Samaan aikaan kuin Psyke jännityksellä etsien Kupidoa vaelsi maasta
toiseen, tämä huokaili lampun haavaa sairastaen ja äidin makuuhuoneessa
viruen. Silloin lokki, lumivalkea lintu, joka laineitten merellisten
päällitse lentimin liitää, sukeltaa lähelle valtameren syvää syliä.
Siellä se pysähtyy Venuksen eteen, joka paraillaan kylpee ja uiskelee,
sekä ilmaisee että hänen poikansa on polttanut itsensä ja kovasta
haavan tuskasta riutuen makaa epävarmana pelastuksestaan, ja että
kaikkien kansojen suussa koko Venuksen perhettä kulkupuheilla ja
monenmoisilla herjauksilla soimataan. "Poikasi on muka salalempensä
vuoksi vuorilla ja sinä merikylpyjesi tähden vetäytynyt pois, josta
syystä ei ole mitään nautintoa, ei suloa, ei hilpeyttä, vaan kaikkialla
vallitsee epäjärjestys, raakuus ja siistittömyys; ei ole avioliittoja,
ei ystävyyssiteitä, ei lastenrakkautta, vaan kaikkialla on suunnaton
sekamelska ja likaisten liittojen vastenmielinen inhottavuus". Tätä
puhelias ja perin utelias lintu luskutti Venuksen korviin, raastaen
pojan mainetta. Mutta vihan vimmoissaan Venus huudahtaa: "Siispä tuolla
kelpo pojallani jo on jokin mielitietty! no ilmoita pois, sinä, joka
yksin minua hellästi palvelet, sen nimi, joka jaloa, parratonta
poikaani on viehättänyt, oli hän sitten Luonnotarten väkeä tai
Vuodenaikain joukkoa tai Runotarten kuoroa tai Sulotarteni
palveluskuntaa". Ei jäänyt sanattomaksi kielikello lintu, vaan virkkoi:
"en tiedä, armollinen rouva, mutta luulen hänen tulisesti mielivän
tyttöä -- Psyke nimeltään, jos oikein muistan".
Silloin Venus kovasti närkästyneenä ääneen huudahti: "Jos hän todella
rakastaa Psykeä, tuota kauneuteni kilpailijaa ja nimeni riitelijää,
niin kaiketi tuo sikiöni on pitänyt minua parittajana, jonka avulla
tutustuisi siihen tyttöön". Noin tiuskien hän kiireesti kohoaa merestä,
pyrkii suoraapäätä kultaiseen makuukammioonsa ja löytää sieltä,
niinkuin oli kuullut, sairaan poikansa. Ovelta jo hän huutaa kurkkunsa
täydeltä: "onpa tämä kunniakasta ja syntyperämme sekä hyvän tavan
mukaista, että tallaat jalkojesi alle äitisi, vieläpä valtiattaresi
käskyjä etkä alhaisella rakkaudella rääkännyt vastustajaani, ja sitten
vielä mokomana nulikkana hurjiin kypsymättömiin syleilyihisi hänet
suljit, tietysti jotta saisin vastustajastani miniän! Kaiketi otaksut
sinä, inhottava tyhjäntoimittaja ja viettelijä, että sinä yksin olet
jalosukuinen, ja etten minä muka iältäni enää kykene äidiksi tulemaan.
