Rakkaat vanhemmat.
Kahtena viime viikkona en ole tehnyt yhtä ankarasti työtä kuin siihen
saakka; sillä olin sittenkin hiukan väsynyt; mutta nyt alan uudelleen
kerättyäni hiukan voimia.
Tänä aikana vietettiin täällä varsin soma juhla. Filologinen tiedekunta
jakaa näet joka vuosi palkintoja runoteoksista tai novelleista y.m.
Tänä vuonna kaksi ylioppilasta huomattiin kelvollisiksi palkittaviksi,
toinen sai palkinnon alkuperäisestä runokokoelmasta, toinen Mooren
"Irish melodies" -- käännöksestä. Piakkoin on kulunut kolme vuotta
siitä, kun viimeksi palkintoja jaettiin, jolloin Kaarlo Slöör tuli
palkituksi. Viime vuosien kuluessa on ollut niin suuri puute
runoilijoista, että tuntui oikein ilahduttavalta, kun jälleen joitakin
on ilmestynyt. Kolmas nuori runoilija piti samassa tilaisuudessa
erinomaisen kauniin puheen maisteri Ahlqvistille, joka vastikään on
palannut kotiin kielitutkimusmatkoiltaan suomalaisten heimolaisten
keskuudessa Venäjällä. Niinkuin tiedätte, on Castrén päässyt selville
siitä, että suomalaisten kotipaikka oli Altain seuduilla. Sen johdosta
lausui puhuja: Muutamia vuosia sitten juhlimme me Castrénin
kotiintuloa, hänen, joka äärettömien vaarojen ja vaivojen takaa oli
seurannut kansamme jälkiä aina sille seudulle saakka, missä sen kehto
oli seisonut. Mutta hänet riistettiin pois työn äärestä ennenkuin se
oli loppuun saatettu. Tämä työ on tärkeä Suomen kansalle. Samoinkuin
yksityiselle ihmiselle on kansallekin itsensä tunteminen välttämätöntä,
jos se tahtoo saada jotain suurta aikaan. Tällaisen itsetuntemisen
saavuttamiseksi on tärkeätä tutustua kansan alkuperäiseen elämään,
sellaisena kuin se esiintyy vieläkin heimolaisten parissa. Jos siis
Suomen kansa kerran on saavuttava aseman kulttuurihistoriassa, niin on
A. yksi niitä, jotka ansaitsevat meidän kiitostamme sen johdosta.
Castrén löysi Suomen kansan kehdon; ettei sen hauta tule katoamaan
aivan tietämättömiin, siitä A. on puolestaan pitänyt huolta. -- Minun
on mahdotonta tulkita tätä vain kerran kuultua puhetta runollisessa
muodossaan. Mutta eikö jo yksin sen perusajatus ole kaunis? -- Tämä
puhe oli ruotsinkielinen, mutta useampia pidettiin myöskin suomeksi, ja
eräässä juhlassa, joka vietettiin ennen Ahlqvistin kotiintuloa (minä en
silloin vielä ollut täällä), olivat kaikki puheet, yhtä ainoaa
lukuunottamatta, suomenkielisiä. Nähkääs, siten suomalainen elementti
edistyy. Ja nyt, voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat. Terveisiä isoisälle
ja sisarille.
Teidän _Julius_.
Huhtik. 9 p, 1859.
Veliseni.
Kiitosta paljon ystävällisestä kirjeestäs. Joka sana minkä kirjoitat on
minulle sielun virvoitusta, sillä se herättää puolihaihtuneita muistoja
niistä ajoista, kun täällä yhdessä arvelimme ajattelimme, kuinka
toistemme intoa kiihoittelimme sekä virittelimme tietoja. Totta
sanoakseni olen sinua paljon kaivannut; täällä ei ole ketään kenen
kanssa voisin niin jutella kuin sinun kanssa. Keskustelkaamme siis edes
kirjeiden kautta totuttuun tapaan.
