Mutta nyt tulevat Delila ja Simson minun mieleeni, sillä he rakastivat
toisiansa.
Delila oli ihanin impi ja Ghazan kauneista oli hän kaunein, ja kun hän
astui Filistean mustasilmäisten neitosten keskellä, niin hänen
käyntinsä oli niinkuin ruhtinattaren, ja hän oli nähdä niinkuin silmien
ilo, ja miesten silmät olivat häneen syttyneet. Mutta Simson oli
väkevin sankari Israelin väkevien joukossa, ja miesten keskessä hän
olkapäittensä pyöreässä solavuudessa kasvoi kuin nuori seetripuu
vuorella, ja kun hänen astuntansa näki, niin sydän vavahti kun
ajatteli, että viha hänessä leimahtaisi, sillä hänen astuntansa oli
niinkuin nuoren leijonan astunta, kun se vielä levollisena pysyy, mutta
naisten silmät jäivät häneen, kun hän liikkui.
Ja Delilan polvia vastaan nojasi Simson, ja Delilan sylissä lepäsi
Simsonin pää. Ja Delilan sormet leikittelivät Simsonin hiuksilla, jotka
lankesivat kahdessa painavassa poimussa hänen hartioilleen, hän
kierteli niitä hiuksia paljasten käsivarsiensa ympärille, niin että
niiden käsivarsien väri hohti niiden hiusten alta niinkuin väkevän
maidon väri.
Kaksi kertaa notkistui Delila Simsonia kohden, kun hänen päänsä hänen
sylissään oli, ja suuteli häntä keskelle poskea, ja se suutelo oli
lämmin ja hehkeä, sillä hänen huulensa olivat kuivat ja kuumat, kun hän
suuteli. Mutta viimein hän rupesi puhumaan, ja hänen silmänsä
välkähtelivät, koska hän ylhäältä katseli Simsonin silmiin hänen
sylissään. Ja kun hän puhui Simsonille nyt, niin hänen silmänsä
hiipivät ja tähystelivät, kun hän häntä ylhäältä alaspäin katseli,
mutta hänen tähystyksensä oli kuuma ja hänen olonsa oli pidätetty, niin
että hän yhdessä hetkessä oli niinkuin hän olisi kylmä ja kuuma ollut,
ja niinkuin hän otusta vaaniva ja kuumasti syliin heittäytyvä olisi
ollut.
Näin hän puhui:
Minä tiedän, Simson, että sinä olet sankari ja että sinä olet Israelin
väkevyys. Ja minä tiedän, että kun sinun kätesi minun ympärilleni
kiertyy, ja kun sinä vedät minun sinun lähellesi, niin että minä
notkistun sinua vastaan, niin ei ole sitä miestä, joka sinun kätesi
avajaisi, ja minun sinun sylistäsi irrottaisi.
Mutta Simson, minä tiedän myös, että sinä olet pyhä mies, ja että sinä
olet sinun kansasi Herralle pyhitetty. Ja minä tiedän, että sinun
hiustesi raskas tulva sinun pyhittää sinun Herrallesi. Kun sinä siis
minua likistät, ja minä sinua vastaan taivun, ja minun käsivarteni
sinun kaulasi ympärille kiertyvät ja sinun hiustesi painava taakka
minun paljaita käsivarsiani hivelee, niin silloin minä muistan, että
sinä olet Herrallesi pyhitetty, ja että sinä et minun olekkaan, ja
silloin tuntuu minusta niinkuin sinä hupenisit minun käsieni välistä
pois, enkä minä tunnekkaan, että minä sinun leveää rintaasi vastaan
nostettu olen.
Kuule siis, sentähden minä rukoilen sinua, anna minun leikata sinun
hiuksesi pois. Sillä minä olen katsonut sinua, ja silmiini sinun näkysi
ottanut, ja nyt minä tahdon sinun kätesi ympärilläni tuntea ja sinun
leveätä rintaasi vastaan hengittää. Katso, sentähden minä rukoilen
sinua, anna minun leikata sinun hiuksesi pois, ja lahjoita hiuksesi
minulle; kun me joskus olemme toisistamme poissa, enkä minä enää saa
sinun suullasi hengittää, niin silloin ripustan minä sinun hiuksesi
paljaalle rinnalleni, ikäänkuin pehmeän ja lämmittävän vaipan ja
hengitän sinun hiustesi alla.
Näin puhui Delila, ja hänen silmänsä välkähtelivät, koska hän rukoili;
eikä hän Simsonin poskea silitellyt muuta kuin että silmillänsä katsoi.
