Mutta miksi, miksi kaikki menee noin...?
KORPI hetken äänettömyyden jälkeen, synkästi.
En tiedä, mutia kyllä nyt kaikki menee...
KAARLO surullisesti.
En ehtinyt ajoissa auttaa Halostakaan... Ja heti aamulla aioin viedä
heille jotain syötävää... Olisinhan minä sen verran saanut siitä
revolverista. — (Vaikenee uuden ajatuksen valtaamana, ja hänen
silmänsä leimahtavat pahaenteisesti; sitten lähenee Korpea, istahtaa
pöydänreunalle ja kysyy teennäisen tyynesti ja rauhallisesti.)
Korpi. Sanokaa, eikö teidän mielestänne mestari ole syyllinen siihen
että lakko syntyi?
KORPI hetken ajateltuaan.
Jaa, kyllä minun täytyy se myöntää. Patruuna olisi luultavasti
peräytynyt, ja tuskinpa hän olisi huomannut, ehkei kehdannutkaan ruveta
koko hommaan ilman mestaria — kun juuri syksyllä palkkoja alennettiin.
Mutta jos hänelle osoitetaan miten voi saada kymmenin tuhansin puhdasta
säästöä, niin mitä hän silloin työläisistä välittää. Mutta mestari ei
tunne sellaista sanaakaan kuin häpy.
KAARLO vähitellen, iloitsevalla vihalla.
Niin, sen kyllä ymmärtää, etteivät työnantajat välitä meistä silloin —
oma etu on kyseessä — mestari tässä syyllinen on! Tekin myönnätte, että
lakko on hänen ansiotaan — ja hänen juontensa tähden jouduimme myös
tappiolle! Hän hankki petturit, värväsi rikkurit, hän toimitti, ettemme
saaneet mitään velaksi... hän pakotti Halosen... Oo! — hän se onkin
syyllinen Halosen kuolemaan! Aina, aina vain tuo kirottu mestari! —
(Kähisee hiljaa.) — Ja, ja... mitä hän mahtoi tehdä Annille...? — Tuon
roiston ottaa kerran saatana!
KORPI koettaen puhua tyynnyttävästi.
Älähän nyt Kaarlo... kyllä hän kaiken tuon tehnyt on, mutta
pääsyyllinen on sittenkin nykyinen kapitalistinen järjestelmä, kun
tarkemmin ajattelet... Kun mestarien toimena juuri on puristaa
työläisten työvoima mahdollisimman tarkkaan työnantajan hyväksi,
pakottaa se jo itsestään sortamaan työväkeä, ja sellaiset
vallanhimoiset luonteet kuin Holm saattaa häikäilemättä tulla usein
suorastaan painajaiseksi. Kun hän rikostensa vuoksi tietää asemansa
horjuvaisuuden ja huomaa voivansa varmentaa sen onnistuneella
palkanalennuksella, niin tietysti hän koettaa sitä ja myös käyttää
kaikkia keinoja onnistuakseen ja nujertaakseen perinpohjin työväestön
nousevan yhteisvoiman, joka vaatii hänen eroaan. Hän on siis
tehtailijan palkkarenki, saman järjestelmän vähäpätöinen ase, joka
patruunankin pakottaa maksamaan työväelle niin vähän kuin suinkin. Se'
on siis pääsyyllinen ja kun emme voi pitää puoliamme, saamme kärsiä,
— se on nykyinen olotila, kapitalistinen järjestelmä... Ooh, nyt minä
unohdan Halosen! Minun täytyy heti lähteä.
(Lähtee.)
(Anni aikoo myös poistua mutta vilkaistuaan Kaarloon, pysähtyy kuin
jähmettyneenä. Kaarlo tuijottaa tutkivasti, kuumeisin katsein Annia
sanomatta mitään.)
ANNI lähenee vihdoin Kaarloa, tarttuu arasti hänen käsiinsä sopertaen
levottomasti.
Kaarlo... sinä olet sairas... sinun kätesi ovat aivan tulikuumat ja
silmäsi... Sinä olet kuumeessa... Voi, minä pelkäsin sitä...