Kiinalainen välikohtaus.
Hullunkurinen muistelma, mikä ei millään tavalla liity edelliseen
ja vielä vähemmän seuraavaan, ja joka yhtyy tähän kertomukseen vain
yksinkertaisella kronoloogisella siteellä, päivämäärän välityksellä.
Kohtaus tapahtui keskiyöllä, toukokuussa 1873 eräässä San-Franciskon
kiinalaiskortteerin teatterissa.
Asianmukaisiin pukuihin puettuina olimme William ja minä vakavasti
istuutuneet paikoillemme permannolla. Näyttelijät, katselijat,
koneiston hoitajat -- kaikki olivat kiinalaisia paitsi me.
Näyteltiin juuri pateettista kohtausta suuresta lyyrillisestä
draamasta, jota me emme ollenkaan ymmärtäneet. Naiset ensirivillä
piilottivat viuhkojensa taa pienet, vinot mantelinmuotoiset silmänsä ja
keikailivat liikutettuina kuin porsliinimaljakon kuviot. Sammuneiden
hallitsijasukujen aikuisiin pukuihin verhotut taiteilijat päästelivät
hämmästyttäviä käsittämättömiä ulvahduksia kuin kissat katonharjalla,
rummuista ja kitaroista muodostettu orkesteri kaiutteli päättömiä
sointuja, korvan kuulemattomia ääniä.
Yö-vaikutelma. Lamput puolisammuksissa. Edessämme permantoyleisö:
rivittäin paljaaksiajeltuja päitä, joita koristivat hullunkuriset,
silkkinauhoin palmikoidut hiusruoskat.
Meidän päähämme pisti saatanallinen ajatus, jonka nopeaa
täytäntöönpanoa edisti tuolien asema, pimeys, mielenjännitys -- sitoa
palmikot yhteen kaksittain ja juosta tiehemme. -- -- --