerää kokoon vehnää, ohraa, hirssiä, unikukan
siemeniä, herneitä, virnoja ja papuja, sekoittaa ne yhteen läjään ja
lausuu Psykelle näin: "et sinä ruma piika millään muulla tavoin näy
voivan voittaa rakastajaasi kuin uutteralla palveluksella. Eristä tuo
sekalainen siemenmäärä ja jahka olet järjestänyt ja asettanut kunkin
jyvän oikeaan paikkaansa, niin näytä ennen iltaa minulle valmis työsi".
Osoitettuaan Psykelle suunnattoman siemenläjän Venus lähti hääpitoihin.
Mutta Psyke ei käykään käsiksi tuohon järjestymättömään ja
selvittämättömään työhön, vaan tehtävän mahdottomuudesta hämmentyneenä
tyrmistyy äänettömäksi. Silloinpa pikkuinen maalaismuurahainen, joka
hyvin tunsi työn vaikeuden, sääli suuren jumalan aviokumppanin vaivaa
ja sadatellen anopin julmuutta, juoksee sinne tänne, sekä kutsuu ja
pyytää reippaasti kokoon koko naapuriston muurahaiset: "säälikää te
maaemon ketterät kasvatit, säälikää ja auttakaa alttiisti ja nopeasti
Amorin vaimoa, somaa tyttöä". Silloin syöksyy esiin laine
kuusjalkaväkeä toisensa jälestä, ne eristävät suurimmalla tarkkuudella
siemenittäin koko läjän, ja panevat eri paikkoihin joka lajin sekä
poistuvat nopeasti näkyvistä.
Mutta alkuyöstä Venus palaa hääkemuista, viinistä hehkuvana, tuoksuen
palsamia, ja koko ruumis hohtavissa ruusukiehkuroissa. Nähtyään
kummassa työssä osoitettua ahkeruutta hän virkkaa: "ei ole tämä sinun
eikä sinun kättes työtä, epättö, vaan sen, joka onnettomuudeksesi,
vieläpä omakseen, on sinuun mieltynyt". Sitten hän viskasi Psykelle
leipäpalasen kannikan ja meni levolle.
Sillävälin oleskeli Kupido kultaisen linnan sisähuoneessa, suljettuna
yksikseen ankaraan vankeuteen, osaksi jottei vallattomalla
hurjuudellaan pahentaisi haavaansa, osaksi ettei saisi tavata
mielitiettyään. Siten toisistaan pidätettyinä ja saman katon alla
erotettuina täytyi rakastavaisten viettää julma yö.
* * * * *
Mutta kun Koitar paraillaan taivaalle ajoi, Venus kutsui luokseen
Psyken ja virkkoi näin: "näetkö tuon lehdon, joka jatkuu tuonne kauas
pitkin ohikiitävän virran äyräitä ja jonka alimmat pensaat päilyvät
läheiseen lähteeseen? Siellä kuljeskelee, kenenkään kaitsematta,
laitumella lampaita, väriltään väikkyen kuni paistava päivä tai
kimalteleva kulta. Sieltä minä käsken sinua heti tavalla millä tahansa
hakemaan ja tuomaan tukon kallisarvoisten villojen nukasta".
Psyke läksi kernaasti, ei tosin suorittaakseen tehtäväänsä, vaan
löytääkseen levon onnettomuuksilleen syöksymällä kalliolta jokeen.
Mutta tuolta joeltapa neuvoo jumalallisessa innostuksessa armaan soiton
vaalija, vihreä Kaisla, suloisen tuulenhenkäyksen vienolla huminalla
näin: "sinä niin suurten vaivojen vainooma Psyke, ällös kurjalla
kuolemallasi pyhiä vesiäni turmele äläkä lähesty hirvittäviä lampaita,
niinkauvan kun ne auringon hehkusta lämpönsä lainattuaan tuimassa
raivossa rehentelevät ja terävillä sarvillaan, kivenkovalla otsallaan,
jopa joskus myrkyllisillä hampaillaan kuolevaisten tuhoksi riehuvat.
Mutta siihen asti, kunnes puolipäivä on auringon helteen taltuttanut,
ja virrasta tuleva henkäys on tyyneydellään karjan hurjuuden asettanut,
voit piillä tuon korkean platanin alla, joka juo samaa jokivettä kuin
minäkin. Ja kun kerran raivon liennyttyä lampaiden rohkeus laukee, olet
varistamalla läheisen lehdon lehviä löytävä villakultaa, jota on
tarttunut sinne tänne toisiinsa kietoutuneihin oksiin".
