Cabaret Rouge on Skandinavian hauskimpia huvittelupaikkoja. Siellä on
toisinaan verrattomia taiteilijoita. Mutta toisinaan on ohjelma
huonompi.
Esiintyipä siellä tässä kerran "taiteilija", joka nikotiinin,
alkohoolin ja ties minkä kerrassaan vaivaiseksi panemalla
äänentähteellä kiitteli päissään olevaa yleisöä sen muka Saksalle
sen vastoinkäymisessä osoittamasta myötätunnosta. Ajatelkaa nyt:
kabaret-yleisön edessä ymmärryksensä loppuun juonut mies naukumassa
sympatiaa suurelle, joskin sen yläluokan päänsä seinään lyöttämälle
maalle. On sekin se heidemannilaisten diplomatiaa: palkata mokoma
variksenpelätti valvomaan maailmanvallan etuja piskuiseen kapakkaan.
Sillä voidaan olla varmoja siitä, ettei varieteen itsensä kannata
maksaa tämän sortin taiteilijalle niin suurta korvausta, että sillä
kannattaisi joka illaksi prässäyttää mustanpuvun housut, käydä
tarpeeksi usein lääkärissä ja väkiperäisesti jatkaa organisminsa
myrkyttämistä "kiihoitusaineilla". Tällainen "taiteilija" ei ole isästä
jumalasta.
Mutta muuten on Cabaret Rouge, kuten sanottu, aika hauska paikka, ja
kertyy sen pieni salonki tavallisesti valioyleisöä täpösen täyteen.
Siellä istuvat ne, joilla ei sen raskaampaa aherrusta olekaan, jotka
sota-aikana ja ennen sitä osasivat turvottaa mahaansa mutta varsinkin
kukkamaan köyhän kansan laihtuessa ja köyhtyessä entisestäänkin:
kriisiaikain paratiisilinnut, nuo, joiden omatunto ei koskaan pane
vastaan mitä voitonjano vaatii.
Ja sitten istuu siellä näiden oikeat kädet, kullan parittajat:
kaikenlaiset chefit, joilla on isäntiensä paheet mutta ei näiden
omaisuutta, mutta joita nämä öljyttävät parahiksi sen verran, että
heillä riittää intoa hiestyttää alapuolellaan olevia, sekä varoja sen
verran, että silloin tällöin voivat pistäytyä Rougessa nauttimassa
viinigrogista ja vajaverhoisista kintunsätkijöistä. Mikäli he istuvat
siellä joka ilta, on se merkkinä siitä, että he ovat isäntiensä tavoin
oppineet kahmaisemaan sieltä missä on.
Niin, ja pistäytyy siellä toisinaan kelpo maalaissetäkin
haihduttamaan huoliaan sen vääryyden johdosta, minkä hänelle on tehnyt
elintarvehallitus maksamalla elintarpeista vain kymmenkertaisen hinnan.
Siinä Rougen kotimaiset vieraat.
Ulkomaiset taas ovat karvaa kaikenlaista alkaen liikemiehistä
sanomalähettiläihin saakka, joista viimeksi mainitut kylläkin
tarvitsevat alkohoolin innoitusta kyetäkseen sadannen tai tuhannennen
kerran paikallisessa sanomalehdistössä torjumaan kukin maansa
työväenluokan ulkomaille levittämät (tietysti) täysin perättömät tiedot
Mannerheimien, Noskien, Petljurain y.m. tekosista: tapettu on työläisiä
-- oikasevat nuo auliisti palkitut neekerit -- mutta taiten. Ei liikaa.
Hauskoja iltoja lienevät Rougessa myös viettäneet Suomen hallituksen
myöntämällä puolella miljoonalla ja muilla näppärästi hankituilla
varoilla Mannerheimin ja Judenitshin kalpakaveri, demokraatti,
kubanilainen kasakkaeversti seurueineen, nuo, jotka ovat tehneet murhia
aatteellisista syistä mutta rosvouksia vähemmän aatteellisista -- maan
kunniavieraat, joiden karkoittaminen ei olisi ollut kenenkään
mieleenkään, samaan aikaan kun Suomen valkopirujen käsistä paenneita
työläiskrekkaleita vietiin viivana takaisin rajan yli.
Kirjavaa kansaa siis, joskin kysymys koskee vain vivahduseroa. Läpeensä
sivistynyttä luonnollisesti. Täyttyyhän salonki kansainvälisestä
kermasta. Ei kukaan häiritse toistaan. Osataanhan antaa arvo aate- ja
säätyveljille. Vain joskus rikkoo ylevän harmonian tökerö sorasointu.
