Sillävälin Psyken vanhemmat hellittämätöntä suruaan ja murhettaan
vanhenivat. Ja maineen levittyä laajemmalle olivat vanhemmat sisaretkin
saaneet tietää kaiken, olivat murheissaan ja suruissaan kiireesti
heittäneet kotilietensä sekä kilvan matkanneet vanhempiaan katsomaan ja
lohduttamaan.
Sinä yönä alkoi Psykeään näin puhutella puoliso, jota, vaikka ei
voitukaan nähdä, kuitenkin saattoi sekä käsin tunnustella että korvin
kuulla. "Psyke, sinä suloisin ja rakas vaimoni, liian julma kohtalo
uhkaa sinulle turmiokasta vaaraa, jota sinun, luulen ma, täytyy visusti
varoa. Jo lähestyvät tuota kukkulaa siskosi, levottomina oletetun
kuolemasi vuoksi ja jälkiäsi etsien. Mutta jos joitakin heidän
voivotuksiaan ehkä kuuletkin, niin älä vastaa mitään -- niin, älä edes
kaukaa katso sinnepäinkään. Muuten tulet minulle tuottamaan mitä
raskaimman surun, itsellesi taas mitä pahimman turmion".
Psyke suostui ja lupasi tehdä puolisonsa mieliksi. Mutta kun tämä yön
keralla oli häipynyt, kulutti onneton nainen koko päivän kyyneliin ja
voihkimisiin, uudestaan ja yhä uudestaan hokien nyt vasta oikein
olevansa mennyttä; olihan hän suljettu vankilaan, jos kohta komeaan,
voimatta seurustella ja puhella ihmisten kanssa sekä lohduttaa hänen
tähtensä murehtivia sisaria ja saamatta edes nähdäkään heitä. Ja
virkistämättä itseään kylvyllä, ruualla tai millään muullakaan hän
viljalti kyyneleitä vuodattaen vaipui uneen.
Eikä aikaakaan, kun puoliso tavallista aikaisemmin laskeutuu levolle ja
syleillen yhä vieläkin itkevätä Psykeä vannottaa häntä näin:
"Tätäkö minulle lupailit, Psykeni? Mitä minä, sinun puolisosi sinusta
enää odotan, mitä toivon? Yöt päivät itkeä vetistelet etkä herkeä
keskellä aviosyleilyjäkään itseäsi kiduttamasta. Tee nyt jo niinkuin
tahdot ja noudata turmiollista mielihaluasi. Muista vain minun vakavaa
varoitustani silloin kun liian myöhään alat katua".
Silloin Psyke rukoilemalla ja uhkaamalla muuten kuolla ahdistaa
puolisoaan, jotta tämä suostuisi hänen pyyntöönsä nähdä sisarensa,
lieventää heidän surujaan ja puhella heidän kanssaan.
Hän myöntyykin nuorikkonsa rukouksiin, vieläpä sallii hänen lahjoittaa
sisarilleen mitä kultaa ja koristeita ikänä haluaa, mutta varoittaa
tavantakaa ja peloittelee useasti, ettei milloinkaan sisarten
turmiollisesta neuvosta taipuisi kysymään puolisonsa muotoa, jottei
rikollisessa uteliaisuudessaan syöksyisi moisesta onnen huipusta
perikatoon, sillä silloin Psyke ikipäiviksi jäisi nauttimatta hänen
halailuaan. Psyke kiitti puolisoaan ja virkkoi jo iloisempana: "tuhat
kertaa mieluummin tahtoisin kuolla, kuin kaivata sinun suloista
syleilyäsi! Lemminhän sinua yhtä paljon kuin omaa henkeäni ja rajusti
sinua rakastan, ken tahansa lienetkin, enkä rinnallesi aseta itse
Kupidoakaan. Mutta täytä vielä, ma pyydän, tämä rukoukseni ja käske
palveliaasi Länttä tuomaan sisareni tänne, samalla tapaa kuljettaen
heidät kuin minutkin". Ja painaen suostuttavia suuteloitaan, syytäen
maireita sanojaan sekä syleillen häntä hänen vastustelustaan huolimatta
nainen vielä liittää imarteluihinsa tämän: "mesimarjueni, oma miehyeni,
Psykesi suloinen elo!" Lemmen kuiskailun voiman ja vallan edessä
puoliso alistui ja lupasi tehdä kaikki. Ja kun päivä jo valkeni, hän
hälveni aviovaimonsa käsistä.
