Rakkaat vanhemmat.
Nyt alkaa taasen kirjeenvaihtoni teidän kanssanne korvatakseen muutaman
kuukauden ajan tuttavallista pakinaamme. Jospa aika vain pian kuluisi,
jotta pääsisin jälleen teidän piiriinne.
Matka sujui varsin hauskasti. Koska meitä oli suurempi joukko,
karkoitimme kaikki alakuloiset ajatukset mielestä ja ajattelimme vain
tulevaisuutta, joka meidän nuorten mielessä häämöittää tietenkin aina
ruusunhohteisena. Rohkeita pilvilinnoja rakennettiin ja vieläkin
rohkeammat toiveet veivät meidät nopeasti tiedon tietä myöten toivottua
päämäärää, laakeriseppelettä kohti. Sitten ajatuksemme liitivät jälleen
kotikaupunkiin ja me muistelimme kaikkia rakkaitamme, joista olimme
eronneet sekä ajattelimme sitä iloa, jota takaisin tullessamme
tuntisimme. Niinpä saavuimme tietämättämme Haminaan, missä vietimme
yötä. Vasta kello 2 me nukuimme, sillä olimme joutuneet erittäin
hauskaan keskusteluun. Kello 6 nousimme ja illalla saavuimme
Porvooseen. Seuraavana päivänä olimme vihdoin Helsingissä perillä.
Matkan varrella ei sattunut muita seikkailuja, kuin että kerran
vajosimme ojaan.
Eilen oli inskriptioni. Professori Rein piti puheen, jossa hän toivoi,
että "vihillä punastuva tyttö" suojelisi meitä hairahduksilta.
Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat, terveisiä kaikille, kaikille. Teidän
teitä hellästi rakastava _Julius_.