Rakkaat vanhemmat.
Ilokseni näen äidin kirjeestä, että te voitte kaikki hyvin. Minäkin
totun jo vähitellen täkäläisiin elintapoihin ja ilmanalaan ja mieleni
käy yhä tyytyväisemmäksi, mitä enemmän perehdyn oloihin. Tämän viikon
tavalliseen yksitoikkoiseen elämään toi vaihtelua erään neiti Fieandtin
tulo. Sunnuntaina olin hänen kanssaan teatterissa ja eilen oli täällä
nuoria tyttöjä ja ylioppilaita kutsuttuna. Silloin sain kokea, miten
kaikkeen tarvitaan harjoitusta. Ajatelkaahan, että erakkoelämässäni
olin jo vähällä ollut unohtaa puhumisen taidon. Minun oli todellakin
vaikea liikutella kieltäni siten, että saisin esille artikuleerattuja
ääniä.
Ja vaikka se siis todistaa, että olen liiaksi yksin, niin en kuitenkaan
voi väittää, että luvut edistyisivät silti paremmin. En tiedä mistä se
johtuu, mutta kun ajattelen, mitä viime viikkoina olen saanut aikaan,
niin huomaan kauhukseni, että tulos on äärettömän vähäinen.
Mitä englanninkieleen tulee, niin voin teille kuitenkin sanoa, että
olen lopettanut Vicar of Wakefieldin. Jos tilaisuuden sattuessa
voisitte lähettää minulle jonkun muun englantilaisen kirjan, niin
olisin erittäin hyvilläni. Kernaasti haluaisin myös Reichenbachin
luonnontieteen tänne. Se olisi vain sitä ennen sidottava.
Täydentääkseni suomenkielen taitoani olen ruvennut kirjoittamaan
Lönnrotin johdolla, ja kun palaan kotiin, niin aion esittää teille
pienen suunnitelman. Vielä en tahdo siitä sen enempää puhua, koska se
riippuu kokonaan edistyksestäni.
Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat, terveisiä kaikille rakkailleni kotona.
Teidän _Julius_.