Rakkaat vanhemmat.
Tämä on kai viimeisiä kirjeitä, joita te tällä lukukaudella saatte
minulta. Ensi torstaina kirjoitan viimeisen kerran. Silloin minun
täytyy jo lopettaa, muuten minulla ei ole mitään suullisesti
kerrottavaa, koska te olette alusta alkaen, tahtoisinpa niin sanoa,
seuranneet jokaista ajatustani.
Ensi perjantaina ja lauvantaina on pro exercitio kirjoitukset. Luennot
loppuvat myöskin jo vähitellen. Ylihuomenna pitää Arppe viimeisen
luentonsa. Nordmann lopettaa kai myöskin torstaina.
Eräs toveri, jolle minä vastikään valitin, miten vaikea ensimäinen ero
kodista on ollut, sanoi: siinä suhteessa olen onnellisempi kuin sinä,
minulla ei ole kotia; yhdentekevää missä olen. Mutta minä puolestani
surkuttelen häntä, sillä en voi ajatella mitään sen surullisempaa kuin
olla aivan yksin, omistamatta ainoatakaan paikkaa koko maailmassa,
jota voisi kodikseen sanoa. Nyt olen nähnyt miten tottunut olen
myötätuntoon, sillä vaikka minulla onkin täällä kaikki mitä tarvitsen,
niin puuttuu sittenkin aina jotakin, nimittäin joku, jolle voisin
sydämeni purkaa.
Voikaa nyt hyvin, rakkaat vanhemmat. Sanokaa terveiseni kaikille
rakkaille kotona. Teitä sydämestään rakastava _Julius_.