Ei — kyllä minä suurempi syyllinen olen... Ajattele, että minä olin
hänen vanha toverinsa — ja kuitenkin syytin! — (Tuijottaen eteensä
kauhusta laajentunein silmin.) — Kalle-raukka... Mitä hän kärsikään
tietäessään lastensa jäävän sellaiseen kurjuuteen — kun hän viimeisen
kerran heitä hyväili, silitellen pikku Maninsa tukkaa. — (Hypähtää
seisoalleen.) — Tämä elämä on helvettiä pahempi!
(Istuutuu jälleen.)