Sinä näyt mielelläsi näkevän, että minä vieläkin heitin kokelastuumat
toistaiseksi. Minä en tuosta juuri taida iloita, vaikka pakko on
vaatinut niin päättämään. Ensimmäisten joukkoon meidän kyllä on
kaikkein pyrkiminen, vaikka tulisi loppu semmoinen kun Ikaros-paralle
muinoin. Mutta sekös se on tieteen ylin porras kokelas-nimi? Minä
soisin, että olisin aikoja sitten päässyt siihen, että joutaisin
uusille teille, minne mieleni pyrkii. Kokelaaksi pyrkiessä täytyy
voimansa jakaa eri haaroille, siksi päästyä vasta voipi väkivoimalla
ryhtyä yhteenne päin ja sillä tavalla ennättää ensimmäisten rinnalle.
Nyt esimerkiksi on Seura määrännyt palkinnon Suomen historiasta
kertomuksissa Fryxell'in tapaan; minä aivan mielelläni siihen
rupeaisin, vaan en jouda! Semmoisten syitten tähden eikä hylkeäkseni
lukemiset ja oppikirjat soisin jo olevani minne ensiksi pyrin.
Täältä uutta ei kuulu paljon ja paraan osan olet arvattavasti lukenut
sanomalehdistä. Yhtä tapausta ne eivät kuitenkaan ole maininneet ja se
on historial. tiedekunnan palkintojakojuhlaa. Siinä ilmaantui kaksi
uutta runoniekkaa: Wecksell = s-l Pappersfykta'ssa ja Forssell.[46]
Edellinen oli omia antanut, jälkimäinen käännöksiä Thomas Moorelta.
Hyvä että meille vihdoinkin kanteleen laulattajia taas on tullut; kova
puutos oli niistä viime vuosina tässä kansassa kasuavassa.
Palkintoinjako tapahtui pidoissa ja niissä pidettiin puheita enemmän
kuin muistaakseni missään muussa tilaisuudessa. Niitä oli 11, joista
useampia suomalaisia (Oksasen tervetulijaisissa pidettiin yksi ainoa
ruotsiksi, muut suomeksi). Yksi Donnerin[47] pitämä on erinomaisen
kaunis, etten voi olla sitä sinulle lähettämättä. -- Runoniekoista
jutellessa juohtuu mieleeni, että viime kirjeessä pyysin sinulta vähän
apua aiottuun viipurilaisten runokalenteriin. Siihen et ole sanaakaan
vastannut. Onkos se sattumalta tapahtunut tahi etkös huoli siihen
puuttua?
Snellman lukee tänä lukukautena: tapainopin historiaa ja halullisille
erittäin logikia. Edellistä käypi jommoinen joukko kuulemassa (paljon
viipurilaisia), jossa minäkin. Kyllä on hän mies selvästi esittelemään.
Lönnrotiin minä aion kohta mennä tutkisteltavaksi; sentähden en
tarvitse käydä hänen luennoillaan.
Sederholmissa olen kerran ollut "visiitin päällä". Maarianpäivän
kunniaksi oli siellä väkeä koolla, paljon nuorisoa. Siellä laulettiin
ja juteltiin ja ilta kului hupaisesti. Sillä on hyvin somat huoneet,
aivan sopivat vastanaineille, liki vanhaa kirkkoa tuon pensaikon takana
"i skymundan".
Siihen nyt loruni lopetan täksi kerraksi. Voi hyvin ja sano terveisiä
Britsille.
(Ei allekirjoitusta.)
Helsinki, 26 p. huhtikuuta 1859.
Rakkaat vanhemmat.
Vaikkakin hiukan myöhään toivotan teille iloista pääsiäistä. Vietin
pari pyhäiltaa tutuissa perheissä, toisen Forssmanilla, missä muutamia
vuosia sitten asuimme, toisen erään entisen yliopistotoverin luona,
joka on mennyt naimisiin.
