Koko elämän juoksun virta heidät erotti!
»Ja tulos!» -- alkoi hän puhua -- »entä tulos? Avioelämämme
käytännöllinen puoli käy ilmi muun muassa kahdesta väärinymmärretystä
nerostamme, pojista, jotka ovat kasvatuksemme hedelmät. Ellei heillä
olisi vanhempia turvanaan, eivät he pystyisi elättämään henkeään. Mitä
ajatuksia voikaan muutaman vuoden perästä viritä heidän sydämeensä,
mistä heidän on isäänsä ja äitiänsä kiittäminen muusta kuin
täydellisestä elämään pystymättömyydestä.
Toivokaamme vain, että me olemme kumpikin menneet pois, ennenkuin se
tilitys tulee.
Ja kuitenkin!» -- sanoi hän synkeästi -- »kysyttäisiin vain yhtä
voimakasta kättä... Kokonaista miestä, jolle vaimonsa olisi *lisänä*, ei
miestä, joka on vaimoansa *vailla*. Mutta niin takaperoinen saattaa
maailma olla, näetkö. Juttu on kerta kaikkiaan sama ja sinä pysyy:
*sinä* et voi kestää, että minä käyn tiukasti käsiksi poikiin, sillä
silloin vuotaa sydänveresi, ja -- *minä* en voi nähdä sinun sydänveresi
vuotavan!
Ja niinpä sitten, kun käy liian raskaaksi, lähetämme molemmat mainiot
neromme -- sen, josta sinun mielestäsi pitäisi tulla säveltäjä,
maanviljelyskouluun ulkomaille, ja toisen ylioppilasleipomoon, josta hän
palaa entisenlaisenaan jouluksi kotiin taas. Sitä kampia saamme
pyörittää koko elinikämme -- ympäri, ympäri.»
Hän tunsi yht'äkkiä vaimon pään rintaansa painautuneena. Alette itki
itkemistään.
»Ystäväiseni, tämä on katkeraa...