Ylimenoa kesti melkein neljä tuntia. Aavalla oli tuuli ankara, meri
kävi korkeana ja venhe tuli vettä täyteen.
Matkustavat kissat, jotka olivat väsyneet naukumaan, olivat nukahtaneet
aivan märkinä pikku tyttöjen viereen, jotka eivät enää näyttäneet
elonmerkkiäkään.
Läpikastuneina laskimme me maihin kaukana siitä paikasta, johon olimme
pyrkineet, Papetoian piirin naapurilahteen, lumoavaan, villiin seutuun,
jossa vedimme venheen kuivalle, korallien päälle.
Täältä oli hyvin pitkä matka siihen piiriin, missä Taimahan vanhemmat
ja minun veljeni poika asuivat.
Päällikkö Tauiro antoi oppaakseni poikansa Tatarin ja me lähdimme
molemmat kulkemaan tuskin näkyvää polkua ihmeteltävän palmu- ja
pandanusholvin alla.
Silloin tällöin kuljimme metsiin rakennettujen kylien läpi, missä
varjossa istuvat alkuasukkaat liikkumattomina ja uneksivina kuin aina
katselivat kulkuamme. Nuoria tyttöjä erosi ryhmistä tarjoamaan meille
nauraen avattuja kookospähkinöitä ja raikasta vettä.
Puolitiessä pysähdyimme vanhan, Teharoan piirin päällikön Tairapan luo.
Hän oli vakava, valkotukkainen vanhus, joka tuli meitä vastaan nojaten
viehättävän kauniin nuoren tytön olkapäähän.
Hän oli ennen käynyt Euroopassa ja kuningas Louis Philippen hovissa.
Hän kertoi meille silloisista vaikutelmistaan ja hämmästyksestään.
Olisi luullut kuulevansa vanhan Chactaan kertovan käynnistään
Aurinkokuninkaan luona.