Kalifornian San-Franciscossa, toisessa pysäyspaikassamme, jonne
me saavuimme kuukauden merimatkan jälkeen, sain Rarahun minua
siellä odottaneen ensimäisen kirjeen. (Sen oli jättänyt Englannin
konsulivirastoon eräs helmiäisillä lastattu amerikkalainen laiva, joka
oli jättänyt Tahitin pari päivää lähtömme jälkeen.)
I te Loti, taata huero tave tave no te atimarara peretani no te pahi
auai _Rendeer_.
Lotille, englantilaisen _Rendeer_-höyrylaivan amiraalin ajutantille.
E tau here iti e!
Oi, rakkahin ystäväni!
E tau tiare noanoa no te ahiahi e!
Oi, sinä iltojeni tuoksuva kukka!
e mea roa te mauiui no
tau mafatu ne te mea e aita hio au ia oe --
Murhe on suuri sydämessäni,
kun en enää näe sinua. --
Et tau fetia taiao e!
Oi, minun aamutähteni!
te oto tia nei ra tau mata.
Minun silmäni sulavat kyyneleistä
no te mea e aita hoi oe amuri noa tu! -- --
kun et sinä enää palaja! -- --
-- -- -- -- --
Ia ora na oe i te Atua mau.
Minä tervehdin sinua oikean Jumalan nimessä kristillisessä uskossa.
Na oe hoa iti
Rarahu.
Pikkuinen armaasi
Rarahu.
Minä vastasin Rarahulle pitkällä, puhtaalla, klassillisella
tahitinkielellä kirjoitetulla kirjeellä, jonka perille viemisen eräs
valaanpyytäjälaiva sai tehtäväkseen kuningatar Pomarén välitystä
käyttämällä.
Minä vakuutin hänelle palaavani vuoden viimeisinä kuukausina ja pyysin
häntä ilmoittamaan sen Taimahalle ja muistuttamaan hänelle lupaustaan.