Meillä on jo täysi kevät. Meri on vapaa, ei lunta enää missään ja ruoho
esplanaadeissa alkaa jo vihertää. -- Pyhäpäivinä oli ilma erittäin
ihana. -- Öhberg, jolta vastikään sain kirjeen Rautalammilta, puhuu
vain lumipyryistä; sellainen erotus Rautalammin ja Helsingin välillä.
Sen jälkeen kuin viimeksi kirjoitin olen _alottanut_
kandidaattitutkintoni suorittamisen, s.o. koska on lupa jo edellisenä
lukukautena suorittaa tutkinnot kielissä, joissa voi saada korkeimman
arvosanan, niin läksin viikko sitten professori Lönnrotin luo, ja
suomenkielen tutkinto on nyt takanani. Toisten luo en ikävä kyllä voi
mennä, koska en ole erittäin perehtynyt latinankieleen, ainoa paitsi
suomenkieltä, jossa aion ottaa arvosanan. Historiaa, filosofiaa ja
estetiikkaa ei saa edeltäpäin suorittaa. Niinpä näette minut sentään
1/5 kandidaattina jälleen.
Tällä viikolla antavat ylioppilaat, samoinkuin viime vuonna, muutamia
teatterinäytäntöjä ylioppilastalon hyväksi. Tällä kertaa näytellään:
Antti Putronius, jonka P. Hannikainen on muodostanut tanskankielestä
Hollbergin mukaan, sekä "Ylioppilaat runonkeräysmatkalla", jonka eräs
nuori ylioppilas on sepittänyt. Edellinen kappale herätti suurta
ihastusta ja sitä näyteltiin erittäin hyvin, varsinkin onnistunut oli
ystävämme Willy Hougberg (pää- ja nimiroolissa). Sääli tosiaankin,
ettei hän antaudu näyttelijäksi, sillä hänellä on suuri kyky. -- Toinen
kappale oli kovin heikko eikä tehnyt minkäänlaista vaikutusta, joskin
useat näyttelijöistä esittivät osansa hyvin. -- Me pelkäsimme hiukan,
ettei viisinäytöksinen suomalainen kappale voisi houkutella paljon
katselijoita; mutta teatteri oli aivan täynnä, ja loppumattomat
naurunpuuskat todistivat, että yleisö ymmärsi sukkeluuksia. Tosin
kerrotaan, että monet, jotka eivät osaa hyvin suomea, varsinkin
täkäläiset naiset, olivat jo kauan edeltäpäin tutkineet kappaletta.
Tällä kertaa sanon teille taaskin hyvästi ja lähetän terveiseni
kaikille rakkailleni.
Teidän _Julius_.
Helsinki, 24 lokakuuta 1859.
Rakkaat vanhemmat.
Viime lauvantaina, isän syntymäpäivänä, ilmoittauduin vihdoin
tutkintoon professori Reinille.[48] Sinä päivänä ei tutkinnosta vielä
kuitenkaan mitään tullut, vaan vasta eilen. Jumalan kiitos, nyt olen
siitä taakasta vapaa ja hengitän helpommin. Turhaan en ole kiusannut
itseäni, niinkuin äiti arvelee, sillä minulla oli se tyydytys, että
tutkinto kävi hyvin. Nyt aion levätä pari päivää ja ryhdyn sitten
filosofiaan ja kirjallisuushistoriaan. Toisen niistä suoritan vielä
tällä lukukaudella, toisen sekä latinan, joka on minulle oikea bête
noire [musta kummitus], täytyy minun säästää ensi lukukauden alkuun,
sillä historian lykkäyksen kautta tämä lukukausi on liiaksi lyhennyt.
Jouluksi tulen kuitenkin kotiin, joskaan en pitkäksi aikaa.
Äidin kysymyksen johdosta vastaan, että Ernst [ks. 28] jää täksi
talveksi tänne. Hän antoi vastikään konsertin, joka suuresti miellytti.
Nyt voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat, terveisiä isoisälle,
Woldemarille[49] sekä hänen rouvalleen, ja sisarille (palvelijoita ei
pidä myöskään unohtaa).
Teidän _Julius_.
Helsingistä lokak. 24 p:nä 1859.