Tiedä siis että aion synnyttää toisen, sinua paljoa paremman pojan --
ei, jotta vielä enemmän saisit tuntea häväistystäsi, tahdon tehdä
ottopojakseni jonkun kotiorjistani ja hänelle lahjoittaa siivet,
liekit, jousen, jopa nuolet, ja koko kalustosi, jota en sinulle antanut
tällä tavoin käytettäväksesi. Sillä ei isäsi Vulkanuksen aseista
sinulle ole annettu mitään, jotta tuolla tavoin niitä käyttäisit. Mutta
hulttiohan olet ollut hamasta varhaisimmasta lapsuudestasi, onhan
sinulla terävät kynnet, joilla ilman vähintäkään kunnioitusta niin
monasti olet vanhempiasi ahdistanut ja itse emoasi, juuri minua, sinä
kuin mikäkin äidinmurhaaja joka päivä saatat vaaraan; ja useasti olet
minua haavoittanut, aina muka minua leskenä ylenkatsonut etkä kammoa
isäpuoltasikaan, urhoollista ja suurta soturia Marsia. Mitä vielä, hän,
jolle lemmensuhteeni huoleksi monasti olet tyttöjä hankkiellut. Mutta
kyllä minä vielä laitan niin, että saat katua tätä pilaasi ja tuntea
avioliittoasi kirpeäksi ja katkeraksi. Mutta mitä minä, näin pilkkana
pidetty kun olen, nyt teen? Minne lähden? Millä keinoin suistan sen
hirtehisen? Pyytäisinkö apua vastustajaltani Maltilta, jota juuri tämän
poikani himollisuuden vuoksi useasti olen loukannut? Minua kyllä
puistattaa puhutella sitä moukkamaista, ryöttäistä naista. Mutta siitä
huolimatta ei pidä halveksia koston lohdutusta, tuli se mistä päin
hyvänsä. Juuri häntä eikä ketään muuta, tulee minun käyttää kurittamaan
tuota veijaria, aukomaan hänen viinensä, ottamaan pois nuolensa,
riistämään hänen jouseltaan jänteen, sammuttamaan soihtunsa ja
taltuttamaan häntä itseään vieläkin katkerammilla lääkkeillä. Silloin
vasta katson kärsimäni loukkauksen tulleen sovitetuksi, kun hän on
ajanut pois ne kutrit, joita vähän väliä olen omin käsin silitellyt,
niin että ovat kiiltäneet kuin kulta, ja leikannut lyhyiksi ne sulat,
joita nektarinesteellä olen sylissäni sivellyt".
Noin nimettyään Venus syöksyi ulos suutuksissaan ja sydännyksissään.
Kohta häntä vastaan tulevat Ceres ja Juno. Ja huomattuaan hänen
turvottuneet kasvonsa he kysyivät, miksi hän tuikeiden kulmakarvojen
alle kätki säteilevien silmiensä sulon. Hänpä virkkoi: "tepä tulette
parahiksi osoittaaksenne minulle palvelustanne. Hakekaa, minä pyydän,
kaikin voimin käsiini karkulaisvelho Psyke. Eivät kai teiltä ainakaan
ole jääneet tuntematta huoneeni kuulu tarina ja poikani tekoset, hänen,
jota ei pitäisi pojakseni sanottaman".
Silloin jumalattaret, vaikka hyvin tiesivät, mitä oli tapahtunut,
yrittivät lieventää Venuksen riehuvaa kiukkua näillä sanoin: "minkä
sellaisen rikoksen, valtiatar, on poikasi tehnyt, että itsepintaisesti
vastustelet hänen huvituksiaan ja että mielit tuhotakin sen, jota hän
rakastaa? Mikä rikos, me pyydämme, on siinä, että hän on somalle
tyttöselle suopeasti hymyillyt? Vai etkö tiedä, että hän on miehenpuoli
ja nuorukainen, tai varmaan olet unohtanut, kuinka vanha hän jo on. Vai
siksikö että hän on hyvin säilynyt, hän aina tulee sinusta tuntumaan
pikku pojalta. Aiotko sinä sitten äitinä, vieläpä mielevänä naisena,
aina uteliaasti tutkistella poikasi lemmenleikkejä, nuhdella hänen
nautinnonhaluaan, tukahuttaa hänen rakkausseikkailujaan ja ihanassa
pojassasi moittia omia temppujasi ja viehätyskykyäsi? Kukahan
jumalista, kuka ihmisistä, on salliva sinun sirottaa sinne tänne
kansojen kesken lemmenhaluja, kun oman huoneesi Lempeä estät lempimästä
ja suljet häneltä naisten kiemailun kaikille yhteisen asepajan."
Siten he nuolten pelosta suopeasti puoltavat ja imartelevat Kupidoa,
vaikka olikin poissa. Mutta Venus, närkästyksissä siitä että kärsimänsä
loukkaukset saatettiin naurunalaisiksi, riensi heidän edelleen ja lähti
kiireisin askelin jälleen merelle.