* * * * *
— "Sisar", huudahti Dimitri äkkiä ohikulkevalle sairaanhoitajattarelle.
— Tulkaa tänne, minulla olisi asiaa.
Sisar oli mustiin puettu ja arvokkaan näköinen, mutta hän hymyili
hieman. Dimitri Droscheffskyllä oli ystävänsä vihollismaan
sairaalassakin.
Dimitri puhui hätäisen kiireisesti. Sisarella oli monta vaalittavaa
ja ainainen kiire, mutta Dimitrin asia oli kerrankin puhuttava.
Se oli tärkeä. Hänen täytyi välttämättä, jos suinkin mahdollista,
saada puhutella jotakuta siinä kahakassa ollutta, jossa hän itse oli
haavoittunut. Oli kai heitä ainakin jokunen täällä.
Sisar koetti muistella. Oikeastaan oli aivan mahdotonta pyytää, että
hoitajatar voisi pitää tällaista mielessään. —
Huomautus katkesi kesken. Dimitrin kaunista hymyä oli mahdoton
vastustaa. Sattuikin niin mainiosti, että sisarella sairaalan toisessa
osassa oli nuori haavoittunut sukulainen. Hän voisi ehkä antaa tietoja.
Hän oli itse jotakuinkin samoihin aikoihin tullut haavoitetuksi ja oli
tänä tai seuraavana päivänä lähdössä kotiin.
Sisar kiiruhti toiselle vuoteelle. Dimitri painui takaisin omalleen.
Hänen oli helppo odottaa, kunhan hän vain lopultakin pääsisi
selvyyteen. Tapahtuma oli siksi ihmeellinen, ettei hän voinut jättää
sitä sikseen. Hän tahtoi tietää, oliko hän nähnyt ilmestyksen, oliko
kaikki mielikuvitusta, vai oliko tapahtumalla ehkä todellista,
aistimaailmaan kuuluvaa pohjaa.
Odotellessaan rupesi Dimitri käymään tilille itsensä kanssa. Hän
oli aluksi ollut kokolailla tyytyväinen oloonsa rintamassa, —
lukuunottamatta tietysti hetkiä, jolloin hän ajatteli Paulia. Hän
tiesi uskollisena isänmaansa palvelijana tehneensä maansa viholliselle
kaikenmoista haittaa. Itse hän ei kuitenkaan pitkiin aikoihin joutunut
katsomaan vihollista silmästä silmään.
* * * * *
Joutuessaan näkemään sodan tekemää tuhoa, auttoi Dimitriä hänen
valoisa, optimistinen katsantokantansa ja hänen uskonsa, että
sota sittekin terveellisenä suoneniskuna oli edistävä ihmiskunnan
parasta. Sodan raaistava puoli oli sitäpaitsi suuresti vähentynyt sen
kautta, että nykyajan murha-aseet usein panivat joukot taistelemaan
silmänkantomattomissa olevaa vihollista vastaan. Ja sillähän jo oli
jotain voitettu.
Dimitrin tyytyväisyyttä lisäsi tietoisuus, että hän monesti oli voinut
säästää toisia ja lieventää heidän kärsimyksiään. Hänen miehensä
jumaloivat häntä, ja sekä ylempänä että alempana olevat pitivät häntä
onnen lellipoikana, jota haluttiin matkaan, kun oli kysymyksessä jokin
uskalias yritys. Onni petti harvoin Dimitri Droscheffskyn ollessa
matkassa.
Juuri tällaisella matkalla Dimitri ensi kertaa joutui katsomaan
vihollista kasvoista kasvoihin. Ja silloin tuo ihmeellinen tapahtui.
Heitä oli pieni joukkue tiedusteluretkellä vihollisen rintamaan päin.
He kulkivat omilla alueillaan, mutta siellä liikkui myöskin paljon
vihollisia. Kaikki tapahtui yks kaks. He olivat juuri päässeet pienelle
mäen rinteelle, kun metsästä vingahtava kuula kaatoi yhden heistä.
Vihollinen oli niskassa. Nyt oli taisteltava.
Dimitri ei muistanut Paulia. Yhtävähän hän ajatteli sitäkään, että hän
nyt ensi kertaa seisoi surmanase kädessään lähimmäisensä edessä. Hän
taisteli henkensä puolesta.
Mutta tarkasti tähdätty ase hervahti yhtäkkiä hänen kädestään.
Silmänräpäys senjälkeen hän tunsi vihlovaa kipua oikeassa
käsivarressaan. Repäisevä kuula silpoi sen sijaltaan. Dimitri horjahti,
satutti päänsä johonkin ja meni tainnoksiin, Hän heräsi saksalaisten
sotavankina.
Hän ei oikeastaan ollut pahoin haavoitettu. Oikea käsi tosin oli
poissa, ja hän oli saanut tärähdyksen aivoihinsa. Mutta tärähdyksestä
johtunut tiedottomuus oli nyt ohi. Paraneminen edistyi nopeaan.
Sairassalin ovi avautui samassa. Kynnykselle ilmestyi nuori,
solakkavartaloinen ja hienohipiäinen vänrikki, joka joskin hiukan
ontuen kiiruhti salin läpi Dimitri Droscheffskyn vuodetta kohti.
Kävi kuin sähkövirta Dimitrin koko olemuksen läpi. Se oli hän, juuri
hän! Ja hän muistutti todellakin Paulia.
Dimitri kohoutui kyynärpäälleen, esitti itsensä ja ojensi tulijalle
vasemman kätensä. — Ettekö istu?
Nuori vänrikki kumarsi, — Kiitoksia, minulla on kiire. Olen juuri
kotiin lähdössä.