Minä tunsin kuolettavan kylmyyden kohoavan sydämeeni. Verho kulki
silmieni editse. -- -- --
Pikkuinen, kesytön armaani!
-- -- -- Usein herätessäni yöllä näen minä hänet vielä; kaikesta
huolimatta kohtaan hänen kuvansa, tuntien en tiedä mitä surumielistä
hellyyttä, hämärää toivoa, joihin sekaantuu anteeksiannon ja pelastuksen
ajatus -- ja kaikki oli kuitenkin päättynyt lokaan, ikuisen tyhjyyden
kuiluun! -- -- --
Minä tunsin, että kuolettava kylmyys kohosi sydämeeni. -- Verho kulki
silmieni editse. -- -- -- Ja minä jäin siihen välinpitämättömänä -- ja
me jatkoimme yhä puheluamme Oceanian muistoista.
Ja minäkin, lamppujen iloisen valon kuvastuessa peileistä, naurun ja
keskustelun iloisesti kohistessa, maljoja Englannille juotaessa ja
laseja kilistellessä -- minäkin otin osaa jokapäiväisyyden ja
typeryyden yleiseen kuoroon ja sanoin kevyesti niin kuin hekin:
"Oceania on kaunis maa -- tahitittaret hyvin suloisia. Piirteet eivät
tosin ole klassillisen säännölliset, mutta niiden kauneus on erikoista,
miellyttäen vielä enemmän, ja vartalon muodot antiikkiset -- --
Pohjaltaan epätäydellisiä naisia, joista pitää kuin hyvistä hedelmistä,
raikkaasta vedestä ja kauniista kukista.
"Minä olen nähnyt Tahitin liian suloisena, liian omituisena äärimmäisen
nuoruuteni taikaprisman läpi -- -- -- Kaiken kaikkiaan: miellyttävä maa
kaksikymmenvuotiaalle; mutta siihen väsyy pian, ja on parasta olla
palaamatta sinne täytettyään kolmekymmentä."