Siten vaatimaton, ihmisystävällinen Kaisla opetti poloiselle Psykelle,
miten hän pelastuisi. Tämä kuunteli tarkasti ja pani visusti mieleensä
neuvot. Ja ottamalla huomioon kaikki asianhaarat hän helposti sai
varastetuksi helmallisen pehmyttä kehäkultaa ja toi sen Venukselle.
Mutta eipä sittenkään tämä toinenkaan vaarallinen ansiotyö valtiattaren
puolelta tuottanut hyväksymistä, vaan kulmakarvojaan rypistellen hän
katkerasti hymyillen lausui: "tunnen vallan hyvin tämänkin työn
todellisen tekijän. Mutta nytpä vasta minä tyyskästi tahdon
tutkistella, oletko oikein urhoollinen ja ymmärtäväinen. Näetkö tuolla
ylenkorkealla kalliolla törröttävän vuorenhuipun, josta sysimustan
lähteen tummat laineet syöksyvät alas ja lähilaakson helmaan
puristettuina Tuonen rämeitä kastelevat ja Kokytoksen kohisevia kuohuja
ravitsevat? Sieltä juuri, tuon korkealla sijaitsevan lähteen syvimmästä
suonesta, ammenna hyistä nestettä ja kanna tänne tuossa ruukkusessa".
Näin sanoen Venus jätti hänelle kristallista hiotun maljan, sitä ennen
vielä ankarammin häntä uhattuaan.
Innokkaasti kulkuansa jouduttaen Psyke pyrkii vuoren ylimmälle
kukkulalle, ainakin sieltä löytääkseen lopun kelvottomalle elämälleen.
Vaan heti saavuttuaan ennenmainitun harjun läheisyyteen hän huomaa,
kuinka kuolettavan vaikea ja mahdoton tehtävänsä on. Sillä hirveän
suuri ja jyrkkä sekä lähestymättömän rosoinen ja liukas kallio
purkailee keskeltä kuiluaan kauheita lähdevesiä, jotka syösten
viettävän aukon lävistä heti valuvat alas kaltevaa pintaa ja suistuvat
kaidan kanavan uurretun uoman piilossa lähimmän umpinotkon peittoon.
Oikealta ja vasemmalta ryömii kallioluolista esiin, pitkät kaulat
ojoina, hirveitä louhikäärmeitä, joitten katseet eivät konsanaan
ummistu ja joitten silmäterät iät päivät valvovat. Jopa itse viuhuvat
vedetkin varusteleivat. Sillä kohta ne huutavat: "lähde pois! katso
mitäs teet! Varo mitä toimit! Pakene! Hukka sinut perii!" Siten
tehtävän mahdottomuus kivetytti Psyken ja, vaikka ruumiillisesti oli
läsnä, oli tajuntansa poissa, ja selvittämätön vaara masensi hänet
vallan maahan; olihan häneltä viety viimeinenkin lohdutus: kyyneleet.
* * * * *
Mutta eipä hyvän Kaitselmuksen ankarilta silmiltä jäänyt huomaamatta
viattoman sielun vaiva. Sillä äkkiä saapuu korkeimman Jupiterin
kuninkaallinen lintu, ryösteliäs kotka, kummallekin puolelle levitetyin
siivin. Se muistelee Amorin entistä palvelusta, kun se hänen johdollaan
oli kohottanut fryygialaisen juomanlaskijan Ganymedeen Jupiterille, ja
tarjoo otollista apuaan. Ja Amorin puolison vaivoissa kunnioittaen
hänen jumaluuttaan se jättää korkean laen taivahiset tiet ja lentää
vasten Psyken kasvoja sekä virkkaa: "voi, toivotko sinä, joka muutenkin
olet yksinkertainen ja varsinkin tällaisissa seikoissa kokematon,
voivasi varastaa kaikkein pyhimmästä ja kauneimmasta lähteestä yhtä
ainoatakaan pisaraa tai ollenkaan sitä koskettaakaan. Etkö jo
kuulopuheestakin tiedä, että jumalille, vieläpä itse Jupiterille Tuonen
vedet ovat hirvittävät? Etkö tiedä, että ne valat mitkä te vannotte
nimessä jumalten voiman, vannovat jumalat Tuonen majesteetin kautta?
