Mutta kun päivä sammuu, niin sitte tulee yö, ja minä vapisen, kun yö
tulee. Sillä minä tiedän, että kun yö tulee, niin minä lyykistyn itseni
alle.
Sillä yöllä seisahtuu elämä ja kaikki vaikenee, ja silloin tavottavat
minun ajatukseni minun kiinni ja ottavat minun, enkä minä niiltä
mihinkään pääse. Ja pimeys asettuu minun päälleni niinkuin matala laki,
ja minun houreeni tukehtuvat minussa, niin että mieli on seisaus ja
jäykistynyt odotus. Silloin ajatukset nousevat ja hiipivät sisältä
päälle ja tarttuvat minua kurkusta ja paiskaavat alleen ja runtelevat
minua keskelle rintaa.
Enkä minä niiltä mihinkään pääse, sillä ne ovat aina minussa itsessäni,
ja kun minä seisahdan, niin virkoavat ne kohta ja tavottavat minun. Ja
vaikka minä maailman halki olisin lentänyt, ja vaikka minä maan alle
olisin itseni kätkenyt, niin ne ovat aina minun mukanani, ja juuri kun
minä luulen syvimmässä kätkyssä niiltä olevani, niin ovatkin ne minun
päälläni juuri ja pusertelevat minua.
Sentähden minä vapisen, kun yö tulee. Sillä kun minä makaan vuoteellani
ja pimeä yö minun päälläni on, ja kaikki on hiljaista, niin makaan minä
silmät auki ja katselen suoraan ylös pimeyteen päällä. Enkä minä
silloin muista, että elämää onkaan, eikä minulla ole mitään tietoa,
että humua on, joka hetkeä tuntemasta vapahtaa, sillä minun ajatukseni
seisovat, enkä minä tee muuta, kuin katselen ylös pimeyteen suoraan, ja
se seisoo mustana. Silloin tällöin minä hengitän syvemmin ja tunnen,
kuinka peitto painaa minun rinnallani.