Seuratessa hoikkien kookospalmujen alla Tahitin valkeita
hietarannikoita tapaa jollain yksinäisellä paikalla sinistä
äärettömyyttä kohti kohoavia, -- menneitten sukupolvien ihmisten
maulla valitsemilla kohdilla kuolinkumpuja, suuria korallirykelmiä
siellä täällä... Ne ovat _marae'ita_, muinais-aikojen päälliköiden
hautoja, ja tarina niiden alla lepäävistä vainajista katoaa
satumaiseen, tuntemattomaan menneisyyteen, joka vallitsi ennen
Polynesia-saariryhmän löytöä. -- Kaikilla niillä saarilla,
missä maoreja asuu, tapaa _marae'ita_ rannikoilla. Rapa-Nui'n
salaperäiset saaristolaiset koristivat nämä haudat hirveänaamaisilla,
jättiläismäisillä kuvapatsailla, tahitilaiset istuttivat niiden
ympärille vain rautapuuryhmiä. Rautapuu on sen seudun sypressi, sen
lehvikkö on raukea; merituuli viheltää omituisesti kulkiessaan sen
jäykkien oksien välitse... Nuo vuosista huolimatta valkeina, korallin
hohtavina pysyneet hautakummut, joiden yli suuret, mustat puut
kohoavat, loihtivat mieleen entisajan kamalan uskonnon muistoja: nehän
olivat myöskin alttareita, joilla ihmisuhreja teurastettiin vainajien
kunniaksi.
"Tahiti", sanoi Pomaré, "oli ainoa saari, missä kaukaisimpinakaan
aikoina ei syöty uhreja pyhän toimituksen jälkeen, matkittiin vain
hirmuaterian menoja. Silmät vain poistettiin kuopistaan, pantiin
lautaselle ja tarjottiin kuningattarelle, -- valta-aseman kamala
etuoikeus." (_Pomarén suusta kuultua_.)