* * * * *
Mutta saatuaan tietää kukkulan ja paikan, mihin Psyke oli jätetty,
sisaret joutuun saapuvat sinne, itkevät silmänsä kuiviin ja
lyövät rintoihinsa, jotta vahat ja kalliot heidän alinomaisista
voivotuksistaan kajahtelevat. Jo he nimeltä huutelivat siskoparkaansa
kunnes vaikeroivan äänen kimeä kirkuna tunkee rinteitä myöten alas
laaksoon. Silloin Psyke mieletönnä ja vavisten syöksyy esiin
huoneestaan ja virkkaa: "miksi suotta surkeilla valituksillanne
itseänne kiusaatte? Olenhan minä, jota murehditte, täällä. Heittäkää
suruiset valituksenne ja kuivatkaa vihdoinkin pitkällisestä
kyyneltulvasta kosteat poskenne, koskapa jo voitte syleillä sitä, jota
juuri voivottelitte".
Sitten hän kutsuu Lännen ja muistuttaa sitä puolisonsa määräyksestä.
Eikä aikaakaan, kun se käskyä totellen kohta hempeimmillä
henkäyksillään vaaratonta kulkua kantaa heidät alas. Ja he nauttivat
molemminpuolisista syleilyistä ja kiireisistä suuteloista, ja riemusta
pulppuavat siihen asti hillityt kyyneleet esiin. Sitten Psyke virkkaa:
"mutta astukaapa ilomielin myös kattoni alle ja lieteni luo ja
virvoittakaa murheellisia mieliänne yhdessä Psykenne kanssa". Noin
puhuttuaan Psyke saattaa heidän nähtäväkseen kultaisen linnan
suurensuuret varat ja kuultavakseen palvelevien äänien kansakasta
joukkoa sekä kestitsee heitä muhkeasti mitä kauniimmalla kylvyllä ja
yli-inhimillisen pöydän komeuksilla.
Mutta nepä kylläisinä tuosta vallan taivaallisten rikkauksien tulvasta
jo syvällä sydämessään hautoivat kateutta. Vihdoin toinen heistä
herkeämättä varsin tarkasti ja uteliaasti kyselee, kuka on tuon
taivaallisen omaisuuden isäntä, kuka tai millainen on hänen puolisonsa.
Mutta eipä Psyke sittenkään millään lailla loukkaa puolisonsa käskyä
tai anna kiskoa itsestään sydämensä salaisuuksia, vaan sepittää
hätävalheen, että hänen miehensä muka on hyvännäköinen nuorukainen,
jonka poskia vasta varjostavat parran haituvat ja joka enimmäkseen
kuluttaa aikansa metsästämällä kedoilla ja vuorilla. Mutta jottei
keskustelun jatkuessa jokin hairahdus häntä paljastaisi, hän paikalla
kutsui Lännen ja jätti heidät sen kuljetettavaksi, mukanaan
kuormallinen kultateoksia ja jalokivikoristeita.
* * * * *
Heti tämän jälestä oivat sisarukset jo hehkuen kytevän kateuden sapesta
palasivat kotiin ja puhua pauhasivat keskenään. Vihdoin alkaa toinen
näin:
"Voi sinua, epäviisas julma ja nurja Onnetar! Näinkö olet hyväksi
nähnyt, että vaikka meillä on samat vanhemmat, olemme niin erilaisen
kohtalon osaksemme saaneet. Olemmehan me, vaikka iältämme käymme
edellä, joutuneet vierasten aviomiesten piioiksi ja kotiliedeltämme,
vieläpä isänmaastamme karkoitettuina elelemme kaukana vanhemmistamme,
kuten maanpakolaiset ainakin; sitä vastoin tämä nuorin, joka
pahnanpohjimmaksi turhanpäiten tähän maailmaan syntyi, on moisen
varallisuuden ja jumalan miehekseen saanut -- mokoma, joka ei edes
pysty oikein käyttämään näin suurta tavarain määrää? Näitkö, sisko,
kuinka paljon ja minkälaisia koristeita talossa viruu, mitkä vaatteet
siellä välkkyvät, mitkä jalokivet siellä hohtavat, mikä kullan paljous
sitäpaitsi joka paikassa jalkojen alle tallaantuu? Jos hänellä vielä on
niin ihana puoliso kuin hän vakuuttaa, niin ei tätä nykyä koko
maanpiirissä ole ketään sen onnellisempaa naista. Ja kun sitten heidän
tuttavallisuutensa etenee ja kiintymyksensä kasvaa, niin ehkä
jumal-puoliso hänestä vielä tekee jumalattarenkin. Niin onkin,
jumalavita, niin hän jo liikkui ja kiikkui. Johan hän käy kenossa
kauloin ja jumalatarta huokuu nainen, jolla on äänet palvelijoinaan ja
joka tuuliakin käskee. Mutta minä poloinen olen saanut osakseni
puolison, joka ensiksi on isääni iäkkäämpi, sitten kaljumpi kurkkua ja
pikkuisempi mitä pojannalkkia hyvänsä, ja joka vihdoin vartioi koko
taloa, salvoin ja telkimin lukittuna".