Mutta annappas tänne tuo ruukkunen". Ja heti se riuhtaisee ruukun
itselleen sekä rientää sitä täyttämään. Se liiteleikse nuokkuvin,
raskain siivin louhikäärmeitten leukojen uhkaavain hampaitten ja
kolmijakoisten kielten keskitse, suuntaa soutuaan oikealle ja
vasemmalle ja ammentaa vettä, joka alttiisti seuraa, ihmeissään että
kotka vahingoittumatta saattaa lähteä tiehensä. Ja tekosyyksi lintu
sanoo pyytävänsä vettä Venuksen käskystä ja hänelle sitä toimittavansa,
joten tilaisuus päästä sinne oli hiukan helpompi.
Riemulla Psyke otti vastaan täyden ruukkusen ja toi sen kiireesti
takaisin Venukselle. Mutta eipä hän nytkään voinut lepyttää raivoavan
jumalattaren vihaa. Sillä vielä suurempia ja häijympiä häväistyksiä
harkiten tämä turmiota tuottavasti hymyillen virkkaa: "oletpa sinä
oikea noita-akka ja varsin päävelho, joka ripeästi olet suorittanut
mokomat käskyni. Mutta tämä vielä, silmäteräni, tulee sinun toimittaa".
Ja antaen rasian hän sanoi: "ota tämä ja suuntaa kulkusi suoraapäätä
Manalaan ja itse Tuonen kuolintuville. Vie sitten rasia Proserpinalle
ja sano: 'Venus pyytää sinua lähettämään hiukkasen ihanuuttasi, niin
paljon että sitä riittää vaikkapa vain yhdeksi päiväksi. Sillä kaiken
sen, mikä hänellä oli, on hän kuluttanut ja hivuttanut loppuun sairasta
poikaansa vaaliessaan'. Mutta palaja hyvissä ajoin, sillä minun täytyy
siitä sivellä itseäni mennäkseni jumalten kokoukseen".
Siiloin vasta Psyke varsin huomasi viime hetkensä tulleen; hän älysi,
että verho oli poistettu ja että hän ilmeisesti oli syöksyvä
suoraapäätä turmioon. Eikö mitä! Pakoitettiinhan hänet omin jaloin
kulkemaan Tuonelaan vainajain majoille. Ja sen enempää viipymättä hän
lähtee käymään muutaman hyvin korkean tornin luo viskautuakseen sieltä
päistikkaa maahan; siten näet hän arveli suorinta tietä ja kauniimmin
voivansa vaipua Manalaan.
Mutta torni ratkesi äkkiä sanoiksi: "miksi koito, pyydät heittäytymällä
maahan surmata itsesi ja miksi maltittomasti masennut viimeisessä
vaarassa ja tuossa työssäsi? Sillä jos henkesi kerran on eronnut
ruumiistasi, olet kyllä saapuva alimpaan Tuonelaan, mutta sieltä et
millään keinoin pääse takaisin. Kuule minua!"
"Kuuluisa Akaian valtio Lakedaimon on jotenkin lähellä täältä; ota
selville siellä sijaitseva, syrjäisten seutujen kätkemä Tainaron. Mene
Manan henkimalosta sisälle, missä ammottavien porttien kautta sinulle
osoittautuu raivaamaton tie; heti kun kynnyksen yli astuttuasi olet
sitä alkanut kulkea, sinä jo suoraa käytävää myöten jatkat itse Tuonen
linnaan. Mutta ei sinun pidä sinne saakka tyhjänä vaeltaman noiden
pimentojen halki, vaan kummassakin kädessä tulee sinun kantaa
mesijuomalla tahmistettua ohrakokkaretta ja suussasi kahta ropoa. Ja
kun jo olet suorittanut melkoisen taipaleen kuolemantietä, olet
kohtaava ontuvan, puita kantavan aasin ynnä samanlaisen ajajan, joka
pyytää sinua ojentamaan itselleen muutamia taakasta putoavia halkoja;
mutta käy sinä vain sivutse vaiti, sanan puhumattomana. Eikä aikaakaan,
kun saavut vainajain virralle, jonka päällysmies Karon heti vaatii
kuljetusmaksua, minkä jälkeen vasta hän nivotussa ruuhessaan vie
matkamiehet toiselle rannalle. Sillä vainajainkin parissa vallitsee
saituus, eikä Karon, Manan laivuri ja lautturi, tai Pluto, tuo suuri
jumala, tee mitään ilmaiseksi, vaan köyhän täytyy kuollessaan etsiä
itselleen matkarahaa, ja jos ei satu olemaan käsillä semmoista, niin ei
kukaan salli hänen vetää viimeistä hengenvetoaan. Sille ryöttäiselle
ukolle annat rahtina toisen niistä rovoista, joita kannat, kuitenkin
niin, että hän itse omin käsin ottaa sen suustasi. Sitten, kulkiessasi
yli samean virran, muuan pinnalla kelluva kuollut vanhus, kohottaen
mädänneitä käsiään, rukoilee sinua vetämään itseään purteen. Älä sinä
siltä anna luvattoman säälin itseäsi siihen taivuttaa. Kuljettuasi yli
joen ja kappaleen matkaa edennyttyäsi, rukoilevat sinua kangasta
kutovat eukot hiukan itseään avustamaan. Sitä ei kuitenkaan sinun ole
lupa tehdä. Sillä tämä kaikki ynnä paljon muuta vastusta sinulle koituu
Venuksen vehkeistä, jotta edes toisen kokkareen käsistäsi kadottaisit.
