Voi ihmisiä, heitä, sillä he ovat lakinsa rakkaudellekin asettaneet!
Voi heitä, heitä lyhytmielisiä, sillä he ovat itsensä pilkka, ja jos
heille selkeentyisi, mitä he tehneet ovat, niin he raukenisivat
häpeästä itsensä edessä.
Sillä he ovat luonnon kasvojen eteen astuneet ja sille sanoneet:
tottele! He vaivaiset, jotka menehtyisivät, jos he yhdeksi
silmänräpäykseksi voisivat mitättömyydestään ulos nousta ja luontoa
kasvoista kasvoihin tulla! Ja rakkaudelle ovat he sanoneet: tätä sinä
saat rakastaa, mutta älä tuota! Ha, ha, sillä luonnon povessa on iso
nauru, kun se semmoiset tyhmät käskyt kuulee. Sillä ihminen on tyhjä
tomu, ja hänen ajatuksensa on niinkuin kuiva lehti, jota tuulikin
heittelee. Ja turha on ihminen mittaamaan, mikä oikeaa on ja mikä
väärää, ja kun ihminen lait antaa, niin ne lait ovat oikeuden nauru. Ja
ihmisten lait ovat elämälle, kun se nousee, niinkuin karstunut lanka,
ja niinkuin varissut lehti ja niinkuin heikon ääni kaatuvaa vuorta
vastaan. Sillä elämä on itse oma lakinsa ja se itse on itsensä oikeus.
Ja kun rakkaus tulee ja ihmisensä ottaa, niin turhat ovat silloin
käskyt ja kiellot, ja yhtä turha on sinun puheesi, kuin jos sinä meren
rannalle menisit, kun suuri myrsky käy ja meren nostaa, ja kieltäisit
sen aaltojen käymästä, sillä tuuli jo tulisi sinua vastaan, ja ottaisi
sinun omat sanasi sinun suustasi ja veisi ne, niin ett'et sinä omaa
ääntäsikään sen pauhussa kuulisi. Oh, sillä rakkaus, kun se tullut on,
lankee paikalleen, ja kun se herää, niin ei se ole oikea, eikä se ole
väärä, vaan se on ainoa, ja voi vaivaisia niitä lakeja, jotka sen
käyntiä hillitä tahtovat, sillä ne lait ovat ihmisen teko, ja ne
sotivat elämän pyhää voimaa vastaan, ja ne rikotaan, sillä ne asettavat
itsensä pyhän oikeuden eteen. Sillä rakkauden täytyy, kun se herännyt
on, päästä paikalleen, muutoin elämä särkyy. Ja kirkkaan levon täytyy
vallalle päästä, ja elämässä täytyy selvyyden soinnun virittyä saada.
Voi, niitä lakeja, jotka taivaan tielle itsensä asettaa koettavat. Voi,
voi! teidän ylitsenne! Kirous teidän päällenne tulkoon, sillä heikot
sydämet te olette pois oikean tieltä hämmentäneet, ja teidän hedelmänne
on ollut sekotus ja synti, ja elämän kitumus on teidän työnne. Ja minä
halajaisin, että minun sanani olisivat niinkuin väkevä huhmare, sillä
minä tahtoisin runnella heidän tomuiset lakinsa, ja heidän
paperisydäntensä haarniskat minä tahtoisin ruhjoa rikki.