Rauhan päiviä.
Meidän päivämme kuluivat aivan hitaasti suurten kookospalmujen
juurella, jotka majaamme varjostivat.
Noustiin joka aamu ylös hiukan auringon nousun jälkeen, mentiin
portista kuningattaren puutarhoihin, ja siellä, palatsin purossa,
mimosojen alla, uitiin hyvin kauan -- ja sillä oli erikoinen
viehätyksensä Tahitin puhtaan aamu-ilman raikkaudessa.
Tuo kylpy piteni tavallisesti vielä hovin naisten kanssa huolettomasti
haastellessa, ja niin meni aika aina keskipäivän ateriaan saakka.
Rarahun päivällinen oli aina hyvin yksinkertainen; niin kuin ennen
Apiréssa tyytyi hän leipäpuun paistettuihin hedelmiin ja muutamaan
sokerileivokseen, joita kiinalaiset tulivat myymään meille joka aamu.
Sitten kului suurin osa päiväämme nukkumiseen. -- Ne, jotka ovat
asuneet troopillisessa ilmanalassa, tuntevat keskipäivän unen hyvää
tekevän, veltostuttavan vaikutuksen. -- Asuntomme parvekkeen alle
ripustimme me aloekuituisia riippuverkkoja ja siellä vietimme pitkiä
hetkiä unelmoiden ja nukkuen sirkkojen tuudittavasti siristessä.
Iltapäivällä saapui useimmiten ystävämme Teurahi pelaamaan korttia
Rarahun kanssa. -- Rarahu, joka oli antanut neuvoa itselleen écartéen
salaisuudet, rakasti intohimoisesti, niin kuin kaikki tahitilaiset,
tuota Euroopasta tuotua peliä. Ja nuo kaksi nuorta naista viettivät
tarkkaavina ja vakavina tuntikausia, istuen vastatusten matolla, noiden
kahdenneljättä pienen, kirjavan kuvion täydellisissä lumoissa niiden
liukuessa heidän sormiensa lomitse.
Vielä harrastimme me korallinkalastusta luodoilla. -- Rarahu seurasi
minua usein kanotissa näille retkille, missä me polskimme viileässä,
sinisessä vedessä hakien harvinaisia koralleja tai porsliinisimpukoita.
-- Meidän hoitamattomassa puutarhassamme oli aina gardenia- ja
oranssipensaikkojen alla näkinkenkiä kuivamassa, koralleja valkenemassa
auringon paisteessa, sekoittaen monimutkaiset haarukkansa ruohoon ja
punaisiin kukkiin.
Nyt me vietimme tuota eksoottista, rauhallista ja auringonpaisteista
elämää, tuota tahitilaista elämää, niin kuin veljeni Rueri oli sitä
muinoin viettänyt, sellaisenaan kuin minä olin aavistanut ja toivonut
noissa lapsuuteni merkillisissä unelmissa, jotka lakkaamatta johtivat
minut näihin kaukaisiin, aurinkoisiin maihin. -- Aika kului, ja aivan
hiljaa kutoutuivat ympärilleni nuo tuhannet pienet, sekavat langat,
kehrättyinä kaikista Valtameren maiden viehätyksistä, jotka vähitellen
muodostavat vaarallisia verkkoja, menneisyyden, isänmaan ja perheen
verhoonsa peittäviä huntuja, kietoen sisäänsä lopulta niin, ettei enää
pääsekään pakoon -- -- --
-- -- -- Rarahu lauloi aina paljon. Hän muodosti itsekseen monenlaisia,
hentoja linnunääniä; joskus vihlovia, joskus pehmeitä kuin lehtokertun,
ja ne nousivat aina asteikon äärimmäisiin ääniin saakka. -- Hän oli yhä
Apirén _himene_kuoron tärkeimpiä jäseniä.
Metsissä vietetystä lapsuudestaan oli hän säilyttänyt taipumuksen
mietiskelevään, unelmoivaan runouteen, hän muutti lauluksi alkuperäiset
mielteensä, hän sepitti _himeneitä_, joiden hämärää, villiä sisällystä
eivät euroopalaiset voisi tajuta, jos koetettaisi kääntää niitä
heille. -- Mutta minusta oli noissa kummallisissa lauluissa omituinen,
surumielinen viehätys -- etenkin silloin, kun ne hiljalleen kohosivat
Oceanian keskipäivän suuresta hiljaisuudesta...
Kun ilta tuli, puuhaili Rarahu yleensä laitellen kukkaseppeleitään
yöksi. -- Mutta harvoin teki hän itse niitä; muutamat kiinalaiset
olivat kuuluisia siitä, että osasivat tehdä hyvin erikoisia seppeleitä.
Yhdistämällä luonnollisten kukkien lehtiä ja teriöitä, onnistui heidän
muodostella uusia, haaveellisia kukkamuotoja -- oikeita valekukkia,
joissa välkkyi teennäinen, kiinalainen sirous.
Valkoisen ambrantuoksuisen gardenian kukkia käytettiin aivan
tuhlaamalla noihin kummallisiin seppeleihin, jotka olivat Rarahun
ylimpiä ylellisyysesineitä.
Toinen koriste, _juhlallisempi_ kuin yksinkertainen kukkaseppele,
oli _piia_-kiehkura, joka tehtiin riisin hienosta valkeasta oljesta,
ja sellaisia osasivat tahitilais-tytöt kietoa sormillaan sievästi,
tavattoman näppärällä taidolla. _Piia_-seppeleen päälle asetettiin
_reva-reva_ (verbi _reva-reva_ merkitsee liehua), joka täydensi
juhlallisen tukkalaitteen ja hulmusi kuin pilvi pienimmässäkin
tuulenhenkäyksessä...
_Reva-revat_ ovat suuria, läpinäkyvistä, ohuista nauhoista tehtyjä
töyhtöjä, jotka tahitilaiset tekevät vihreän kullan vivahteisiksi
kookospalmun ytimellä.
Me vietimme yhä tyynen onnen aikaa, mutta se ei ollut kuitenkaan samaa
kuin nuo syvässä rauhassa, huolettomassa ilossa Fatauan metsässä
kuluneet päivät.
Siinä oli jotain rauhattomampaa, surullisempaa. -- Minä rakastin
Rarahua yhä enemmän, koska hän oli yksin maailmassa, koska hän Papeeten
asukkaiden mielestä oli minun vaimoni. -- Kahdenkeskeisen elämän
suloiset tottumukset yhdistivät meidät yhä lähemmin joka päivä; ja
kuitenkaan ei tuolla elämällä, jonka lumoissa me molemmat elimme,
voinut olla huomenta, se loppuisi kohta lähtöön ja eroon -- -- --
-- -- -- Erojen eroon, joka asettaisi meidän välillemme meriä ja
mantereita ja maailman pelottavan paksuksi seinäksi -- -- --