Mutta Simson hypähti pystyyn, niin että hänen raskaat hiuksensa
valahtivat hartioilta alas ja jäivät ilmaan heilahtelemaan, sitte hän
kohta polvistui Delilan eteen taas ja painoi päänsä hänen helmaansa
niin että hänen silmänsä tulivat peittoon. Mutta sitte hän nosti kerran
vielä päätänsä ja antoi silmänsä täysinäisesti Delilaa halata:
"Leikkaa, sillä sinä, nainen olet tumma ja viekottava, ja kun minä
sinua silmiisi katson, niin nauravalla suulla minä itseni heittäisin,
ja minä hullaannun kun minä ajattelen, että minä sinun tähtesi
pyhyyteni päältäni karistan, ja minua juovuttaa, että sinä minua
viekottelet. Oh, nainen, sinä olet suloinen ja lämminsylinen, niinkuin
synti, ja sinun sylissäsi on suloista syntisenä olla, ja minä himoitsen
pyhyyttäni päältäni pois, riennä, että minä sinun läsnäolosi kohta
tuntea saisin, oh, nainen, leikkaa, sillä kun minä sinua silmään
katson, niin minua haluttaa unhottaa, että minä olen, leikkaa, ja vajoo
minun syliini niinkuin sula juopumus".
Ja kun hän vielä kerran oli upottanut silmänsä suoraan Delilan silmään,
niin painoi hän taas päänsä Delilan syliin, ja kun Delila nyt hänen
hiuksensa leikkasi, niin ummisti hän silmänsä sen alla.
Kun Delila sitte oli saanut leikatuksi hänen hiuksensa, niin kokosi hän
ne kaikki huolellisesti yhteen ja kietoi ne pehmeään solmuun, ja kätki
sitte sen solmun povelleen. Kun hän sen oli tehnyt, nousi hän ylös,
silitti hiuksensa päälaellaan, astui senjälkeen askelen taaksepäin ja
levitti kätensä. Simson oli myöskin noussut ylös ja seisonut koko ajan
liikahtamatonna ja silmää rävähtämättä katsonut Delilaa, eikä Delila
ollut yhtään liikettä tehnyt ilman että hän hykähti ja joka kerta aikoi
ottaa askelen häntä kohden. Mutta nyt hän ei enää pidättänyt itseänsä
ja kahdella askelella oli hän tullut Delilan tykö, ottanut häntä
uumilta ja nostanut hänet rintaansa vastaan, niin että Delilan vartalo
taipui hänen käsivartensa alla notkeana kuin nuori paju. Heidän
huulensa liittyivät suuteloon, josta ei ääntä tullut, sillä se oli
lämmin ja kiinteä, ja Delilan paljaat käsivarret kiertyivät Simsonin
kaulan ympärille, niin että ne tuntuivat ikäänkuin lämmin untuva hänen
ihoansa vastaan, ja Delilan välkähtelevät silmät ummistuivat pitkien
ripsien alla, kun hän suuteli.
Mutta kun aamu tuli, ja he avasivat silmänsä, niin oli Simson
lakastunut, ja hänen rintansa vaipunut, ja hänen huulensa olivat kuivat
ja laimenneet. Silloin nousi Delila ylös ja silitti vaatteensa liepeet
suoriksi ja läksi pois, eikä hän Simsoniin enää katsonutkaan. Mutta kun
hän kävi nyt ja meni pois, niin hymyili hän valuisesti eteensä, ja
näytti, niinkuin ei hän mitään muuta muistaisi, kuin sen että Simsonin
hiukset lämmittivät hänen povellaan, ja että hän hengitti niitä
vastaan. Ja kun hän sitä sisällisesti tunsi, niin ett'ei hän mitään
muuta ympärillään huomannutkaan, vaikka hänen silmänsä sentään olivat
auki, niin välkähtelivät hänen silmänsä vielä tummempina kuin ennen, ja
hänen raittiilla poskillaan lepäsi versova hymy, ja hänen käyntinsä oli
notkea ja kimmahtava hänen astuessaan. -- Mutta Simson oli rauennut, ja
kun hänen vihollisensa sitte tulivat ja löysivät hänen, niin ei hän
kättänsäkään nostanut heitä vastustaakseen, vaan antoi kantaa itsensä
pois. Mutta vaikka hän oli niin vaipunut, että hänen silmänsäkin olivat
raukeat, niin sanotaan, että hän tästä hetkestä asti aina oli eteensä
hymyillyt, ikäänkuin ei hän mitään olisi ajatellut muuta kuin jotain
mennyttä hetkeä muistanut, jossa hän vielä eli, ja johon hän oli
itsensä jättänyt, niin että se oli paljas näky, että hän senjälkeenkin
vielä oli.
Mutta Delila kukoisti kauan vielä ja oli Ghazan punaisin ruusu. Ja
kaukaisista maista vaeltelivat kuninkaat häntä katsomaan ja hänen
ihanuuttaan näkemään, mutta hän nauroi heille ja antoi heidän mennä,
sillä hän oli rakkauden yön elänyt, ja hän oli Simsonin rintaa vastaan
levännyt, ja hänen paljaalla povellaan lämmittivät Simsonin raskaat
hiukset.