-- -- -- Sinä iltana kun Rarahu ensi kerran joutui yhteen Papeeten
nuorien naisten kanssa, oli suuri juhla.
Kuningatar piti nimittäin tanssiaisia erään fregatin esikunnalle, kun
se sattumalta oli käymässä saarella.
Aivan avoimessa salissa olivat euroopalaiset toimihenkilöt, hovinaiset
ja siirtomaan koko henkilökunta jo valinneet paikkansa täysissä
juhlapukeissa.
Ulkopuolella, puutarhassa, vallitsi suuri melu ja suuri sekasorto.
Kaikki palvelijattaret ja kaikki juhlapukuiset, kukkaseppeleiset
nuoret naiset valmistelivat siellä äärettömän suurta _upa-upaa_. He
valmistautuivat tanssimaan aina aamuun saakka avojaloin, patarumpujen
tahtiin, kun taas kuningattaren luona tanssittaisiin silkkikengissä,
pianon soidessa.
Ja upseerit, joilla jo oli ystävättäriä molemmissa naismaailmoissa,
sekä ulkona että sisällä, kulkivat molempien välillä muitta mutkitta
tuolla omituisella, kainostelemattomalla välinpitämättömyydellä, jonka
tahitilais-tavat oikeuttavat.
Uteliaisuus ja varsinkin mustasukkaisuus olivat saaneet Rarahun tälle
kauan aiotulle retkelle. -- Mustasukkaisuus, joka on verrattain
harvinainen intohimo Oceaniassa, oli salaa kaivautunut hänen pieneen,
villiin sydämeensä.
Kun hän nukahti yksin metsiensä keskellä ruvetessaan levolle vanhojen
sukulaistensa majassa yhtaikaa auringon kanssa, kyseli hän itseltään,
mitä mahtoivatkaan olla nuo Papeete-illat, jotka hänen ystävänsä Loti
vietti kuningattaren hovinaisten, Faïmanan tai Terian seurassa. Ja
sitten oli prinsessa Ariitéa myöskin mukana, ja hänessä oli Rarahun
naisellinen vaisto aavistellut kilpailijaa...
"_Ia ora na, Loti_!" (Tervehdin sinua, Loti) kuulin minä äkkiä takanani
pienen tutun äänen, joka tuntui vielä liian nuorelta ja raikkaalta
tässä juhlahumussa.
Ja minä vastasin hämmästyneenä: "_Ia ora na Rarahu_!" (Tervehdin sinua
Rarahu).
Se oli sentään todellakin hän, pikku Rarahu, joka valkoiseen pukuun
puettuna piteli kädestä Tiahuita. Ne olivat tosiaankin nuo molemmat --
ja nähtävästi hämmästyneinä olostaan tässä oudossa ympäristössä, missä
niin monet nuoret naiset heitä katselivat. He lähenivät minua puoleksi
hymyilevin, puoleksi noloin ilmein -- ja oli helppo nähdä, että ilmassa
oli myrskyä.
"Etkö halua kävellä kanssamme, Loti? Etkö tunne meitä täällä? Emmekö
ole yhtä hyvin puetut ja yhtä kauniita kuin toisetkin?"
He tiesivät kyllä, että he päinvastoin olivat vielä kauniimpia kuin
toiset -- ja jolleivät he olisi olleet vakuutettuja siitä, eivät he
olisi uskaltaneet antautua koko seikkailuun.
"Mennään lähemmäksi", sanoi Rarahu. "Minä tahdon nähdä mitä tekemistä
_noilla_ naisilla on kuningattaren talossa."
Ja pitäen toisiamme kädestä tunkeuduimme me eteenpäin musliinihameitten
ja kukkaseppeleiden keskitse avoimien ikkunoiden luo katsellaksemme
yhdessä tuota enemmän kuin yhdessä suhteessa omituista näytelmää:
kuningatar Pomarén vastaanottajaisia.