Veliseni.
Kauvan olet vastuuta odotella saanut, vaikka kiitollisuus lahjastas
olis vaatinut kerkeyttä. Elä kuitenkaan pahaksu, sillä syy on ollut
semmoinen, että historian lukeminen minulta on venynyt venymistään
niin, etten sitä tutkintoa ole saanut suorittaneeksi ennenkuin nyt
vasta eileispäivänä. Jumalan kiitos kun nyt olen päässyt ja kunnialla
päässyt, jota viime viikkoina synnytintuskissani en uskaltanut
toivoakaan. Jos olisinki paremmin joutanut, en olis tahtonutkaan
kirjoittaa sinulle ennenkuin voitolle päästyäni.
Kiitokset sanon nyt sulle tervetulleesta kuvastas, joka on niin
erinomaan onnistunut, että luulisi olevasi itse silmien edessä.
Mielelläni lähettäisin sinulle korvaukseksi oman naamani, vaan kun
syksyllä teetin pari kappaletta, ne tulivat niin eriskummallisiksi,
etten ilkeneisi antaa. Minä olen siinä niin hurjan vihaisen näköinen,
että luulisi olevani juuri matkalla järveen. Jos malttaisit kevääseen
asti, ehkä saanen sinulle paremman.
Tutkinnon puuhissa ollaan täällä melkein joka mies. Måns[50] menee
kohta Porvooseen väittelemään. -- Vähitellen palauvat metsäherratkin
ulkomailta. Muiden seassa mainitsen Onkel Tomin,[51] joka on niin
lihavaksi ja pulskaksi pöyhistynyt, että on lysti nähdä. Yrsa[52] on
myöskin tullut, hänkin entistä muhkeampana. Saksan olut siihen on
syynä. Lysti on ollut heitä, vanhoja ystäviä tavata.
Uusia kirjoja on meille ilmaantunut muutamia, toisia tulossa.
Nuijasodan toinen osa on jo ehkä kerinnyt Pietariin; vielä mainitsen
Ingmanin Uuden Testamentin, Porthanin kirjoja I osa, Ahlavitsan
(niinkuin Viipurissa luetaan) matkakertomukset, muita pienempiä
lukematta.
Hyvästi nyt täksi kerraksi. Minä eilisistä juomengeista olen vähä
pohmelossa, niin ettei kynä oikein suju. Toiste enemmän. Terveisiä
Britsille veljeltäs.
_J. Krohn_.
Helsinki, 21 p. marraskuuta 1859.
Rakkaat vanhemmat.
Kirjeestäni Woldemarille ja Emilielle olette nähneet, miten me olemme
juhlineet maailmanmainiota runoilijaa [Schillerin 100-vuotisjuhla].
Siksipä ei teillä ole mitään huvia, jos toistamiseen kertoisin siitä.
Vain isän kysymykseen, mistä sain aikaa "Sukeltajan" suomentamiseen,
tahdon vastata. Sen asian laita on näet sellainen, että kun päätettiin
viettää juhla, minä kauan aikaa taistelin itseni kanssa, sillä
velvollisuudentunne vaati minua syrjäyttämään kaiken allotrian; sitä
vastoin halu saada avustaa mukana juhlassa oli suuri. Lopulta kävi
ilmi, että henki oli voimakas ja liha heikko, ja minä istahdin työn
ääreen. Itse työhön ei oikeastaan mennyt kuin päivä; mutta väsymys,
joka aina seuraa suurta sielunponnistusta, ja jännitys, mitenkä työ
onnistuisi, riistivät minulta muutamia päiviä. Mutta minkä sille
mahtoi. Toisen kerran minä tekisin kuitenkin aivan samoin. Kun on aivan
kuivua, niin luonto vaatii oikeutensa vastustamattomalla voimalla. --
Schillerin tytär, eräs vapaaherratar Gleichen-Russwurm, on pyytänyt,
että hänelle lähetettäisiin kaikki juhlaohjelmat, puheet, j.n.e. Sen
teemmekin -- huomauttakaa Emilielle, että "Kello" on painettu
Suomettareen; hän osaa antaa arvoa mestarilliselle käännökselle.