Niinpä löysi sinne taannoin tiensä muudan Mannerheimin valkoisenruusun
ritari, oikea malliexemplaari, ja nehän, kuten tunnettua, eivät tunne
"muuta johtajaa ei luojaa" kuin oman itsensä. Niillä on omat tapansa
asua tätä maailmaa ja sankaruus pursuaa niistä muuallakin kuin
köyhäinkortteleissa ja vankileireillä. Niiden ylin into on kaikkialla
näyttää mitä miehiä ovat, jos kohta suuri yleisö alkaa siitä jo olla
muutenkin selvillä.
No niin. Pistäysi kabarettiimme. Heittäytyi Napoleon-eleillä
tuolilleen. Eli ensimmäisestä ohjelmanumerosta alkaen mukana. Löi
kepillä tahtia. Hihkasi milloin ei arvellut laulajan tulevan omin
apuineen toimeen, kun taas tanssinumeron kestäessä ponnahti tuoliltaan
ja esitti omaa ohjelmaansa pöytänsä ympärillä. Kihosi grogi yhä enemmän
tukkaan. Pääsi yhä enemmän valloilleen. Kätteli taiteilijoita ja
hurrasi äänensä käheäksi. Hoputti viinurin tuomaan ruusuja, paljon
ruusuja à 2 kruunua. Syyti niitä lavalle puolisen kuormaa. Ihmetteli,
kun ne eivät aikaansaaneet varsin silmiinpistävää kiitollisuutta: niitä
sotkeutui esiintyjäin jalkoihin, varisi salongin puolelle, vieri sinne
ja tänne -- ihan tarkoituksellisesti. Eikä sitten edes hyvin ansaittua
hymyä kevytkenkäisen sulottaren rusomaalisilta huulilta, mutta kyllä
vahingoniloisia katseita yleisön taholta.
Suuttui lopuksi Mannerheiminmies. Kohosi omissa silmissään kuin
roomalainen sadanpäämies. Tiuskasi äkäisenä jotakin suuremmoista:
-- Minä olen Helsingistä!
Jäi suu auki odottamaan minkä vaikutuksen tekisi tämä korkealuontoinen
"Sesam, aukene".
Lavalla juuri viehkeä keiju oli leijaillut viimeisen kuvionsa. Sieppasi
sivumennen korvaansa helsinkiläisen ihailijansa huomautuksen. Niijasi,
nyökkäsi, iski häijynä suurelle yleisölle silmää ja myhähti:
-- Helsingistäpä tietenkin, mistäpäs muualta.
Myhähti ja katosi samassa raskaan samettiväliverhon rakosesta.
Suuri yleisö hengähti helpotuksesta. Se ei tietenkään tahtonut kieltää
sukulaisuuttaan, mutta pyysi saada olla rauhassa. Viinurit vaihtoivat
keskenään ymmärtäväisen katseen. Mannerheiminmies putosi ylilastissa
tuolilleen älyämättä mitään. Eihän ole järki haittana näillä
muutenkaan, miten sitten, kun moniviikkoista humalaa on terästetty
kymmenkunnalla viinigrogilla.
Jos olisi älynnyt, olisi varmaan tullut sanoneeksi itselleen:
-- Kannattipa nyt tämänkin takia taistella oikeuden ja totuuden
puolesta ja saada vapaudenruusun. Puhumattakaan siitä, että kansa
lakoisi kahden puolen, ei saa edes vaivaista silmäniskua
pahanpäiväiseltä tanssijattarelta. Täähän vasta hassua.
Tai jotain muuta sinnepäin. Sillä epäilemättä on typerää kahlata
kainaloita myöten työläisveressä ja ammatikseen ryöstää ruumiita,
puhdistaa työväenjärjestöjen kassoja ja kaikkia muita kassoja niin
roimasti, että kähvelletyillä varoilla voi elellä Suomessa kuin
Kroisos, mutta myös pistäytyä naapurimaassa ja liikkua siellä leveästi
ja kylvää kuormittain ruusuja à 2 kruunua silloin kun suomenmarkka on
makulatuurin arvossa, kun tällä kaikella sankaruuden ja rosvottujen
varojen tuhlauksella ei kuitenkaan kykene herättämään edes
varieteesulottaren myötätuntoa.
Paremmanhan toki luulisi olevan pyyn pivossa kuin kahden oksalla: jos
ei olisi puuttunut henkeä koskeviin asioihin eikä havitellut köyhäin
työläisten otsansa hiessä hankkimia niukkoja varoja, niin olisi toki
omatunto ja kädet puhtaat ja nauttisi ainakin omaa kunnioitustaan.
Kun nyt sensijaan: ei retkua parempi, roikko, jolle nyrpistetään nenää,
ikäänkuin viattomain työläisten veri lemahtaisi ruusujen sijasta, joita
ruumiinryöstäjä toivottomana kylvää.