Rarahulla oli kaksi musliinihametta, toinen valkea, toinen punainen,
jotka hän vuorotellen puki sini-keltaisen _pareonsa_ päälle, kun hän
sunnuntaisin meni protestanttien lähetyskirkkoon Papeetessa. Sellaisina
päivinä piti hän hiuksiaankin kahdella pitkällä, mustalla, hyvin
paksulla palmikolla, ja sitä paitsi asetti hän korvansa taa (samaan
paikkaan, missä vanhoilla notarioilla on tapana pitää kyniään) suuren
malvan kukan, jonka tulipunainen väri valoi läpinäkyvän kalpeuden hänen
kuparinvärisille poskilleen.
Hän jäi ainoastaan hyvin lyhyeksi hetkeksi Papeeteen jumalanpalveluksen
jälkeen ja vältti nuorten naisten seuraa ja puoteja, joissa kiinalaiset
kauppiaat myivät teetä, torttuja ja olutta. Hän oli hyvin kiltti ja
pitäen Tiahuita kädestä palasi hän Apiréhen riisuakseen pukunsa.
Pieni, hillitty hymy, pieni kaino irvistys olivat ainoita salaisen
yhteisymmärryksen merkkejä molempien pikkutyttöjeni puolelta, kun me
sattumalta kohtasimme toisemme Papeeteen puistokujilla...