Sillävälin Psyke harhaili sinne tänne, yöt päivät puolisoaan
etsiskellen, levotonna mielessään, mutta sitä palavammin haluten,
joskaan ei vaimon imarteluilla suuttunutta lauhduttaa, niin ainakin
orjan rukouksilla häntä lepyttää. Silloin hän näki edessään jyrkän
vuoren huipulla temppelin ja virkkoi: "kunpa vain ei tuolla minun
herrani asustaisi?" Kohta hän sinne suuntaa joutuisat jalkansa, joita,
vaikka alituisista vaivoista olivat vallan uuvuksissa, kiihotti toivo
ja kaiho. Hän kiipee korkeiden harjujen yli ja lähestyy pyhiä sijoja.
Siellä hän näkee vehnän- ja ohrantähkiä, toiset läjässä, toiset
seppeleiksi solmittuina. Oli siellä myös sirppejä ja kaikkia muitakin
elonleikkuuvehkeitä, mutta kaikki hajallaan maassa, huolimattomasti
yhteen sotkettuina ja elomiesten käsistä umpimähkään viskattuina,
niinkuin tapa on puolipäivän helteessä. Kaikkia näitä kaluja Psyke
visusti järjesteli ja asetti kunkin erikseen oikeaan paikkaansa,
nähtävästi arvellen, ettei pitänyt laiminlyödä minkään jumalan
pyhättöjä ja menoja, vaan koettaa saavuttaa kaikkien hyvänsuovaa
sääliä.
Hänen tätä huolellisesti ja uutterasti puuhatessaan, yllättää hänet
armas Ceres ja huudahtaa heti kaukaa: "mitä, eikö tuo ole säälittävä
Psyke? Kautta koko maanpiirin Venus tuskallisesti etsien ja sielussaan
raivoten hakee jälkiäsi, pyytää sinua mitä ankarimmin rangaistavaksi ja
vaatii jumaluutensa kaikkien voimien takaa kostoasi. Mutta sinäkö tässä
hoidatkin minun askareitani ja ajattelet muuta kuin omaa pelastustasi?"
Silloin Psyke, heittäytyen jumalattaren jalkojen juureen ja
kyyneltulvalla kostuttaen hänen jalkateriään sekä hiuksillaan maata
laasten, moninkertaisin rukouksin anoi armoa: "kautta viljaatuottavan
oikean kätesi, kautta hilpeitten leikkuumenojesi, kautta vasujesi
vaiteliasten salaisuuksien, kautta louhikäärmepalvelijaisi
siipivaunujen, kautta Sisilian turpeen vakojen, kautta
ryöstäjärattaitten ja maan, joka pitää mitä sille uskottu on,
kautta Proserpinan valottomien häiden ynnä poistumisen ja tyttäresi
valoisan löytämisen ynnä palaamisen, kautta kaiken sen muun, minkä
äänettömyydellään verhoo attikalaisen Eleusiin pyhättö -- auta
säälittävää Psykeä, joka sinulta turvaa anoo. Salli minun vain muutamia
päiviä piillä tuossa tähkäläjässä, kunnes mahtavan jumalattaren riehuva
kiukku jonkun ajan kuluttua mahdollisesti lientyy tai ainakin minun
pitkällisestä vaivasta uupuneet voimani levosta virkistyvät".
[_Eleusiin_ mysterioissa kohdistui jumalanpalvelus etupäässä Demeteriin
(lat. Ceres) ja hänen tyttäreensä Persefoneeseen (lat. Proserpina) sekä
Iakkhokseen. Kulttitarun mukaan oli Tuonelan valtias Hades (lat. Pluto)
ryöstänyt vaunuihinsa Persefoneen, kun tämä leikitteli Sisiliassa
kukkanurmella, ja vienyt hänet valtakuntaansa; siellä täytyi hänen
sitten muka oleskella toinen puoli vuotta Tuonelan kuningattarena,
mutta sai viettää toisen puolen maan päällä äitinsä luona. Tähän taruun
perustuvia kohtauksia esitettiin muun muassa yllämainituissa
mysterioissa draamallisessa muodossa. Menoihin kuului myös erään
salaperäisen vasun näyttäminen, jossa säilytettiin pyhiä symbolisia
esineitä. -- Vihdoin kuului Eleusiissä palveltujen olentojen joukkoon
myös Triptolemos, joka tarun mukaan louhikäärmevaunuissa kulkien opetti
ihmiskunnalle maanviljelystä.]