Mutta älä katso ohrakakkujen menettämistä vähäpätöiseksi. Jos näet
toinen niistä häviää, et milloinkaan enää saa nähdä tätä päivänvaloa.
Sillä hirveän suuri, hirmuinen ja kauhistuttava koira, jolla on kolme
ylen suurta päätä yhdessä, haukkuu kumajavilla kidoillaan
vastaantulevia vainajia; niille se ei kuitenkaan enää mitään mahda,
suotta vain säikyttelee aivan Proserpinan kynnyksen ja sysimustien
suojien edessä ja alati valvoen vartioi Tuonen tyhjiä tupia.
Suistettuasi sen antamalla sille saaliiksi toisen kokkareen, sinä
helposti sen sivuutat ja pääset suoraapäätä sisään itse Proserpinan
luo, joka kohteliaasti ja suopeasti sinua vastaan ottaa; hän käskee
sinua pehmeälle sijalle istuutumaan ja nauttimaan oivallisesta
murkinasta. Mutta istuudu sinä maahan ja pyydä sekä syö halpaa leipää.
Ilmoita sitten asiasi, ja, saatuasi pyytämäsi rasian, mene takaisin,
lauhduta julma koira jälelläolevalla kokkareella, ja anna saidalle
laivurille se ropo, jonka olet säilyttänyt; ja kuljettuasi hänen
veneessään joen yli, sinä noudattamalla äskeisiä jälkiäsi olet palaava
tänne tähtitarhojen tasalle. Mutta ennen kaikkea annan sinulle sen
neuvon, ettet avaa etkä katso siihen rasiaan, jota kannat, tai
ylimalkaan liian uteliaasti tutki sinulle uskottua aarretta".
Siten neuvoi huolehtiva torni. Ja vitkastelematta Psyke jatkaa
matkaansa Tainaroniin. Sitten hän asianmukaisesti ottaa ennenmainitut
rovot ja kokkareet sekä rientää alas Manalan tietä. Hän kulkee ääneti
raihnaan aasinajajan sivu, antaa kuljettajalle virtamaksun, pysyy
välinpitämätönnä pinnalla uiskentelevan vainajan toivomukselle,
halveksii kutojatarten salakavalia rukouksia, asettaa kokkare-ruualla
koiran kauhistuttavan raivon ja tunkeutuu Proserpinan asuntoon. Eikä
hän kajoa emännän tarjoomaan pehmeään istuimeen tai uhkeaan ravintoon,
vaan nöyrästi istuutuen hänen jalkainsa juureen hän ruokaleipään
tyytyväisenä suoritti Venukselta saamansa toimituksen. Hän saa kohta
salaa täytetyn ja suljetun rasian, jonka jälkeen, pettämällä toisella
kokkareellaan koiran, tukkii sen ulvovat kidat, jättää laivurille
jälelläolevan roponsa ja palaa Manalasta paljoa reippaampana. Mutta
vaikka Psyke, jälleen saavutettuaan loistavan päivänvalon ja sitä
rukoiltuaan, jouduttaa ansiotyönsä päättämistä, hänet kuitenkin valtaa
huima uteliaisuus ja hän virkkaa: "voi minua typerää, jumalallisen
ihanuuden kantajaa, joka en hituistakaan siitä itselleni hiipaise,
silläkin keinoin kenties ihanaa rakastajaani miellyttääkseni." Mutta
eipä siinä ollutkaan mitään kouraantuntuvaa, kaikkein vähimmin mitään
ihanuutta, olipahan tuossa vain oikea manalainen Tuonen uni, joka
kannen auettua heti valtaa Psyken ja sankkana sikiusvana soluu kautta
kaikkien hänen jäsentensä. Hän lyykähtää kulkiessaan itse polulle ja
jää unen valtaan. Ja siinä hän virui hervotonna kuin mikäkin nukkuva
ruumis.