Minä olen kieltänyt itseni ajattelemasta Bathsebaa, sillä häntä on niin
suloista ajatella, että minä tahdon taistella sitä vastaan. Sillä kun
minä sen taistelun aloitankin, niin minä jo tiedän, että minä häviän
siinä taistelussa, ja senkin tähden on minulle mieliksi sitä taistelua
taistella, sillä se häviäminen on suloisin siinä.
Joskus siis teen minä väkivaltaa ajatuksilleni, ja käännän ne
Bathsebasta pois, ja joka kerta, kun ne tahtovat häneen palata, niin
seisatan minä ne, niin ett'en minä mitään ajattele. Mutta kun sitten on
yksi hetki mennyt niin, että hänen kuvansa on elänyt minun sydämelläni
vaan niinkuin lämmin ja epäselvä punerrus, ja kun sitä vielä on
kestänyt toinenkin hetki, niin rupeaa sydämessä virkoamaan ja
nousemaan, ja yhteen painoon kokoontuman. Sitte tulee raskas ja painava
olla, ja joka silmänräpäys viekottelee yhä lämpimämpänä itsensä
hellittämään ja laskemaan kaikki ajatuksensa valloilleen. Sielun eteen
aukeutuu ikäänkuin hurmattu syvyys, johon olisi suloista ja
lämpimänpunaista itsensä heittää, ja silmänräpäykseksi valahtaa mieli
ylitse ja jättää itsensä sen ajatuksen valtaan, että olisi hurmattua
silmänsä ja korvansa sulkea ja omat käskynsä rikottaa ja syntiä tehdä
ja heittää itsensä sydämensä viekotuksen syliin. Sinä hetkenä herkähtää
sydämestä ikäänkuin suuri verenvärinen ruusu, joka hiljaa levittää
vertatippuvat lehtensä auki. Tumman rakkauden kuva versoo sydäntä
lähelle ja mieli valuttaa ja väikkyy hervottoman unhottumisen kuvissa.
Yht'äkkiä on päästänyt itsensä; yhdessä silmänräpäyksessä huumahtaa, ja
silloin on Bathsebaan itsensä heittänyt, kaikki sydämen ajatukset
pidättämättömässä kohinassa hänen ottavat, ja Bathsebaa, Bathsebaa
ajattelee, kaiken, kaiken, koko elämän silmistänsä mielensä tulvaan
hukuttaa.