Toinen alkaa näin: "minun taas täytyy sietää miestä, jota vaivaa ja
kumaraksi tekee jäsenten kolotus, ja joka senvuoksi aniharvoin
rakkauttani viljelee; enimmäkseen saan hieroa hänen vääntyneitä ja
kiveksi kovettuneita sormiaan ja kärventää näitä näin hentoja
hyppysiäni pahanhajuisiin hauteisiin, likaisiin riepuihin ja
löyhkääviin kääreihin. Enkä minä saa osoittaa vaimon avuliaita kasvoja,
vaan lääkärin työlästä osaa täytyy minun näytellä. Lienet kai itsekin,
sisko, huomannut, kuinka kärsivällisesti, tai paremmin orjamaisesti --
tahdon nimittäin suoraan sanoa mitä ajattelen -- tätä siedät. Mutta
minäpä en jaksa tämän enempää kestää, että näin ylenpalttinen onni on
arvottomalle kertynyt. Sillä muisteleppa, kuinka kopeasti, kuinka
vaateliaasti hän meitä kohteli ja miten hän juuri määräämättömän
ylpeästi kerskaamalla paljasti pöyhkeän mielenlaatunsa; viskasihan tuo
niin suurista rikkauksistaan vastahakoisesti meille joitakuita
vähäpätöisyyksiä ja kohta senjälkeen hän läsnäolostamme vaivattuna
käski ajaa, puhaltaa ja viheltää meidät pellolle. En ole minä nainen
enkä tahdo kerrassaan hengittää, ellen häntä moiselta varallisuuden
huipulta turmioon syökse. Ja jos sinuakin, kuten kohtuullista on,
häväistyksemme on sapettanut, niin koettakaamme molemmat yhdessä keksiä
tepsivä tuuma. Aluksi älkäämme sentään näyttäkö vanhemmillemme tai
kellekään muullekaan niitä esineitä, joita tuomme mukanamme,
päinvastoin älkäämme olko tietävinämmekään mitään hänen
pelastumisestaan. On kyllin että itse olemme nähneet semmoista, jota
katuu nähneensä, saatikka sitten toitottaisimme vanhemmillemme ja
ympäri koko maailman hänen onneansa. Sillä oikeastaan eivät olekkaan
miekkoisia ne, joiden rikkauksia ei kukaan tunne. Kyllä hän saa tuntea,
ettei ole hänellä piikoja, vaan vanhemmat sisaret. Tällä kertaa nyt
palatkaamme puolisojemme luo ja menkäämme katsomaan köyhiä, mutta aivan
puhtaita liesiämme. Ja kun olemme kotona tarkemmilla tuumilla itseämme
varustaneet, niin palatkaamme vahvempina rankaisemaan sitä öyhkäriä".
Hyvän turmaksi aiottu häijy tuuma miellyttää kahta häijyä; he kätkevät
kaikki nuo niin kallisarvoiset lahjat ja, aivan kuin jos murehtisivat,
he hiuksiaan repien sekä kasvojaan raastaen uudestaan ratkeevat
valeitkuun. Ja niin revittyään vanhemmissakin surunhaavan jälleen auki,
he äkkipikaa jättivät heidät sekä pyrkivät raivohulluutta uhkuen
koteihinsa, nivoen rikollista petosta, jopa murhaa viattomalle
sisarelleen.
