Mooreaan lähtöä järjestettiin aikaisin aamulla rannikolla.
Päällikkö Tatari, joka palasi saareensa, vei Taimahan ja minut sinne
kuningattaren suosituksesta. -- Hänen mukanaan oli myöskin kaksi nuorta
miestä hänen piiristään ja kaksi pientä tyttöä, jotka pitelivät kissoja
nauhasta. Me nousimme venheisiin aivan Ruerin hyljätyn majan luona;
sattuma oli sen aiheuttanut.
Tuon matkan varustamisessa oli ollut paljon vastuksia. Amiraali ei
voinut käsittää mikä minun päähäni pisti, kun läksin samoilemaan
tuota Moorean saarta, ja sen vähän ajan vuoksi, minkä Rendeer
tulisi viipymään Papeetessa, ei hän kahteen päivään antanut minulle
lähtölupaa. Sitäpaitsi vaikeuttivat silloiset tuulet liikettä molempien
saarien välillä ja minun paluuni Tahitiin jäi epävarmaksi.
Tatarin valaanpyyntivenhe laskettiin vesille, matkustajat toivat kevyet
tavaransa ja jättivät iloiset hyvästit ystävilleen; me olimme juuri
lähdössä.
Viime hetkellä muutti Taimaha mieltään. Hän kieltäytyi tulemasta
mukaani. Hän nojasi Ruerin majan seinään ja alkoi itkeä kätkien päänsä
käsiinsä. Ei minun rukoukseni, eivätkä Tatarin neuvot voineet mitään
tuon naisen äkilliselle päätökselle ja meidän oli pakko lähteä ilman
häntä.