2 p. marraskuuta 1853.

Rakas isä.

Kiitos kirjeestäsi. Vastikään päätin vihdoinkin käydä visiiteillä,

sillä tähän asti olen ollut liian laiska lähteäkseni iltasin

huoneestani kosteaan, kylmään ilmaan huvituksen haussa.

Mutta kun viikko toisensa jälkeen kului ilmojen parantumatta, niin

läksin kerran Borgströmeille[11] käymään. Siellä minut otettiin

erittäin ystävällisesti vastaan ja ilta kului hyvin hauskasti. Mieliala

olisi ollut vieläkin iloisempi, jollei talossa olisi ollut sairasta.

Yhdellä nuoremmista pojista on näet selkäydintauti ja hänen

elinvoimansa kuluu vähitellen loppuun.

Pari päivää sitten kävin myöskin Ascholinien[12] luona. Heillä ei tosin

ollut yhtä paljon nuorisoa kuin Borgströmeillä, mutta siellä oli

sittenkin erittäin hauska.

Nordmannin luona olen useasti käynyt. Professori näyttää olevan

intresseerattu minusta. Minä pidän yhä enemmän tuosta hauskasta

vanhuksesta. Hän kuuluu yleensä niihin professoreihin, joista pidetään

paljon, sillä hän seurustelee enemmän kuin muut professorit

ylioppilaiden kanssa.

Minulla on nykyään varsin paljon työtä. Olen lainannut kirjastosta

Humboldtin kuvauksen Keski-Aasiasta, vaikka en vielä ole päässyt siinä

hyvinkään pitkälle, sillä en voi uhrata paljon aikaa sen lukemiseen.

Ensi alussa täällä en tiennyt lainkaan miten tappaa aikaani; nyt

sitä vastoin toivoisin, että minulla olisi puolta enemmän aikaa

käytettävänäni. Hyvin hitaasti edistyn eläinten täyttämistaidossani,

mutta edistyn sittenkin. Nyt osaan jo toisen avutta kutakuinkin nylkeä

elukan.

Samoin on piirustuksenkin laita. Olen saanut ensimäisen piirustukseni,

jäljennöksen eräästä päästä. Ääriviivat ovat jokseenkin onnistuneet,

mutta varjostus, niinkuin tavallisesti on kehnoa. Nyt olen alottanut

piirtää erästä Wrightin lintua. Tänä lukukautena en alota

laboratoriotöitä, sillä: Qui trop embrasse, mal étreint. [Ken liiaksi

tavoittaa, vähän kiinnittää]

Voi hyvin, rakas isä. Terveisiä äidille, siskoille ja kaikille muille

rakkaillemme.

Sinun _Julius_.

Lauvantaina 5 p. marraskuuta 1853.

Rakkaat vanhemmat.

Miten iloitsenkaan siitä, että aika lähenemistään lähenee, jolloin

pääsen täältä lähtemään palatakseni jälleen teidän luoksenne. Minä alan

nyt jo laskea päiviä, jotka vielä ovat jäljellä, ja joka ilta

maatapannessani ajattelen: taaskin yksi päivä vähemmän.

Älkää kuitenkaan luulko, että minulla olisi koti-ikävää, niinkuin

alussa. Ei, vaikkapa minun nyt sallittaisiin matkustaa, niin suoraan

sanoen jäisin kernaammin tänne. Mutta kun oikea aika tulee, niin lähden

sitä suuremmalla ilolla.

Aika kuluu monissa toimissani niin nopeasti, että minun täytyy alati

ihmetellä, kun herätessäni aamulla taaskin kuulen kirkonkellojen soivan

ja ilmaisevan, että on sunnuntai. Viime viikot ovat tosiaankin kuluneet

kuin unessa. Siksi ei teidän tule ihmetellä, etten pidä aikana enkä

minään jäljellä olevaa viittä viikkoa ja muutamia päiviä. Kunhan vain

siksi saisimme kylliksi lunta, jotta hurja joukkomme helpommin voisi

hajaantua yli koko maan. Toistaiseksi ei talvi kuitenkaan näytä tekevän

tuloaan. Ilma on alati lämmintä, sumuista, sateista. Kerran oli sumu

niin paksua, että kun tulin kotiin ja aioin asettaa kelloni

kirkonkellon mukaan, kirkontorni oli kokonaan kadonnut, ja aluksi

luulin, että olin vain uneksinut kirkontornin täällä olleenkaan.

Kaupunkimme on nykyään täynnä roistoväkeä. Koko rääveliläinen laivasto

on näet sijoitettuna tänne. Herrat upseerit käyttäytyvät sangen

siivottomasti. Vastikään sai rehtori kirjeen kreivi Armfeltilta, jossa

tämä pyytää häntä varoittamaan ylioppilaita ryhtymästä tappeluihin

näiden kanssa, koska siitä voisi olla vaikeita seurauksia koko

yliopistolle. Ymmärrättehän te, miten surulliselta tuntuu, kun koko

yliopiston etu, niin ehkäpä sen olemassaolokin! -- riippuu muutamien

päihtyneiden hurjistelijoiden käytöksestä. Sillä Jumalan kiitos,

tavallisesti asian laita ei sittenkään ole niin paha kuin miltä

näyttää. Ne, joita juomingit ja senkaltaiset raa'at huvitukset

miellyttävät, ovat sittenkin vain poikkeuksia, joita toverit

halveksivat ja säälivät. Ylioppilaiden keskuudessa vallitsee yleensä

vakava henki, ja jos annettaisiin toveruushengen vapaasti kehittyä,

niin siveellisyys ei siitä ainakaan kärsisi haittaa. Ennen vallitsi

ankara siveyden laki kansakunnissa ja niillä oli oikeus erottaa

joukostaan kunniaton toveri. Mutta nykyään, kun tuo oikeus on niiltä

riistetty, koettavat ne vaikuttaa kirjoituksillaan viikkolehdissään.

Mutta jääkää nyt hyvästi, rakkaat vanhemmat, tervehtikää rakkaita

omaisia. Teidän teitä rakastava

_Julius_.

(Stud. phys.-math.)

Nuoren ylioppilaan kirjeitä 1850-luvulta · 第 10 / 47 题