* * * * *
Sillävälin puoliso, jota Psyke ei tunne, jälleen noissa yöllisissä
keskusteluissaan näin häntä muistuttaa: "näetkö, kuinka suuri vaara
sinua uhkaa? Etäältä Onnetar sinua ahdistaa, ja ellet aivan lujasti
pidä varaasi, niin hän kohta käy käsikähmään. Nuo kavalat nartut
punovat suurilla hankkeilla pääsi varalle jumalattomia salajuoniaan,
joiden tarkoitus on taivuttaa sinua utelemaan kasvojani; mutta,
niinkuin ennen monasti olen sinulle sanonut, jos sinä kerran tulet ne
nähneeksi, niin et toista kertaa enää niitä saa nähdä. Jos siis
tästäpuolen nuo velhoista pahimmat turmamielin tänne saapuvat -- ja
tulevatkin, sen tiedän, -- niin älä ollenkaan keskusteluun antau, tai
jos luontaisen avomielisyytesi ja hennon mielenlaatusi vuoksi et jaksa
tätä kestää, niin älä ainakaan ole kuulevinasi tai vastaa, jos
puolisostasi tulee puhe. Sillä johan me pian tulemme perhettämme
lisäämään, ja tämän vielä lapsellisen sydämesi alla kannat toista lasta
-- jumalallista, jos äänettömyydellä säilytät salaisuutemme, mutta jos
sen ilmaiset, kuolevaista".
Moisesta ilmoituksesta Psyke ihastui ikihyväksi, iloitsi jumalallisen
perillisen lohdusta, ailakoitsi tulevaisen lemmenvakuuden kunniasta ja
riemuitsi äidinnimen arvokkuudesta. Huolissaan hän lukee vierivät
viikot ja kuluvat kuukaudet ja kummastelee kuinka tuntematon taakka
hänessä aikaansaa moisen muutoksen.
* * * * *
Mutta jo liitelivät sinnepäin nuo ruttopaiseet ja kauheat Kostottaret,
huokuen kyynmyrkkyään ja kiirehtien jumalattomalla nopeudella. Silloin
lyhythetkinen puoliso toistamiseen muistuttaa Psykeänsä näin: "nyt on
tullut viimeinen päivä ja ratkaisun hetki. Jo on turmiollinen
sukupuolesi ja vihamielinen veresi tarttunut aseihin, pannut liikkeelle
leirinsä, järjestänyt rintamansa ja torveensa toitottanut. Jo
tavoittavat jumalattomat sisaresi kurkkuasi, tikari sivallettuna. Voi,
mikä turma meitä uhkaa, armahin Psyke! Sääli itseäsi ja minua ja
pelasta tunnollisella itsehillinnällä kotisi, puolisosi ja tuo meidän
pienokaisemme uhkaavan perikadon onnettomuudesta. Mutta noita
rikollisia naisia, joita sinun ei tarvitse sisariksi kutsuakaan, sen
jälkeen kuin ovat semmoista kuolettavaa vihaa osoittaneet ja
verisiteitä jalkojensa alle polkeneet, niitä älä katsele äläkä
kuuntele, silloin kun ne sireenien tavoin ylhäältä kallionkielekkeeltä
tuhoatuottavilla lauluillaan vahoja kajahuttavat".
Itkeä nyyhkyttäen Psyke alkaa sopertaa: "Jo aikoja sitten
olet tietääkseni saanut todistuksia uskollisuudestani ja
vaiteliaisuudestani, mutta yhtäkaikki saat nyt vieläkin vakuuden
mielenlujuudestani. Käske sinä vain taas Länttämme suorittamaan
palveluksensa ja anna oman pyhän kuvasi sijasta, jonka minulta kiellät,
nähdä ainakin sisareni. Nimessä noiden kanelin tuoksuisten, kaikkialta
riippuvien suortuviesi, nimessä hentojen, sileitten ja minun omieni
kaltaisten poskiesi, nimessä ties mistä kummasta lämmöstä hehkuvan
rintasi, niin totta kuin ainakin tässä pienokaisessa tulen tuntemaan
kasvosi, niin myönnä tuskastuneen rukoilijan hurskasten anomusten
hellyttämänä minulle sisarensyleilyn onni ja virkistä riemulla sinulle
alttiin Psykesi mieltä. En ollenkaan sen koommin kasvojasi kysele, ei
minua enää yhtään kammota itse yön pimeyskään: olethan sinä omani, sinä
päivänvaloni."
Nämät sanat sekä hempeät halailut lumosivat puolison, ja hiuksillaan
kuivaten Psyken kyyneleet hän lupasi tehdä kaikki sekä ehätti heti pois
ennen nousevan päivän koittoa.
