Oh, minä rakastan, rakastan.
Voi! vereni pakottava kohina ja voi! minun suonieni kuuma tykytys! te
saatte minun nousemaan ylös vuoteeltani, kun minä jo maata pannut olen,
ja saatte minun kuumeltunein käsin pukeutumaan ja ulos lähtemään, sillä
minun on ahdasta olla vuoteellani, ja ilma painaa, jos minä sisälle
huoneeseni jään.
Voi tumma yö, ja voi kaukainen kuu, joka pilvien takana vaeltelet,
tässä minä seison hiljaisessa yössä ja oijentelen paljaita käsivarsiani
teitä kohden, ja vääntelen käsiäni, sillä minun on vaiva olla, ja minä
rakastan niin, että minä näännyn painavan rakkauteni alle.
Voi, sillä minun ylläni hengähtelee kuuma raskaus, ja minä kuulen sen,
niinkuin se minun korvissani huohottelisi, ja minun rintani pohjalla
velloo tumma veto, ja se veto on raskas ja kutsuva, niinkuin leveän
virran juoksu, joka pimeästä vilahtaa kuun valaiseman öisen lehdikön
lävitse, ja se veto on tumma ja sanaton niinkuin seisovan metsän sisus.
Oh, sillä minä rakastan. Ja minun rakkauteni makaa minun sydämeni
päällä niinkuin painava pilvi, ja minun rakkauteni on niinkuin ilman
syvä ja raskas hengähtely, ennenkuin ukkonen nousee, ja se on hämärä,
ja sakeaa kohinaa täynnä, ja se velloo ylös ja alas, ikäänkuin avara
meri, joka ei yölläkään lepoon asetu, ja jonka yllä kuultava hämäryys
lepää.
Oh, vaeltava kuu, joka pilvien takaa paljastut ja valaiset taivaan
syvän sinen, sinua kohden minä paljaat käsivarteni oijennan ja
vääntelen kuumottavia käsiäni, sillä minä rakastan, rakastan, sinua
kohden minä ummistan silmäni ja sanon sinulle, että minä rakastan,
rakastan, voi, armahda, mistä minä armahduksen saisin!
Oh, minä rakastan, rakastan.