»Jos minun on pakko lainata, niin lainaan mieluummin pankista, -- niin
en ole tekemisissä kenenkään mieskohtaisen velkojan kanssa.»
»E-et siis tahdo ottaa sitä -- Jakob?»
Berven seisoi paperi kädessä; se vapisi vähän.
»En voi,» vastasi Jakob päättävästi.
»Etkö?...» Bervenin silmät kostuivat.
»Vai niin -- no niin -- -- sitten et sinä minua enää tarvitse, Jakob»,
-- hän puhui hitaasti, -- »mikäli ym-ymmärrän ... ja siinä tapauksessa
pyydän saada hevoseni valjastetuksi; -- tahdon mielelläni päästä tuonne
metsään vielä tänä iltana.»
»Tietysti niinkuin itse tahdot, Jörgen! -- Minusta tosiaan on ikävää,
että olen sinua näin kauan pidättänyt. Minun olisi ensin pitänyt
ajatella, miltä lainaaminen tuntuu.» Jakob ihan toivoi Bervenin pian
lähtevän.
Berven ei puhunut enää sanaakaan. Hän otti matkalaukun ja laski sen taas
kädestään, seisoi siinä päällystakki yllään kalpeana ja epäröiden,
menisikö hän sisään hyvästi jättämään.
Hän avasi oven raolleen ja nyökkäsi jäähyväiseksi Elisabetille, joka
istui salissa.
-- Jakob seisoi kylmän kohteliaana portailla, kun hänen vanha ystävänsä
taakseen katsomatta ajoi tiehensä mustalla, virkulla juoksijallaan....
Hän jäi hetkeksi katselemaan Bervenin jälkeen, harmahtava pää paljaana.
»Taidanpa olla ihan järjiltäni!» pääsi häneltä vihdoin, kun hän äkkiä
lähti konttoriin.
... Ihan järjiltään hän oli taitanut olla! -- Eronnut ainoasta vanhasta
koetellusta ystävästään -- vaimon takia, joka ei ollut lähempänä hänen
luottamustaan ja huoliaan kuin -- hm...
Hän kulki kauan edestakaisin konttorissa. Nysästä, jonka hän tapansa
mukaan oli pistänyt suuhunsa, mutta unohtanut sytyttää, hän oli purrut
suukappaleen halki hampaittensa välissä.