"Loti", kysyi Tiahui aluksi. "Mitä nuo tekevät?"... Hän osoitti
sormellaan erästä ryhmää naisia, jotka lievästi maalattuina, puettuina
pitkiin, räikeävärisiin tunikoihin, istuivat upseerien seurassa
vihreällä liinalla peitetyn pöydän ympärillä. He liikuttelivat
kultarahoja ja pieniä, maalattuja kortteja, joita he nopeasti
muuttelivat sormissaan, samalla kuin heidän mustissa silmissään säilyi
muuttumaton eksoottisen välinpitämätön ja imarteleva ilme.
Tiahuilla ei ollut aavistustakaan _poker_ ja _baccara_ pelien
salaisuuksista ja hän käsitti vain epätäydellisesti ne selitykset, mitä
minä saatoin antaa hänelle.
Kun pianon ensimäiset äänet alkoivat kaikua lämpimässä, kirkkaassa
ilmassa, syntyi hiljaisuus ja Rarahu kuunteli haltioituneena... Mikään
sellainen ei ollut koskaan tavannut hänen korviaan; hänen omituiset
silmänsä laajenivat hämmästyksestä ja ihastuksesta. Rummut olivat
myöskin vaienneet ja meidän takanamme tunkeilivat ihmiset vaiti ollen
-- kuului vain keveitten kankaiden kahina ja suurten yöperhosten
surina, kun ne siivillään koskettelivat kynttilöiden liekkejä, ja
Tyynen meren kaukainen kohina.
Silloin näyttäytyi Ariitéa, korkea-arvoisen englantilaisen upseerin
saattamana, ja valmistautui alkamaan valssin.
"Hän on hyvin kaunis, Loti", sanoi Rarahu aivan hiljaa.
"On, hyvin kaunis, Rarahu", vastasin minä...
"Ja sinä menet tuohon juhlaan ja sinun vuorosi tulee tanssia hänen
kanssaan ja pitää häntä rintaasi vasten, kun Rarahu saa palata aivan
yksin Tiahuin kanssa ja mennä surullisena levolle Apiréssä!" -- --
"Ei, sinä et todella saa Loti, sinä et saa mennä!" sanoi hän kiivastuen
äkkiä. "Minä olen tullut hakemaan sinua!" -- -- --
"Saatpa kuulla, Rarahu, kuinka kauniisti piano tulee soimaan minun
sormieni kosketuksesta; sinä saat kuulla minun soittavan, eikä
suloisempi musiikki ole koskaan korviasi hyväillyt. Sitten saat mennä,
sillä yö pimenee. Huominen päivä tulee pian ja huomenna olemme me
yhdessä..."
"Herran tähden, Loti, sinä et saa mennä!" toisteli hän taas
lapsellisella, raivosta värisevällä äänellään...
Vikkelästi kuin nuori, hermostunut ja kiukkuinen kissa, riisti hän pois
minun kultaneyleeni, rypisti kaulukseni ja repi rikki ylhäältä alas
saakka minun kunnianarvoisan, britannialaisen paidanrintani...
Minä en tosiaankaan voinut noin pahoin pideltynä mennä kuningattaren
tanssiaisiin, vaan olin pakotettu pitämään hyvänäni huononkin pelin ja
nauraen seuraamaan Rarahua Apiré-piirin metsiin...
Mutta kun me olimme yksin maalla, kaukana juhlan melusta, keskellä
metsiä ja pimeyttä, oli minusta kaikki tyhmää ja ikävää: yön tyyneys ja
taivas, josta säteilivät tuntemattomat tähdet, ja tahitilaisten kasvien
suloiset tuoksut, kaikki, vieläpä tuon viehättävän lapsen äänikin,
hänen, joka kulki rinnallani... Minä ajattelin Aritéaa ja hänen
pitkää, sinistä satiinihamettaan, kuinka hän tanssi valssia tuolla
kuningattaren luona, ja tulinen intohimo veti minua hänen puoleensa. --
Tänä iltana oli Rarahu kääntynyt väärälle suunnalle vetäessään minut
mukaansa yksinäisyyteensä.