Ja siirtyäkseni nyt toisesta taiteesta toiseen, niin ette suinkaan
vielä ole kuulleet, että Ernst [ks. 28] on antanut konsertin Porvoossa
ja tämän kuun lopulla antaa toisen vielä täällä.
Me voimme molemmat hyvin ja olemme reippaalla mielellä; sen parempaa ei
meistä tällä kertaa ole kerrottavaa. Voikaa siis hyvin ja terveisiä
isoisälle ja sisarille.
Teidän _Julius_.
Jouluk. 11 p. 1859.
Kaldun-veljeni.
Kauan olet nyt saanut odottaa vastausta ja siihen ei ole muu syynä
ollut, kuin että minä en tahtonut kirjoittaa ennenkuin voisin lähettää
mukaan kappaleen "Sukeltajaa". Minä sen olen painattanut "Mustikkoihin
ja Mansikkoihin" (ensimäiseen suomalaiseen runokalenteriin) ja saanut
muutamia ylimääräisiä kappaleita, joista kaksi lähetän Saksaan ja muut
jaan ystäville.
Viime kerralla kirjoitin käyneeni Reinin luona; tällä en voi
semmoisesta urhotyöstä kehua, vaikka kyllä muutaman päivän perästä
menen Cygnaeus'en[53] luo. Olisin minä ollut valmis jo viikkoa sitte
vaan kumppalini on nuhjustellut.
Uutta nyt täällä kuuluu jotenkin. -- Ensiksi on mainittava se, että
valtiopäiviä hommataan kätten mahtain. Saapas nähdä mitä niissä ukot
saavat toimeen. Toiseksi on Cygnaeus[54] tullut kotiin ja laadiskelee
esitystä miten kansakouluopettajaseminaria pitäisi asetettaman. Hänellä
on hyvä toivo, vaikka arkkipiispa ja muut roistot vetää vastahankaa.
Minä olen luvannut ruveta opettajaksi, jos asia tulee toimeen; pyri
sinäkin siihen; vaikka ei taida tulla palkkaa siihen vertaan kuin
Pietarissa, niin eihän he toki saata panna lopen vähäistä tästäkään
virasta. -- Kirjakauppaan tulee näinä päivinä "Mustikat ja Mansikat";
tullunna jo on (huono) käännös Goldsmith'in kirjasta "The vicar of
Wakefield", Wrightin "Finlands fåglar", j.m.
Muuta en nyt jouda kirjoittamaan. Hyvästi siis ja sano terveisiä
Britsille _Julius-veljeltäs_.
(Viipurissa, luultavasti uutena vuonna 1860).
Veliseni.
Jos Viipurimme tähän asti on ollut muuta Suomea jälellä, niin alkaapa
se nyt toden todella pyrkiä eteenpäin ja ellei muut kaupungit ajoissa
tiedä kilvalle ruveta, niin ehkä jäänevätkin takakelkalle tykkänään.
Mikäs nyt on saattanut sinut niin ylpeästi kehumaan? arvellet ehkä
kummastuksella. No malta vähäisen, veikkoseni, kunne kerkiän selittää
sinulle syyt ja tunnukset, joista päätän kaupunkimme edistyvän
sivistyksen ja kansallisuuden tiellä.
Ensinkin mainitsen äitini perustaman naiskoulun kaupungissa, jossa on 7
mamselliamme opettamassa. Opetuslapsia on 50. -- Voi jos näkisit millä
ahkeruudella lapset oppivat ja mikä halu heillä on kouluun, niin että
pahimmassakin tuiskuilmassa eivät epäile tulla aina Hiekasta asti. No
entäs opettajat sitten! Hekin toimittavat virkaansa semmoisella innolla
ja halulla, että koulun välttämättömästi pitää hyvin menestyä heidän
haltuussansa.