Ceres vastaa: "kyyneliset rukouksesi kyllä minua liikuttavat, ja haluan
sinua avustaa, mutta en tahdo joutua huonoihin väleihin sukulaiseeni,
jonka kanssa olen vanhassa ystävyyden liitossakin ja joka sitäpaitsi on
kelpo nainen. Lähde siis heti pois tuosta temppelistä ja kiitä onneasi
etten ole sinua pidättänyt ja vanginnut". -- Kun Psyke vastoin toivoaan
näin oli työnnetty pois, niin hän kahdenkertaisen murheen masentamana
jatkaa matkaansa takaisin ja näkee edessään alla olevan alhon
puolihämärässä lehdossa taidokkaasti rakennetun pyhätön, ja koska hän
ei tahtonut jättää käyttämättä mitään, jos kuinkakin epätietoista
keinoa, joka veisi parempaan toivoon, ja halusi kääntyä minkä jumalan
armon puoleen hyvänsä, hän lähestyy pyhää ovea.
Hän näkee puiden oksissa ja ovenpieluksissa riippumassa kallisarvoisia
lahjoja ja vaatekappaleita kultakirjaimineen, jotka, samalla kuin
todistivat kiitollisuutta jonkun onnellisen tapahtuman johdosta,
ilmaisivat sen jumalattaren nimen, jolle ne olivat vihityt. Silloin hän
polvistuen ja käsin tarttuen lämpimään alttariin kuivi kyyneleensä ja
rukoili näin: "oi Juno, sinä suuren Jupiterin sisar ja puoliso, joko
sinä sitten vallitset vanhoja pyhättöjä Samoksessa, joka yksin kerskaa
synnystäsi, ensi itkustasi ja ruokostasi, tai vierailet ylevän Kartagon
muhkeissa asumuksissa, Kartagon, joka palvoo sinua leijonavaunuissa
taivaalla kulkevana impenä, tai hallitset Argoksen kuulua kaupunkia
rantamilla Inakoksen, joka sinua Jyrisijän aviovaimoksi ja jumalten
kuningattareksi mainitsee, sinä, jota koko Itä naimisjumalattarena
kunnioittaa ja koko Länsi lapsenpäästäjäksi kutsuu -- ollos
äärimäisessä hädässäni 'Juno Pelastajatar' ja vapauta minut, moisten
vaivain kestämisestä, uupunut kun olen, uhkaavan vaaran pelosta.
Tietääksenihän auttelet pyytämättäkin vaarassa olevia äideiksi
tulevia".
Hänen tähän tapaan rukoillessaan ilmestyi heti Juno koko jumaluutensa
ylhäisessä arvokkuudessa ja sanoi oitis: "Kuinka mielelläni tahtoisin
antaa suostumukseni anomukseesi, jos se lupaukseltani kävisi päinsä!
Mutta vastoin miniäni Venuksen tahtoa, jota aina olen rakastanut kuin
omaa tytärtäni, arkaluontoisuuteni ei salli minun suoda sinulle turvaa.
Sitäpaitsi minua myös estävät lait, jotka kieltävät vastoin isäntien
tahtoa ottamasta vastaan vieraita karkulais-orjia".
Tästäkin onnensa haaksirikosta säikkyneenä Psyke, joka ei enää voinut
saavuttaa lentelevää puolisoaan, heitti kaiken pelastuksen toivon ja
kysyi omilta ajatuksiltaan neuvoa näin: "mitä muita apuneuvoja
vaivoissani saattaa enää koettaa tai käyttää, kun ei minua ole voinut
hyödyttää jumaltenkaan apu, vaikka olisivat tahtoneetkin sitä antaa?
Minne siis minun, moisiin pauloihin kietoutunut kun olen, tulee
askeleeni suunnata ja mihinkä suojiin tai pimentoihinkin kätkeytyä ja
siten paeta suuren Venuksen pääsemättömiä silmiä? Mikset siis vihdoin
ota päälles miehen mieltä, sano urhoollisesti jäähyväisiä
turhanpäiväiselle toivonkipinälle, vapaaehtoisesti antau valtiattaresi
käsiin ja vaikkapa myöhäiselläkin nöyryydellä hänen riehuvia
kiukunhyökkäyksiään laimenna? Kentiespä tulet tuolla äidinhuoneessa
tapaamaan hänetkin, jota niin kauvan etsit?" Siten hän, valmiina
epäilemättömään nöyryytykseen, ei paremmin, varmaan perikatoon,
mietiskeli miten hänen tulisi alottaa rukoustaan.