Voi Bathseba, sillä minun kyynelteni lähteet tulvivat minussa, ja ne
tulvivat yhä, ja uudestaan ja uudestaan herkkyy minun mieleni, niin
että minä poskilleni kyyneliä vuodatan. Sillä kun minä istun, niin
nouset sinä minun mieleeni ja minussa liikahtaa, mutta sitte minä
herkyn itkemään, sillä et sinä enää olekkaan, ja nyt minun elämäni on
tyhjä.
Oletko sinä poissa? Saatatko sinä olla poissa? En minä sitä vielä uskoa
osaa. Joka silmänräpäys herää sinun kuvasi rinnassani, minä tunnen
sinun, sinä olet minua läsnä, ympärilläni, lähempänä minua kuin koskaan
ennen. Ylläni ja itsessäni minä sinun tunnen niinkuin haikean suutelon.
Etkö sinä siis ihan minun sydämelläni ole? -- Silloin minä näen hänen
kuvansa. Kuollut, kylmässä haudassa, harmaa kasvoilta. Minun vihlasee
keskeltä rintaa ja minä ajattelen kirkaista. Minä olen yksin elämässä.
Yksin, maailma on hengetön minun ympärilläni. Bathseban sydän on
kylmentynyt. Paleleeko minua? Kuinka kammottavan yksin minä olen! Mutta
sitte minulle herää Bathseba taas mieleen. Kuinka suloisesti ja
läheisesti hänen sydämensä oli minun omani. Taas minä herkyn ja rupean
itkemään, ja minä itken haikeasti ja sydämeni pohjasta, ja minun
kyyneleni juoksevat ikäänkuin ei niillä loppua olisi, ja kastavat minun
poskeni. Silloin elävät taas hänen viimeiset sanansa minussa; minun
kyyneleni seisahtuvat hetkeksi, kun hän näin minun sieluuni koko
olossaan herää, mutta sitte minä muistankin että nyt hän on poissa, ja
sitte minä itken taas, mutta nyt kyynelet hivelevät hellästi minun
poskiani. Kuinka hän oli oma ja ainoa minulle, minun sydämeni kukkanen,
ja minun mieleni ajatusten hellä tuntija! Mutta onko hän poissa
minulta? Eikö hän yhä elä minussa? Yhden hetken minussa värähtää kuin
syvä tunto. Bathseba on minua lähellä. Hän elää, liihottelee minussa.
Etäinen ja valuinen odotus vihertää minussa. Yhden hetken tekee minun
mieleni kohottaa päätäni ylös korkeutta kohden ja vannoa, ett'ei minun
elämäni musta ole oleva, ja ett'ei minussa muuta ajatusta ole oleva,
kuin että minä Bathsebaa kohti pyrin, sillä hän odottaa minua, ja me
olemme kerran yhtyvät yhteen syleilyyn ja liihottelevat toinen
toiseemme. Mutta sitte raukenee minun mieleni ja minun valani tyrehtyy
huulille ennenkuin se tehtykään on. Sillä Bathsebaa ei ole, ei ole; ja
minä olen yksin.