Oma rakas äiti.
Sydämelliset kiitokset kirjeestäsi. Joka maanantai on minulle aina
juhlapäivä, sillä silloin tiedän että te, rakkaat vanhemmat olette
kirjoittaneet minulle. Niinpä olenkin postikonttorissa jokapäiväinen
vieras, kun niin usein saan kirjeitä. Ei minun tarvitse lainkaan enää
sanoa nimeäni; niinpiankuin näyttäydyn, etsii virkailija kirjeet
esille. Sitten avaan kuoren portailla ja menen yliopistoon, joka ei ole
kaukana postikonttorista, ja luen eteisessä kirjeeni. Sen jälkeen vasta
maltan lähteä kotiin.
Että te kaikki ajattelette joulua, voin kyllä kuvailla mielessäni.
Minäkin olen ajatellut jo viikkokausia, mitä teille kaikille toisin
mukanani. Olen laittanut listan, ja niinpiankuin olen keksinyt jotakin
sopivaa, merkitsen sen nimen viereen.
Täällä on saatavana niin paljon kaunista, mitä kernaasti toisin
mukanani, mutta en voi. Siihen on omat syynsä.
Minkä sille mahtaa. Siksipä teidän täytyy tyytyä pieniin lahjoihini ja
hyvään tahtooni.
Keskiviikkona oli mad. Borgströmin nimipäivät. Minä olin heillä
päivällisillä ja viivyin talossa koko illan. Paitsi minua oli siellä
Bolin[15], eräs laulaja Broms, viuluniekka Gesemann ja muutamia muita.
Arvaat siis, että sinä iltana musiseerattiin. Gesemann, mademoiselle
Borgström ja nuori herra Borgström soittivat kaksi trioa. Siten vietin
erittäin hauskan illan.
Tässä tilaisuudessa komeilin univormufrakissani. Omituista miten se
kimaltelee ja loistaa, kun sattuu olemaan huoneessa, jossa on paljon
peilejä. Silloin olen mielestäni aivankuin brasilialainen
timanttikuoriainen.
Merkillistä, miten ujouteni ja kömpelyyteni on kadonnut sen jälkeen kun
olen tullut ylioppilaaksi. Ennen istuin kuin neuloilla, kun minun oli
pakko keskustella naisten kanssa, joita en hyvin tuntenut. Mutta
nykyään juttelen vieraiden kanssa yhtä arastelematta kuin sinun
kanssasi.
Mutta nyt, rakas äiti, täytyy minun lopettaa, sillä huomenna on minulla
kertaus ja sitä varten täytyy vielä hiukan valmistaa.
Voi hyvin, rakkahin äitini ja sano sydämelliset terveiseni kaikille.
Sinun _Julius_.