Aamu, joko valkeennut? Minä muistan, että minä ehtoosti jäin tähän
istumaan. Tuossa he olivat, heitä oli kolme, seisoivat matolla tuossa
edessä juuri, he, jotka sen sanoman toivat. Se on sama matto tuo ja
tässä samassa paikassa minä silloinkin istuin kun he kertoivat. Kyllä
minä sen selvästi muistan, eilen illallahan se oli. Kun he sitten
olivat puhuneet ja jäivät odottamaan, ja kun minä nousin seisomaan ja
kylmästi ja väräjämättömällä äänellä sanoin heille: hyvä, minä kuulin,
vai on Bathseba kuollut, saatte lähteä, niin tuosta ovesta he sitte
menivät, edellä hän, joka puhui ja Bathseban sanat minulle sanoi, sitte
jäljessä molemmat toiset, jäljempänä se, joka koko ajan oli itkenyt ja
silmiään kuivannut. Kun se ovi heidän jäljissään suljettiin, niin on se
siitä asti pysynyt suljettuna, enkä minäkään ole muuta liikkunut, kuin
että minä hetken pysyin jäykkänä seisomassa ja annoin silmäni pysyä
ovessa, jossa viimeksi liikkunut oli, ja sitte istuin. Kyllä minä sen
kaiken selvästi muistan ja näen. Sitten on yötä kulunut, ja taitaa olla
aamu jo, koska valkeat ympärilläni ovat harmaassa ilmassa sakeat ja
sauhuvat.
Mutta oliko se eilen? Se oli eilen, minä olen varma siitä. Siitä on
pitkä, hyvin pitkä aika, mutta eilen se oli. Mutta eikö se sentään ole
harmaiden ja liikkumattomien vuosien takana? Tässä samassa huoneessa se
juuri oli, ja nämä samat seinät kuulivat minun kanssani yhdessä sen
että hän on kuollut. Bathseba on kuollut. Kyllä minä totta sanoin. Hän
on kuollut. Eilen illalla se minulle sanottiin. Bathseba on kuollut.
Miksi käy minussa ympäri, ikäänkuin minun ajatukseni olisivat leikatut
toisistaan?
Oh, minä tiedän, se oli paha uni. Minä muistan selvästi. Minähän nukuin
eilen illalla ja nukun vielä ja näen semmoista unta. Kyllä, kyllä. Unta
minä näen. Bathseba elää, ja minä saan kerran vielä ottaa häntä kädestä
ja se käsi on lämmin ja vastaa minun heikkoon puristukseeni
punastuvasti. Mitä? Miksi kiskasi minua päästäni korvien yläpuolelta?
Hän on kuollut ja makaa paarilla, ja jos minä saisin nähdä hänen, niin
hänen huulensa, joita minä suloisessa kärsimyksessä tahtoisin suudella,
makaisivat kankeina ja hengettöminä minun edessäni. Hän on kuollut. Hän
on kuollut. -- Mitä minä siitä puhelen, minussa on kaikki sammunut?
Voi harmaa päivä, joka nouset, säästä minua! Sinulla on kova valo.
Miks'en minäkin. Kyllä minä elämää katsoa uskallan. Selkeentyköön
sitte. Elämä on jäässä niin kauas kuin ajatus jaksaa. Elämä on
jäätynyt, sen terävät jääsirut pistävät arkaan rintaan. Nouse, nouse
vaan, harmaa päivä ja anna elämän selkeämpänä näkymään nousta, en minä
pelkää. Sakea ja painava yö, harmaa ja kova päivä. Minä opin
kivettymään ja oman sydämeni armahtamattomasti lannistamaan. Sitä tietä
elämä rauhottuu ja se saa jään kirkkaan selkeyden. Hyvä, hyvä. Bathseba
on kuollut ja elämä on jäänyt jäljelle vielä.