Loti John B:lle "Rendeerissä".
Taravao, 1872.
Hyvä Veljeni John!
Sanansaattajalla, joka tuopi sinulle tämän kirjeen, on samalla
tehtävänä jättää sinulle koko joukko lahjoja minulta. Siinä
on ensiksi töyhtö punaisen phaeton-linnun sulista, hyvin
kallisarvoinen kappale, isäntäni, Tehepoon päällikön lahja;
sitten kolmirivinen, pienistä, valkeista simpukoista pujotettu
helminauha, päällikön vaimon lahja, ja lopuksi pari _reva-reva_
tupsua -- jotka eräs ylhäinen nainen Papeurin piiristä oli
pistänyt hiuksiini Taravaon juhlilla.
Minä jään tänne vielä muutamaksi päiväksi, päällikön luo, joka
oli veljeni ystävä; käytän amiraalin myöntämän loman aivan
loppuun.
Minulta ei puutu muuta kuin sinun läsnäolosi, veli, että oloni
Taravaossa olisi täysin viehättävä. Papeeten ympäristöistä et
voi saada käsitystäkään tästä tuntemattomasta seudusta, jonka
nimi on Taravaon niemi: rauhaisa, varjoinen, lumoava nurkka --
jättiläismäisine oranssimetsineen, joiden hedelmät ja kukat
kauttaaltaan kattavat ihanan maaperän, tuoksuvien ruohojen ja
punaisten kukkien alla.
Sinne tänne on siroiteltu sitruunanpuisia majoja, missä muinaiset
maorit liikkumattomina elävät; siellä on säilynyt alkuasukkaiden
vanha vierasvaraisuus: hedelmäateriat vihreistä oksista ja
kukista palmikoitujen katosten alla, musiikki, ruokopillien
valittavat unisoonot, _himéné_-kuorot, laulut ja tanssit.
Minä asun yksin yksinäisessä, pylväiden varaan rakennetussa
majassa meren ja korallien yläpuolella. Valkeasta
mattovuoteestani näen minä hiukan kumartuessani allani liikkuvan
kokonaisen pienen erikoismaailman, ja se on korallien maa.
Valkoisten tai ruusunpunaisten haarojen keskellä, merikasvien
monimutkaisten oksikkojen välissä liikkuu tuhansia pikku kaloja,
joitten värejä voi verrata ainoastaan kolibrien tai jalokivien
hohtoon: sinipunervaa, heleän vihreää, kuvaamattoman sinistä
-- ja koko joukko pieniä, kaikissa taivaankaaren väreissä
säteileviä olentoja, jotka ovat kaiken muun, paitsi kalan
muotoisia... Päivällä, ruokalevon rauhaisina tunteina, ihailen
minä mietteihini vaipuneena kaikkea tuota, jota luonnontutkijat
ja huomioidentekijätkään tuskin tuntevat.
Yöllä ahdistaa sydäntäni hiukan tässä Robinsonmaisessa
yksinäisyydessä. -- Kun tuuli vinkuu ulkona, kun meri
kaiuttaa pimeässä suurta, synkkää ääntään, silloin tunnen
minä kuin yksinäisyyden hätää, täällä, tämän kaukaisen saaren
merellisimmällä, piiloisimmalla niemellä, -- tuon Tyynen meren
mittaamattomuuden, äärettömimmän maan äärettömyyksistä, joka
ulottuu aivan suoraan napamantereen salaperäisille rannoille
saakka.
Eräällä kaksipäiväisellä retkellä Tehaupoon päällikön kanssa sain
minä nähdä tuon Vairian järven, joka herättää alkuasukkaissa
taikauskoista pelkoa -- Vietimme yhden yön sen rannoilla. Se
on outo kolkka, jota harva ihminen on katsellut; joskus saapuu
sinne joku euroopalainen uteliaisuudesta: tie on pitkä ja
vaikea, ympäristö villi ja autio. -- Kuvitteleppa kuollutta
merta tuhannen metrin korkeudessa, hävinneenä keskustan vuorten
taa, korkeiden ja jäyhien kallioiden häiritessä sen ympärillä
terävillä ulkopiirteillään illan kirkasta taivasta. -- Syvä
ja kylmä vesi, jota mikään ei elähytä: ei tuulen puuska, ei
ääni, ei elävä olento, ei edes kalakaan... -- "Muinoin", sanoi
Tehaupoon päällikkö, "laskeutuivat outosukuiset _tupapahut yöllä
vuoristosta ja pieksivät vettä pitkillä merilokin siivillään_".
Jos sinä menet kuvernöörin luo keskiviikko-illanviettoon ja
tapaat siellä prinsessa Ariitéan, sano hänelle, etten unhota
häntä yksinäisyydessäni ja toivon saavani tanssia hänen
kanssaan ensi viikolla kuningattaren tanssiaisissa. -- Jos sinä
puutarhoissa satut tapaamaan Faimanan tai Terian, voit sanoa
heille minun puolestani mitä mieleesi juolahtaa...
Rakas, kulta veli, tee minulle se ilo, että menet, Fataua-purolle
kertomaan terveiseni pikku Rarahulle, Apiréesta... Tee se minun
puolestani, pyydän sinua; sinä olet liian hyvä ollaksesi anteeksi
antamatta meille molemmille... Totta tosiaan, minä vannon
rakastavani tuota pikku raukkaa kaikesta sydämestäni...