Rakas äiti.
Et voi kuvailla mielessäsi, miten suuresti iloitsen jokaisesta
kirjeestä, jonka saan kotoa. Joskin siinä suhteessa olen
onnellisemmassa asemassa kuin useimmat tovereistani, jotka monasti vain
kerran kuukaudessa saavat tietoja omaisistaan, niin en usko sittenkään,
että kellekään heistä kirje tuottaa niin paljon iloa kuin minulle. Joka
kerta sykkii sydämeni kiihkeämmin, kun astun postikonttorin portaita
ylös, ja kun minulla siellä on kirje, niin on pääni ilosta melkein
pyörällä.
Vieraskäyntejä olen jatkanut. Sunnuntaina olin näet Forssmaneilla,
joille Ahrenberg oli antanut suosituksen. Heillä vietin erittäin
hauskan illan. Paitsi poikaa, ylioppilasta, jonka tunsin jo ennakolta,
oli talossa neljä miellyttävää tytärtä, joista kuitenkin vain nuorin on
sievän näköinen, ja vanha äiti, joka miellytti minua suuresti. Hän
muistutti niin ihmeesti rakasta isoäitiä, että olisin voinut käydä
hänen kaulaansa. Nuorisoa hän kohtelee samalla herttaisella tavalla
kuin isoäitikin ja näyttää olevan koko maailman ystävä samoinkuin
meidän mummommekin. Kaikki ylioppilaat, jotka vuosikausien kuluessa
ovat kuuluneet viipurilaiseen kansakuntaan, ovat olleet tuttuja
talossa.
Tyttäret valittivat kaiken katoavaisuutta. Niinpiankuin joku ylioppilas
oli muutamia vuosia käynyt heillä ja perhe oli oikein tutustunut
häneen, täytyi hänen lähteä, ja uudet polvet astuivat sijaan ja
katosivat jälleen tehdäkseen tilaa vieläkin nuoremmille. Sellainen on
nyt kerta kaikkiaan maailman meno. "Adé! Adé! Adé! Ach Scheiden und
Meiden thut weh!"
Yleensä näyttävät ylioppilaat ja naiset olevan erittäin hyvissä
väleissä. Jos missä ylioppilaita panetellaan, niin kaikki naiset
pitävät heti heidän puoliaan. Enpä usko, että ylioppilaat vihaavat
Nordenstamia yhtä kiihkeästi kuin naiset.
Enpä tiedä miten Helsingin kävisikään ilman ylioppilaita. Ilman
ylioppilaita ei voida panna toimeen tanssiaisia, konsertteja, ei
yleensä yhtään mitään.
Niinkuin näet, rakas äiti, olemme me siis hyvin tärkeitä henkilöitä,
välttämätön paha. Varokoon itseään ken uskaltaa meitä vahingoittaa!!!
Borgströmeillä tuskin enää tänä lukukautena käyn, sillä yksi heidän
nuoremmista pojistaan kuoli äskettäin.
Pian täälläkin alkavat tanssitilaisuudet, mutta minä en aio niissä
käydä. Sillä koska ei minulla kuitenkaan olisi niissä kovinkaan monta
tuttavaa, niin niiden tuottama huvi olisi myös varsin pieni. Sitäpaitsi
opinnot vievät sangen paljon aikaa.
Ilma on täällä niin hirvittävän huono, että tuskin tekee mieli ovesta
ulos mennä. Sataa lunta ja vettä vuorotellen, ja ikuiset myrskyt
pahentavat vielä asiaa. Luulenpa että saan kiittää kaulaan saakka
napitettua univormuani ja paksua viittaani siitä, etten joka hetki
vilustu.
Nyt on vielä viisi viikkoa siihen kunnes palaan taas kotiin. Siihen
saakka voi hyvin, rakas äiti ja sano kaikille terveiseni.