* * * * *
Salaliitosta sopineet sisarukset pyrkivät, näkemättä vanhempiaankaan,
silmittömällä nopeudella suoraapäätä laivoista kukkulaa kohti. Eivätkä
odottaneet että heitä vievä tuuli ilmestyisi, vaan hyppäsivät
vallattomassa uhkarohkeudessaan syvyyteen. Mutta, muistaen kuninkaansa
käskyä, ottaa heidät Länsi, vaikka vastahakoisesti, puhaltavan
henkäyksensä helmaan ja laskee heidät maahan. Nepä kulkevat heti
vitkastelematta joutuisin askelin linnaan ja syleillen saalistaan, sekä
peittäen hilpeitten kasvojen alle syvälle kätketyn petoksen kuilun he,
sisaren nimeä vääryydellä käyttäen, näin liehakoivat:
"Psyke, äsken vielä olit pienokainen ja nyt jo kohta olet itse äiti!
Kuinka paljon hyvää, luulet, kannatkaan tuolla pikku sydämesi alla!
Minkä riemun tuletkaan herättämään koko meidän huoneessamme! Oi meitä
miekkoisia, jolle lapsikullan ravitseminen on iloa tuottava! Sillä jos,
niinkuin pitäisi, hänestä sukee yhtä kaunis kuin ovat vanhemmat, niin
syntyy kerrassaan Kupido".
Noin he teeskentelemällä osanottoa vähitellen valtaavat sisaren
sydämen. Ja kohta hän käskee heitä istumaan, virkistää heitä matkan
väsymyksestä, vaalii heitä kylpyjen höyryävillä hetteillä ja ilahuttaa
heitä mitä kauniimmalla ateriahuoneella sekä liharuuilla ja muilla
ihmeellisillä, runsailla syötävillä. Hän käskee soittamaan kitaraa:
soitetaan; puhaltamaan huilua: puhalletaan; kuorossa laulamaan:
lauletaan. Ja kaikki tämä hiveli kuulijain mieliä mitä suloisimmin
sävelin, kenenkään olematta läsnä.
Mutta eipä siltä rikollisten naisten pahuus laulun maireesta
makeudestakaan lientynyt eikä talttunut, vaan, suunnaten puhettaan
petostensa loppupaulaa kohti, he alkavat teeskennellen tiedustella,
mitä miehiä ja mitä syntyä on hänen puolisonsa, ja mistä heimosta
peräisin. Silloin Psyke, liian ajattelematon kun on, unohtaa entisen
keskustelun ja laatii uuden hätävalheen, jonka mukaan puolisonsa on
suuri liikemies naapurimaakunnasta; hän on muka jo keski-ikäinen,
päässä siellä täällä jokunen harmaa hius. Ja vähääkään viipymättä
tuossa puheaineessa hän antoi heidän mukaansa kuormallisen lahjoja ja
uskoi heidät tuulivaunujen varaan.
Mutta sillaikaa kuin he Lännen leppeän henkäyksen kohottamina kotiinsa
palaavat, he rupattelevat keskenään näin: "mitä, sisko, sanommekaan
tuon höperön uskomattomasta valheesta? Ikään oli puhe nuorukaisesta,
joka kasvattaa kukkeaa parranhaituvaa, nyt välkkyvän harmaista hapsista
hohtavasta keski-ikäisestä. Ken on tuo, jonka niin lyhyt väliaika näin
äkkiä on vanhentanut ja muuttanut? Muuhun johtopäätökseen et voi tulla,
siskoni, kuin että kehno naikkonen joko valheellisesti sepittää tämän
tai ei tunne puolisonsa ulkomuotoa. Kumpi tahansa lieneekin tosi, niin
on hän niin pian kuin suinkin syöstävä varallisuudestaan. Jos hän ei
tunne miehensä kasvoja, on hän totta tosiaan avioksi joutunut jumalalle
ja kantaa kuin kantaakin kohdussaan jumalaa. Jos hänestä sukee
jumalallisen poikasen äiti -- joka olkoon kaukana --, niin minä sidon
itselleni nuoran ja hirttäydyn tuohon paikkaan. Toistaiseksi siis
palatkaamme vanhempiemme luo ja punokaamme petoksia, jotka niin paljon
kuin suinkin vastaavat tämän keskustelumme loppupäätöstä".