"Te puhuitte Bora-Boran pikku Rarahusta", sanoi meitä lähestyen
luutnantti Benson, joka oli nähnyt Tahitin meidän jälkeemme.
"Hän oli viime aikoina vaipunut hyvin syvälle -- mutta hän oli aivan
erikoinen pikku tyttö.
"Aina tuoreita kukkaseppeleitä kuoleman kalpeiden, pikku kasvojen
ympärillä. Hänellä ei ollut lopulta paikkaa, mihin päänsä kallistaisi,
ja hän kuljetti muassaan vanhaa, raihnaista kissaa, jolla oli
korvarenkaat, ja jota hän hellästi rakasti. Tuo kissa seurasi häntä
joka paikkaan surkeasti naukuen.
"Hän meni usein nukkumaan kuningattaren luo, joka kaikesta huolimatta
osoitti hänelle sääliä ja loppumatonta hyväntahtoisuutta.
"Kaikki _Sea Mew_-laivan matruusit pitivät hänestä, vaikka hän oli
tullut laihaksi -- Hän -- hän jakoi rakkauttaan heille kaikille,
kaikille, jotka olivat hiukankin kauniita.
"Hän oli kuolemaisillaan keuhkotautiin, ja kun hän oli ruvennut
nauttimaan viinaa, paheni hänen tautinsa hyvin nopeasti.
"Eräänä päivänä -- lokakuussa 1875, hän oli kai kahdeksantoistavuotias
-- saatiin kuulla, että hän oli lähtenyt raihnaisine kissoineen
Bora-Boran saarelle kuolemaan ja siellä hän näyttää eläneen vain
muutamia päiviä." -- -- --