Tässä koulussa opetetaan aivan ilmaiseksi, eikä siihen otetakkaan kuin
kaupungin köyhimmästä väestä lapsia. Mutta nyt kuuluu toinenkin
naiskoulu olevan hankkeissa, varsinkin maksavia oppilaita varten. Se
tuuma on syntynyt kymnaasirouvien seassa.
Mutta varmin tunnus tästä uudesta hengestä näillä perillä on se, että
Uuraan, Lihaniemen, Porkansaaren ja Piispansaaren kylät ovat sopineet
keskenänsä koulun laittamaan lapsillensa. He ovat suostuneet maksamaan
vuodelta 6 rupl. hop. joka koululapsesta, niin että opettaja, paitsi
asuntohuoneetta ja polttopuita vielä saapi 200-300 rupl. palkkaa. Mutta
kun niin runsaasti ruokitaan, niin tahtoisivat myöskin kuokkiaa sen
jälkeen ja sentähden pyytäisin sinua Suomalaisissa tiedustelemaan,
josko rupeaisi kunnon mies tähän virkaan. Kun löytänet, eikä se niin
vaikea lienekkään mainituilla ehdoilla, niin kirjoitapa minulle
kiireesti. Oisin minä voinut heittää tämän asian siksikin, kun
Helsinkiin palaun, mutta ehkä ei olle haittana vähäisen jo edeltäpäin
tiedustella.
Mitäs näistä tuumista sanot? Tämä koulu ei ole lahjaksi annettu, eikä
sitä perustettaessa ollut vaikutusta ylhäältä, vaan kansan omasta
tarpeesta ja tahdosta on se syntynyt ja on välttämättömästi kantava
hyviä hedelmiä. En muistanut sanoa, että sitä aiotaan joka arkipäivänä
pidettäväksi.
Se olkoon sanottu sivistyksen asioista. Nyt katselkaamme kansallisuuden
laitaa.
Siitä on mainittava, että useammat kaupungin neitoloista, varsinkin
opettajat äitini koulussa harrastavat Suomen kieltä. Siitä vaan kuuluu
yleinen valitus, että on puute kelpo oppikirjasta ja sanakirjasta.
Kielioppia on kyllä mieleksi, tarpeeksi; mutta Lempo näistä kuivista
kyhäyksistä viisaammaksi tulkoon. Mikä tarpeen olisi, se on käytöllinen
oppikirja monella esimerkillä, niinkuin Ollendorfin ja m.s. Kutkutapa
myös Borgin kuvetta ja kuiskuta hänelle korvaan, että Viipurin neitoset
eivät enää jouda odottaa kauan hänen sanakirjaansa. Tulee suuri
naimavuosi, joka näkyy Viipurissa olevan alinomainen, niin peitetään
palmikkonsa pönäkkämyssyn alle, niin on häärimistä lasten ja talouden
kanssa, ettei enää olekaan aikaa kieliä oppimaan, vaikka kyllä
harjoittamaan ja lapsille opettamaan, mitä nuorena, naimatoinna on
opittu.
Ei nämät kirjain puutteet kuitenkaan olisikaan niin suurena haittana,
jos löytyisi kelpo opettaja. Vaan sepä vasta vahinko onkin! Voi ettemme
jo ole _täysioppineina_ opettajina Viipurissa! Ei sitten jäisi neitoset
auttamatta!
Kirjallisena uutisena saanen ehkä mainita "Aamuruskon". "Päivän"
ennustajanako se nousnee sanomakirjallisuutemme taivaalla, tietänette
paremmin Helsingissä. Se on hyvin halpahintainen ja sisällyksen ja
kielen puolesta paljoa parempi Lasten Suometarta, vaikkei se
Lukemisille Nuorisolle voi vertoa vetää. Kauan etsittyään on Jussi[55]
vihdoin onkeensa saanut Hannikaisen.
No siihen nyt lopetan loruni. Itsestäni ei ole paljon puhumista muuta,
kun että täältä min pikemmin aivon lähteä sentähden, ettei täällä saa
rauhassa lukea.